Burnout Paradise / Arvostelut / pelaaja.fi

Burnout Paradise

4.01.2008 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
135

Vapaus on unelma, jota monet jahtaavat koko elämänsä – kukapa ei haluaisi olla oman onnensa herra ja oman kohtalonsa isäntä. Tätä periaatetta noudattaa myös Burnout Paradise. Jo pelin intro kertoo, mistä on kyse. Kamera pyyhkii pitkin Paradise Cityn loputtoman tuntuisia katuja, vuoristoteitä ja tunneleita. Kaiuttimissa soi itseoikeutetusti Guns 'n' Rosesin Paradise City, ja naisääni täsmentää, että kun olet saanut ensimmäisen autosi avaimet käteesi, kaikki muu on sinusta itsestäsi kiinni. Fiilis on korkealla, ja edessä avautuva urakka tuntuu kiehtovalta, mutta onko vapaus äärimmäinen palkinto vai kirous?

Unohda aiempi

Kun peli on ladattu, se nakkaa pelaajan tylysti keskelle kaupungin katuja. Pelaaja päättää itse, mitä seuraavaksi tekee. Paradise Cityn kaupunki tarjoaa jos jonkinlaista tehtävää, löydettävää ja koettavaa mutta ei ainuttakaan valikkoa. Kaikki tapahtuu pelin sisällä luonnollisesti ja vaivattomasti. Aiemmista peleistä tutut kisavalikot ovat historiaa, ja tekeminen pitää etsiä itse kaduilta. Pääasiassa tämä tarkoittaa hurauttamista liikennevaloihin ja moottorin ulvottamista, mikä aktivoi kyseisen risteyksen kilpailun tai haasteen. Kaikki muutkin asiat tehdään pelin sisällä. Auton voi korjata tai maalata hurauttamalla tien vieressä olevan bensa-aseman tai korjaamon läpi. Uusia autoja hankitaan etsimällä auto kaupungin kaduilta ja torppaamalla se metallikuutioksi lähimmän rakennuksen seinään. Tutkimusmatkailu kannattaa, sillä kaupunki on ripoteltu täyteen kerättäviä salaisuuksia, oikopolkuja, megahyppypaikkoja ja muuta pikkukivaa. Saa tosin olla aikamoinen täydellisyydentavoittelija, jos aikoo löytää esimerkiksi kaikki 400 kätkettyä porttia.

Pohjalta huipulle

Burnout Paradisessa ei ole varsinaista juonta, eikä sellaista kukaan odottanutkaan. Kehitystä toki tapahtuu, sillä kaupungin kaduille hylätty noviisi omistaa vain harjoitusajokortin ja vaivoin pulteilla ja rukouksilla kasassa pysyvän skröböauton. Tie tähtiin kulkee kisojen kautta, sillä jokainen voitto tuo uuden ajokorttiluokan tai kaupungin kaduilta omaan talliin rutattavan superauton pisteen verran lähemmäksi. Kisatyypit ovat suurelta osin tuttuja entuudestaan. Avoimesta luonteesta johtuen ratoja tai kenttiä ei ole, vaan kaikki tapahtuu kaupungin kaduilla. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Kisoissa voi etsiä luovasti omia reittejään sekä nauttia tekoälystä, joka ajaa aggressiivisesti mutta eksyy ja töppäilee silti inhimillisesti. Jos ei tunne kaikkia kaupungin katuja kuin omia taskujaan, suuri osa kilpailuista menee kuitenkin kartan pläräykseen ja parhaan mahdollisen reitin opetteluun. Kaupungissa kisailu aiheuttaa nopeasti vahvoja deja-vu-fiiliksiä, sillä komealta kuulostava 120 kisan valikoima koostuu käytännössä puolesta tusinasta loputtomiin toistuvasta kisatyypistä. Kisojen väliset erot ovat olemattomia, koska valmiita ratoja tai erityishaasteita ei ole. Ongelmaa pahentaa se, ettei peli kannusta yrittämään parastaan vaan voittamaan pienimmällä vaivalla. 25 takedownin kerääminen 5 takedownin kisassa ei esimerkiksi tuo mitään bonusta, joten touhu muuttuu nopeasti tylsäksi grindaukseksi ja ura etenee hitaasti sekä värittömästi. Oma mielenkiintoni alkoikin hiipua jo ennen kymmenen tunnin haamurajaa, mutta onneksi moninpeli pelastaa paljon.

