Pitkä kehitysaika on yleensä pelille hyödyksi, sillä kehittäjät ehtivät hioa pelistään rypyt pois ja viilata sen mahdollisimman nautinnolliseksi kokemukseksi. Aina ei kuitenkaan käy näin, vaan peli polkee turhan pitkään paikallaan ja jää kilpailijoistaan auttamattomasti jälkeen. Näin on käynyt myös japanilaiselle Bullet Witchille.
Kurvikkaan goottinoidan seikkailuja kuvaavan eepoksen piti alun perin ilmestyä jo huomattavasti aiemmin, mutta peliä haudottiin liikaa. Tuloksena on kolmannen persoonan räiskintäpeli, joka tuntuu miltei joka osa-alueeltaan vanhentuneelta ja keskinkertaiselta.
Voi noita noitia
Tulevaisuus on, kuinkas muutenkaan, synkkä. Demonit, kulkutaudit ja sodat ovat miltei tuhonneet ihmiskunnan, jonka säälittävien rippeiden kohtalo lepää Alicia-noidan siroilla hartioilla. Vaikka Alicia onkin noita, hän turvautuu myös maallisiin aseisiin, ainakin melkein. Neidon tärkeimpänä puolustuskeinona toimii nimittäin jättimäinen Gunrod-pikatykki, joka käyttää ammuksinaan vihollisten sieluja.
Pelin edetessä ja sielutilin karttuessa asetta voi parannella mielensä mukaan kohti kolmea erilaista tyyppiä, joista yksi on pahuksen vahva, toinen pahuksen nopea ja kolmas pahuksen tarkka. Gunrod toimii myös Alician taikavoimien kanavoijana. Voimien avulla ammuksiin voi taitojen kartuttua lumota vaikka tuli- tai jääefektejä, jotka toimivat kuten olettaisikin: tuli polttaa, tuuli lisää ammuksiin räjähdyksiä ja niin edelleen.
Noidan taikavoimat eivät tietenkään lopu tähän, vaan käytössä on myös kahdeksan todellista taikaa, joiden avulla voi esimerkiksi manata salamoita vihollistensa niskaan, pystyttää suojakseen taikamuureja tai heittää paineaallolla kaiken irtaimiston edestään taivaan tuuliin. Taikavoimat lisäävät peliin mukavasti meininkiä, ja niiden käytöllä tiukankin tilanteen voi kääntää voitokseen.
Valitettavasti voimilla puuhailu on yleensä tiukassa paikassa turhan hankalaa, kiitos hitaan ja kankean käyttöliittymän. Esimerkiksi muuten todella hyödyllinen kilpi on melko turha, koska kun sen saa pystyyn, vahinko on jo tullut perille. Sama, kankea linja jatkuu muutenkin läpi koko pelin. Alicia liikkuu kömpelösti, tähtäys on vähän sinnepäin ja muutenkin tuntuu kuin yrittäisi pelata puoliunessa. Mikään ei oikein tahdo onnistua.
Mitäänsanomatonta menoa
Bullet Witchin löperö toteutus ei valitettavasti rajoitu vain kontrolleihin, vaan koko peli on kuin keskinkertaisuuden ruumiillistuma. Tempo on hidas, peli ei missään vaiheessa haasta pelaajaa yrittämään parastaan eikä tee vaikutusta edes audiovisuaalisella toteutuksellaan. Kun lopputekstit pyörivät, päällimmäinen fiilis on tunne hukatusta ajasta.
Aihepiirinsä pelissä olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta liian pitkään jatkunut säätäminen, virittely ja pyörittely ovat vieneet siitä kokonaan terän. Mikäli peli olisi ilmestynyt jo viime vuoden keväällä, kuten alun perin oli tarkoitus, se olisi voinut tehdä vaikutuksen. Nyt sitä pelatessaan vain huomaa miettivänsä, miten paljon parempia pelejä voisi pelata sen sijaan.
Mikä ihmeen Cavia?
Pelin ohjelmoinut Cavia-ryhmä ei välttämättä ole nimenä kenellekään tuttu. Tiimin tasoltaan vaihtelevalta tuotoslistalta löytyy kuitenkin Drakengardin, Resident Evil: Dead Aimin ja Ghost in the Shell: Stand Alone Complexin kaltaisia pelejä. Näihin peleihin tutustuneille Bullet Witchin keskinkertaisuus ei enää tunnukaan yllätykseltä. Hyviä ideoita kyllä löytyy, mutta toteutus tökkii joka kerta.