Brothers in Arms: Hell’s Highway / Arvostelut / pelaaja.fi

Brothers in Arms: Hell’s Highway

3.10.2008 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
28

Kalenteriin katsomalla huomaan, että nyt on tiistai. Sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että on jälleen aika julkaista uusi toiseen maailmansotaan sijoittuva räiskintäpeli, joka vieläpä kuvaa sotaa rohkeasti amerikkalaisten perspektiivistä. Vielä ei kuitenkaan kannata kääntää sivua – tai suorastaan repiä sitä kauhusta irti – sillä Brothers in Arms sarjan pelit ovat aina tarjonneet hieman erilaisen sotakokemuksen.

Sen sijaan, että maailmaa vapautettaisiin yksinäisen demokratian soihdun toimesta, pelaaja toimii ryhmänjohtajana. Vaikka teoriassa itsekin voi räiskiä niillä perinteisillä sodan työkaluilla, tällä keinolla ei pääse kuin ennenaikaiseen hautaan. Viholliset ovat nimittäin tarkkoja ampumaan, ja niitä on yleensä vieläpä paljon. Täten se oikeaoppinen metodi onkin lymytä taustalla ja komennella omia ryhmiään asemiin, sekä määrätä näille kohteita. Pelin aihe on siis vanhaakin vanhempi, mutta jos pelattavuudesta irtoaisi jotain?

I’m on the highway to hell…

Omaperäisen pelattavuuden ohella Gearbox on vuosien varrella tullut tunnetuksi myös siitä, että heidän peleissään on juonta ja todellisia henkilöhahmoja, siis tyyppejä, jotka ovat enemmänkin kuin pään yläpuolella leijuva nimikyltti. Matt Baker iloisine veijareineen on taas vauhdissa ja toiminta jatkuu melko tarkkaan suoraan Brothers in Arms: Earned in Bloodin jälkimainingeista.

Pelin tyylin mukaisesti Baker ryhmineen joutuu taas korviaan myöten keltaiseen nesteeseen, sillä heidän tiensä vie Operation Market Gardenin tunnelmiin. Sodan kallistuessa hitaasti liittoutuneiden puolelle ylijohto päätti ratkaista koko homman kerralla ja suunnitteli historian suurimman laskuvarjo-operaation.

Tarkoituksena oli valloittaa useita strategisesti tärkeitä alueita Hollannista, katkaista näin saksalaisten huoltoreitit kahtia ja avata hyökkääjille kirjaimellisesti pikatie suoraan Berliiniin. Historiansa lukeneet tietävät, että homma meni perseelleen – suurella P:llä. Tuloksena oli kunnon selkäsauna hirvittävien miestappioiden saattelemana, sekä aimo annos uutta itseluottamusta saksalaisille.

Moinen lihamylly tarjoaa pelille mitä oivimmat lähtökohdat niin pelillisen annin kuin draamankin puolesta. Sarjan vaiheissa tutuiksi tulleita naamoja poistuu muonavahvuudesta hirvittävään tahtiin ja Nijmegenin kadut tarjoavat mukavaa vaihtelua aiemmista osista tutuille pelloille ja pensasaidoille. Tähän asti tuntuu siis hyvältä, mutta valitettavasti juhlafiilis ei kestä kovin kauaa.

Takarivin taistelija

Erikoisen ryhmänjohto-aihepiirin ohella Brothers in Arms pelit ovat perinteisesti muutenkin olleet lähempänä Full Spectrum Warrioria kuin tavallisia räiskintäpelejä. Puhtaan adrenaliinitykityksen sijaan pelejä voisikin ajatella sota-aiheisina puzzlepeleinä, sillä jokainen kohtaaminen vihollisen kanssa on oma ongelmansa, joka pelaajan pitää ratkaista.

Suojassa olevaa vihollista voi tykitellä vaikka tunnin ilman sen suurempaa vaikutusta, joten oikeaoppisessa tilanteessa pelaaja määrää osan miehistään antamaan suojatulta. Tämä pakottaa sakemannien päät painuksiin, heikentää näiden tulituksen tehoa ja avaa kulkureittejä. Näitä pitkin pitäisi sitten koukata turvallisesti vihollisen kylkeen ja hoitaa se todellinen verityö.

Peli suorastaan rypee ideassaan, sillä vaikka Nijmegenin ovista noin 99 %:a on lukittu ja tehty titaanista, joka tilanteeseen on jätetty huomaavaisesti avoin ovi tai portti, jonka kautta pääsee livahtamaan sille parhaalle marjapaikalle. Taistelun tiimellyksessä ratkaisu ei tunnu aivan niin keinotekoiselta kuin paperilta luettuna, mutta peli toistaa silti itseään, sillä oikeita ratkaisumalleja on yleensä vain yksi, ja vieläpä päivänselvänä mallina. Puzzlen vaikutelma vain vahvistuu eikä peli tunnu yleensä kunnon sodalta, vaikka ilmassa onkin rautaa enemmän kuin romuttamon pihalla.