Haasta kaveri

Burnoutin moninpeli ei ole erillinen osa peliä vaan yksinpelin luonnollinen jatke. Tavallisen yksinpelin voi muuttaa moninpeliksi pelkällä ristiohjaimen näpäytyksellä, jolloin voi joko kutsua kavereitaan kisaamaan omaan maailmaansa tai hypätä jonkun muun peliin. Moninpelin keskipisteessä on freeride-tila, jossa vain ajellaan kaupungilla etsien ikävyyksiä. Peli pitää kirjaa kaikesta ja tiedottaa jatkuvasti muiden tekemisistä. Pelin aikana voi esimerkiksi kuulla, että Thomas veti juuri uuden huippuajan vuoristotiellä tai että Miika hyppäsi juuri kolme kierrettä sillalta. Kaverien ennätysten rikkominen tai pelkkä kisailu heidän kanssaan kaupungin kaduilla on uskomattoman addiktiivista puuhaa, varsinkin kun läppä lentää jatkuvasti mikrofonien välityksellä. Kuka tahansa pelaaja voi myös aktivoida omia haasteitaan. Kuka hyppää pisimmälle rantahyppyristä? Kuka ajaa pohja-ajan kaupungin itäosasta läntiselle vuoristolle? Kuka kerää kovimman kombon Showtime-tilassa tietyllä katuvälillä? Kaikki tapahtuu yksinpelin tapaan niin vaivattomasti ja jouhevasti, että Burnout Paradisea voidaan pitää uutena moninpelin kinginä ainakin teknisen toteutuksen osalta. Ainoa valituksen aihe on, että pelin hauskimpia pelitiloja eli romuralli-henkistä Road Ragea ja uutuutena pelissä nähtävää Marked Mania ei voi pelata moninpelissä. Se on harmi, sillä varsinkin Marked Man, jossa yksi pelaaja yrittää selvitä hengissä määränpäähänsä muut kintereillään, on kuin moninpeliin luotu. Burnout Paradise on parhaimmillaan moninpelinä, jossa kaupungin omatoiminen huvittelu pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Yksinpelaajia odottaa nätti, näyttävä ja kaikkia aisteja jatkuvasti pommittava ajopelikokemus. Pelin huikeutta ei pysty arvostamaan, jos on nähnyt siitä vain kuvia, mutta uskokaa minua: peli näyttää törkeän hyvältä. Pelaaminen on kivaa, mutta pitkäikäisyys on suuri kysymysmerkki. Voin kuvitella monien sekoavan peliin totaalisesti, mutta yhtä helposti voin kuvitella vielä useampien tympääntyvän pelin geneerisyyteen ja toistoon.

Kyllä mainostus kannattaa

Burnout Paradise jatkaa viimeaikaista pelimainostuksen trendiä, mutta siinä mainokset eivät juuri häiritse – ovathan kaupungit oikeastikin täynnä mainoksia. Mukaan tosin mahtuu myös eräs kaikkien aikojen tragikoomisimmista mainoksista. Eräs pelin päämainostajista on nimittäin amerikkalainen CompUSA-liikeketju, joka meni konkurssiin joulukuun alussa, jolloin pelin julkaisuun oli vielä pari kuukautta.

Autotasohyppelyä

Rakastettu Crash-pelitila on korvattu vanhan tilan avoimemmalla versiolla. Erityisiä Crash-pulmaratoja ei enää ole, vaan pelaaja voi milloin tahansa siirtyä Showtime-tilaan räjäyttämällä autonsa, jolloin sen romu pyörii ja pomppii pitkin katua. Tarkoitus on osua pomppivalla autolla vastaantulijoihin, mikä kartuttaa pistetiliä ja lisää autoon vauhtia. Yksinpelihupi loppuu lyhyeen, sillä pelitila kärsii liikaa sattumanvaraisuudesta – on puhdasta tuuria, arpooko peli vastaan pari megapisteiden arvoista bussia vai pelkkää tyhjää katua. Itse jäin kaipaamaan Crash-tilan hyvin suunniteltuja haasteita.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Vaihtopelaaja

Miten Criterion voi tehdä näin uskomattoman laajan lataustauottoman kaupunkiympäristön, jossa ruudunpäivitys ei ikinä pätki, kun sen kustantajan Need for Speed ProStreet takeltelee jokaisella alustalla? Voisiko Criterion jatkaa Need for Speed -sarjan kehitystä? Burnout Paradise on upean näköinen ja rullaa upeasti sekä PS3:lla että Xbox 360:llä. Criterionin ongelma sarjan viimeisimmissä peleissä ei ole ollut teknologia vaan yleinen meininki. Mistä lähtien Burnoutissa pitää katsella karttaa?

Paradisessa on sama ongelma kuin esimerkiksi Midnight Club -sarjassa. Avoin kaupunki, jossa pelaaja saa itse valita reitin maaliin, kuulostaa hyvältä myyntipointilta paketin takakannessa, mutta käytännössä se ei toimi. Kun paahtaa tuhatta ja sataa kisassa, on lähes mahdotonta katsella näytön ylälaidassa olevaa suuntaa osoittavaa kompassia. Kun sitä ehtii katsoa, se ei aina näytä tarpeeksi tarkkaa tietoa, joten kartta pitää vähän väliä ladata kehiin, mikä latistaa kisaamista. