Brütal Legend / Arvostelut / pelaaja.fi

Brütal Legend

11.11.2009 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
66

Brütal Legend on pelimuotoinen tribuutti aidolle ja alkuperäiselle heville. Sen takaa löytyy legendaarinen pelintekijä Tim Schafer (muun muassa Psychonauts, Full Throttle, Monkey Island), joka on luonut peliin fantasiamaailman, jossa hevilevyjen – niiden vinyylisten – kansikuvat heräävät eloon. Lopputulos on hauska ja viihdyttävä, mutta sen oodissa hevimusiikille esiintyy myös riitasointuja.

Taistelu metallista

Pelin sankari on maailman paras roudari Eddie Riggs (Jack Black), joka toimii maailman huonoimman nu metal bändi Kabbabe Boyn roudarina. Lavaonnettomuus kuitenkin valuttaa hänen vertaan kirotulle vyönsoljelle, joka herättää tulijumala Ormagödenin ja kuljettaa Eddien hevimetallin luvattuun maahan. Siellä hän kohtaa kauniin goottirokkari Ophelian, hulmuavatukkaisen hevijumala Lars Halfordin sekä tämän sisaren Litan (The Runawaysin Lita Ford), jotka taistelevat ihmisiä orjuuttavia demoneita vastaan. Eddie tajuaa, että jos vastarinta aikoo menestyä demonien johtajaa Doviculusta (Tim Curry) ja tämän kenraalia Lionwhytea (Judas Priestin Rob Halfrod) vastaan, he tarvitsevat joukolleen järjestelijän eli roudarin. Eddie liittyy joukkoon, ja taistelu vapaudesta alkaa.

Taistelussa Lionwhyten kaameita tukkahevareita ja Doviculuksen S/M-demoneita vastaan Eddiellä on apunaan kirves ja kitara sekä Deuce-niminen kromattu ajokki. Pelin alku on melko suoraviivaista toimintaa. Kirveellä katkotaan yksinkertaisilla komboilla lähietäisyyksille tulevia vihulaisia kitaran riffien toimiessa kaukohyökkäyksinä. Osaapa Eddie myös vinguttaa minipelin avulla lyhyitä kitarasooloja, jotka toimivat erilaisina erikoiskykyinä ja -hyökkäyksinä, kuten vaikkapa Facemelter, joka kirjaimellisesti sulattaa vihollisten kasvot. Deuce toimii kulkuneuvon lisäksi myös aseena, jolla voi jyrätä vihollisia ja myöhemmin kurmottaa niitä myös erilaisten aseiden avulla.

Lisää liikkeitä ja parannuksia kitaraan, kirveeseen ja Deuceen oppii tehtävistä saatavilla metallijumalien tribuuttipisteiden avulla. Pelaajan pitää vain löytää kromattu sisäänkäynti alamaailmaan Metallin Vartijan (poikkeuksellisen selväpäisen roolin vetävä Ozzy Ozbourne) puheille, joka toimii pelissä kauppiaana. Myös uusia sooloja löytää pitkin pelimaailmaa, jos vain jaksaa hieman tutkia.

Sekavat festarit

Eddien tehtävä on aluksi kasata lisää joukkoja vastarinnan armeijaan, ja rivit kasvavat nopeasti. Mukaan liittyy muun muassa vähäjärkinen lavateknikko Mangus sekä bassollaan niin matalalta soittava Kill Master (Mötorheadin Lemmy), että se parantaa kaikki haavat, ja jonka nimi on vain yksi osoitus pelin sisältämästä sisäpiirin läpästä, jota viljellään pitkin sen maailmaa ja dialogia.

Eddie saa myös avukseen erilaisia asiaankuuluvia joukkoja, kuten esimerkiksi moshauksesta valtavat niskalihakset saaneet hevarit, kuolleiden moottorivillisikojen kromatuilla luurangoilla ampuvat metallimimmit sekä valtavia bassokaiuttimia selässään kantavat huomaamattomat roudarit. Joukkoja voi komennella yksinkertaisen hyökkää-puolusta-seuraa-systeemin avulla, ja Eddie voi myös tehdä niiden kanssa erilaisia kombohyökkäyksiä.

Pian toiminnan tyyli kuitenkin muuttuu hyvin yllättävään suuntaan. Kun armeija lähtee liikkeelle, eli tietenkin Tour of Destruction -kiertueelle, eteen tulevat tehtävät eivät enää ole Eddien ja muutaman joukkoyksikön rähinöitä, vaan täysiä taktisia taisteluita tietokoneiden tosiaikastrategiapelien tyyliin. Kyllä, luit oikein. Idea sinänsä on varsin hauska. Valtava lava toimii tukikohtana, josta pelaaja tuottaa yksikkönsä haamufanien toimiessa resursseina. Niitä saa lisää valtaamalla fanilähteitä, joiden päälle rakennetaan (tietenkin!) kaupustelukojuja. Lavaa voi myös kehittää tuottamaan parempia yksiköitä.

Eddie itse voi toki taistella mukana, mutta hänen roolinsa on toimia enemmän kenraalina ja komentaa joukkoja, mikä on varsin hankalaa puuhaa. Eddien komentokantama on hyvin pieni eikä pelissä ole minkäänlaista minikarttaa. Se harmittaa lavataisteluiden ulkopuolellakin, mutta ongelma korostuu juuri niissä. Eddie voi lavataisteluiden aikana kasvattaa siivet ja liikkua nopeasti taistelukentällä, mutta kaikesta huolimatta ne ovat melkoista sähellystä. Esimeriksi jos haluaa jakaa joukkonsa, on erikseen käskytettävät yksiköt valittava lähietäisyydeltä todella hankalan käyttöliittymän kautta.

Lavataistelut eivät kömpelöstä pelattavuudestaan huolimatta ole täysin susia. Jos tosiaikastrategiat ovat tuttuja, homma hoituu alun opettelun jälkeen varsin näppärästi. Ongelma onkin suurempi niille, jotka eivät ole moisia pelejä pelanneet ja jotka saattavat helposti turhautua sen kanssa. Lavataistot eivät toki ole pelin ainoa tehtävätyyppi, mutta ne muodostavat tarinan tärkeimmät etapit niitä edeltävien saattotehtävien kanssa, jossa Eddien pitää suojata keikkabussia. Lisäksi moninpeli koostuu juuri lavataistoista.

Pelimaailma on avoin ja monenlaisia sivutehtäviäkin löytyy. Pakollisten rallikisojen lisäksi löytyy muun muassa metsästystä, tykkitorniräiskintää sekä väijytyksiä. Sivutehtävissä olisi kuitenkin saanut olla enemmän vaihtelua, sillä nyt samantyyppisiä tehtäviä joutuu pelaamaan tuon tuostakin. GTA IV:n tapaista tehtävien runsaudensarvea Brütal Legendistä on siis turha odottaa. Ahkeralla pelaamisella, ja etenkin jos ohittaa sivutehtäviä, peli on ohi muutamassa päivässä. Toki kaikenlaista pelimaailmasta etsittävää kerättävääkin on, joten tekemistä riittää, jos haluaa kaluta koko pelin puhki.

Elävää musiikkia

Kuten oikeastaan kaikissa Schaferin peleissä, myös Brütal Legendin vahvuus onkin enemmän sen maailmassa, hahmoissa, tarinassa ja dialogissa. Hän on tiimeineen loihtinut peliin elävän hevimaailman, jossa musiikki on titaanien lahja kuolevaisille, vaatteet mustaa nahkaa, pantteritkin ampuvat lasersäteitä silmistään ja ympäristöt ovat täynnä kivipaasia, kromia kasvavia puita, lohikäärmepatsaita, valtavia kaiutinkallioita sekä kivimiekkoja. Pelin ulkoasu on melko sarjakuvamainen, mutta veri ja irtojäsenet lentävät siihen tahtiin, että pelin ikärajoitus on ansaittu.

Nokkelaa dialogia säestetään loistavalla ääninäyttelyllä, jonka tähtenä on etenkin Jack Black. Miestä inhoavienkaan ei tarvitse pelästyä, sillä hän ei vedä pelissä överiksi. Jack Black on Eddie Riggs, mutta Eddie Riggs ei ole Jack Black. Myös muut kuuluisuudet suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Liekö syy pelin aihepiirissä?

Pelin tunnelman ja koko paketin kruunaa kuitenkin mahtava soundtrack, joka sisältää yli 100 biisiä 75 eri bändiltä. Deucen Mouth of Metal radio luukuttaa musiikkia aina ajaessa, ja soittolistaa voi itse muokata. Listalta löytyy metallia laidasta laitaan, jonka Schafer on itse valinnut peliin. Mukana on niin tunnettuja kuin vähän tuntemattomampiakin – tai ehkä enemmän unohdettuja – bändejä. Pelissä kuullaan musiikkia muun muassa niin Black Sabbathilta, Judas Priestiltä, Mötorheadilta, Acceptilta, Manowarilta, Slayerilta, Riotilta ja Anthraxilta, kuin myös Mastodonilta, Testamentilta, Enslavedilta, In Flamesilta, Cradle of Filthiltä ja Ministryltä. Erityispisteet pitää myös antaa pelin kohdista, joissa käytetään DragonForcen Through the Fire and Flames- sekä Ozzy Ozbournen Mr. Crowley kappaleita erinomaisesti.

Brütal Legend onkin paketti, jota ei voi irrottaa sen aihepiiristä, eli musiikista. Se on, kuten on ollut tarkoituskin, kunnianosoitus alkuperäiselle heville ja metallimusiikille noin yleensä. Sen ympärille on saatu rakennettua kiinnostava maailma ja tarina kaikkine metallivivahteineen. Eniten parantamisen varaa jääkin varsinaisen pelin puolelle. Lavataistelut olisivat tarvinneet selvästi lisää hiomista, ja tehtäviä olisi voinut noin yleensä olla enemmän ja erilaisia. Niitä ei nyt ehkä ole liian vähän, mutta rajoille mennään.

Jos kuitenkin on tyytyväinen siihen, että voi ajaa verenpunaiseen auringonlaskuun valtavien kivimiekkojen varjossa pään nyökytellessä vaikkapa Savatagen Hall of the Mountain Kingin tahdissa, saa pelistä irti juuri sen, mitä on tarkoituskin.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Olen ennen kaikkea iloinen siitä, että Tim Schafer on viimeinkin saanut pelin valmiiksi aikataulun puitteissa. Brütal Legendin huumori ja kepeä ote eivät ole yllätyksiä, mutta pelin monipuolisuus on.

Olin hitusen yllättynyt pelin RTS-osuuksista, enkä koskaan päässyt sinuiksi niiden kanssa. Oman armeijan kanssa käydyt taistelut ovat viihdyttäviä, mutta myös sekavia tapauksia. On liian vaikeaa erottaa omat ja vihollisten yksiköt, puhumattakaan komentamisesta. Käskyn antaminen tietylle yksikölle taistelun tiimellyksessä on liian vaikeaa. Oman armeijan komentaminen olisi pitänyt esitellä pelaajalle hienovaraisemmin ja selvemmin.

Taistelun kulusta on usein turhan vaikea saada selvää, mikä johtaa turhauttaviin kuolemiin. Tosin tehtävät voi aloittaa uudelleen esimerkillisen nopeasti. Huolimattomuus näkyy ajokisoissakin, joissa reitin osoittava nuoli on hämmentävästi usein niin vaalea, että se tuskin erottuu ympäristöstä.

Brütal Legend ei edellytä metallituntemusta, mutta peli avautuu aivan eri tavalla, jos 1980-luvun metalliskene ja vinyylialbumien taide ovat lähellä sydäntä. Luulen, että Brütal Legend on ollut Schaferille äärimmäisen vapauttava kokemus – peli, jonka hän on halunnut tehdä todella pitkään. Kauneusvirheistään huolimatta Brütal Legend on hieno esimerkki siitä, millaisia maailmoja peleissä voi luoda, kun antaa mielikuvitukselle vallan. Perinteisten tylsien tukikohtien ja metsien sijaan voi tarjota kaiuttimista koostuvia vuoria, kitarapatsaita ja hiuksilla lentävän pahiksen. Lisää tälläista!

8/10

Kommentit

Käyttäjän Bilehile-pelaaja kuva
Bilehile-pelaaja

Omasta mielestäni Paraspeli tänä vuonna!!

Käyttäjän Pilipali kuva
Pilipali

Varsin hieno pelikokemus upealla miljööllä.

Käyttäjän finngamer kuva
finngamer
Käyttäjän Newfriikki577 kuva
Newfriikki577

Loppuu yllättäin

Käyttäjän Selo kuva
Selo

Pätevä heviseikkailu

Käyttäjän Ravenous28 kuva
Ravenous28
Käyttäjän boogieman kuva
boogieman

loistava

Käyttäjän Digitalexecuter kuva
Digitalexecuter

Tim Schafer teki sen taas!

Käyttäjän Merkkis kuva
Merkkis
Käyttäjän Albedo kuva
Albedo

Hyvä peli ja loistavat musat.