Todelliset ongelmat alkavat käyttöliittymän, onnettomien tiimikavereiden ja miljoonaa asiaa yhtä aikaa hoitavan pelaajan törmätessä. Liipaisimen painaminen pohjaan muuttaa pelaajan tähtäimen komentokursoriksi. Jos sillä osoittaa maata tai kohdetta, tiimi liikkuu. Jos osoittaa vihollista, tiimi ampuu. Meininkiä on yksinkertaistettu aiemmasta, sillä esimerkiksi rynnäkkökäsky ei enää ole mahdollinen.

Käyttöliittymän suurin ongelma on sen visuaalisuus. Mitä pelaaja ei näe, sitä hän ei voi myöskään komentaa. Jos on itse ujuttautunut sivukautta tiedustelemaan vihollisen asemia, on tuskaista – ellei jopa mahdotonta – yrittää komentaa miehiään parempiin asemiin. Mikäli tässä onnistuu, idiootit päättävät usein, että paras tapa edetä on juosta vihollisen konekivääripesäkkeen edestä. Sitten kirotaan, ladataan viimeisin tallennus ja yritetään uudelleen.

Kivinen taival

Jos onnistuu taittamaan aivonsa käyttöliittymän ympärille, Hell’s Highway tarjoaa sarjan veteraaneille mukavia uudistuksia. Erilaiset tulitukiryhmät – kuten vaikka sinko- tai kranaatinheitinryhmä – avaavat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, varsinkin yhdistettynä aiempaa tuhoutuvampaan maastoon. Kirkon tornissa lymyilevä MG-42-ryhmä lähtee komeaan ilmalentoon, kun poikia tervehtii singon ammuksella.

Moisia hyviä ideoita olisi kaivattu lisää, sillä pelin päällimmäinen fiilis on hieman vesitetty. Vaikka tähtihetkiä löytyy, niitä tuntuisi olevan tarpeeksi vain lyhyemmän pelin tarpeisiin. Lopun aikaa mennään puolivaloilla ja taistellaan enemmän pelisuunnittelun hölmöyksiä kuin natseja vastaan. Sodan raivo ja mahdollisuus omiin oivalluksiin ja ideoihin taistelukentällä loistavat poissaolollaan.

Tämähän ei toki ole pelisarjan pitkäaikaisille ystäville mitään uutta, sillä samoissa asetelmissa on menty aiemminkin. Sarjan ystävät saavatkin nautittavakseen hieman aiempaa nätimmän ja monipuolisemman Brothers in Armsin. Kyseessä ei suinkaan ole huono peli, mutta ei myöskään läheskään se mestariteos, jota Gearboxilta odotettiin. En suosittelisi peliä sokkona kuin sarjan pitkäaikaisille ystäville, mutta muille annan kehotuksen: kokeilkaa, jos tulee vastaan. Ties vaikka pitäisitte.

Pelaa peliä, lue kirjaa

Jos pelkkä peli ei riitä, vaan haluat tietää enemmän Brothers in Armsin tapahtumista, Gearboxin virallinen sotahistorioitsija on kirjoittanut pelin tapahtumista myös kirjan. Eversti evp. John Antal ei ole mikään aivan turha jätkä, sillä mies on kirjoittanut kirjoja kaupunkitaisteluista sekä myös kiväärijoukkueen komentamisesta.

Kerää koko sarja

Modernien pelien pakollinen ominaisuus, kätkettyjen herkkujen keräily, löytyy. Abstraktimmalla tasolla Baker voi piirrellä legendaarisia Kilroy-graffiteja seiniin ja merkitä näin käyneensä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Taktista etua taas on tarjolla kätkettyjen tähystyspaikkojen löytämisestä. Niistä näkee yleensä edessä olevat haasteet, sekä saa luettavakseen taustatietoa taistelun tapahtumista, yksiköistä ja henkilöistä. Vanhaa sotahullua jälkimmäinen keräily kiehtoi luonnollisesti paljon enemmän.

6/10

Kommentit

Käyttäjän Gold kuva
Gold

Peliä joko vihaa tai rakastaa.

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82

Yksin peli oli OK,mutta moninpeli oli kuraa...

Käyttäjän asukas kuva
asukas

Kontrollimiinus: vahingossa ukot väärään paikk

Käyttäjän Simon Elo kuva
Simon Elo
Käyttäjän wormhead kuva
wormhead

ihan jees

Käyttäjän Final Fantasy X kuva
Final Fantasy X

Joukkojen komentelu on tylsää.

Käyttäjän Jontius kuva
Jontius

samalla kaavalla ku aiemmat mut toimii!

Käyttäjän sakkeboy kuva
sakkeboy

Outo peli jooo... Vaihdoin tän Far cry 2:seen

Käyttäjän Chopperi kuva
Chopperi

Oikeasti hyvää toisen maailmansodan mättöä.

Käyttäjän Player kuva
Player

Ei ei ei ei..

Nostoja