Ilkikuriset puheet Wiistä edellissukupolven pelien kierrättäjänä saavat jälleen negatiivista lisänostetta, kun liikkeentunnistuskäsittelyssä on Gearboxin kolmen vuoden takainen Brothers in Arms -kaksikko. Valitettavasti korea Double Time -tuplajulkaisupaketti ei onnistu kätkemään käännöstyön jäljiltä jäänyttä sekasotkua.
Parivaljakosta ensimmäinen, Road to Hill 30, oli alkuperäisen julkaisunsa aikoihin sangen onnistunut sekoitus toista maailmansotaa sekä joukkuepohjaista iskuryhmätaktikointia. Jopa Normandian läpikotaisin kolutun maihinnousun ympärille kasattu juoni on viihdyttävää seurattavaa vielä tänäkin päivänä.
Aseveljien tarinallinen taival onkin pelin ainoa pintansa pitävä osa-alue. Muut kunnollisiksi luokiteltavat piirteet ovat kadonneet joko ajan hampaan tai ala-arvoisen käännöstyön seurauksena. Päällimmäisin ja samalla merkittävin epäkohta on suttuisen grafiikkamoottorin ajoittaiset ruudunpäivitysongelmat, joiden aikana Wiin infrapunatähtäys on yksinkertaisesti mahdotonta.
Myös sarjan ominaispiirteeksi luokiteltava joukkojen komentaminen käy nopeasti puuduttavaksi. Ryhmäläisiään saa vahtia ja komentaa toistuvasti kuin esikoululaisia konsanaan. Vaikka ramboilu tietää varmaa kuolemaa, sekin tuntuu luonnistuvan helpommin kuin vihollisten pussittamiseen tarvittavan suojatulen saaminen. Jos tekoälyn saa taitettua tahtoonsa, viimeistään itseään toistavat taistelutilanteet vievät innon taktikoinnista.
Road to Hill 30 jättää paljon toivomisen varaa, mutta onhan Double Timessä myös toinenkin peli.
Se toinen sotapeli
Wiin Brothers in Arms: Double Time -tuplajulkaisun käännös sotapelisarjan ensimmäisestä osasta ei erityisemmin synnyttänyt toivon kipinöitä paketin toisen puoliskon suhteen. Siksi ei liene yllättävää, että edeltäjänsä kanssa hyvin samankaltainen Earned in Blood jakaa täysin samat myötä- ja vastoinkäymiset.
Hetkinä, jolloin ruudunpäivitysongelmat eivät häiritse pelaamista ja tekoälysotilaat tottelevat komentoja, sotimisesta voisi melkein jopa nauttia. Ruudinkatkuisten tulitaisteluiden ratkaiseminen päättömän ammuskelun sijaan lähes shakkimaisella taktikoinnilla ei suinkaan ole huono konsepti, mutta laiska käännös tekee ideasta nauttimisen erittäin hankalaksi.
Karu todellisuus iskee jatkuvasti vastaan, kun paljon hehkutetun innovaation sijaan liikkeentunnistus paikkailee ohjaimen vähäistä näppäinmäärää katastrofaalisin seurauksin. Esimerkiksi Nunchukin tahattomalla heilautuksella saattaa komentaa tekoälytoverit pois suojistaan.
Muutoinkin pelimekaniikan ratkaisut ovat vanhentuneet armottomasti alkuperäisten versioiden ja Wii-käännöksen välillä kuluneiden vuosien aikana. Tästä kielii muille konsoleille vastikään julkaistu kolmas Brothers in Arms, joka tarpeellisista parannuksistaan huolimatta ei onnistunut päivittämään kaavaa täysin ajan tasalle.
Earned in Bloodin ainoa valopilkku on Yhdysvaltain 101. laskuvarjodivisioonan edesottamuksista kertova tarina, joka osittain sivuaa myös edellisosan tapahtumia Normandiassa. Harmi vain, että sekin on kerrottu huomattavasti paremmin jo aikoja sitten.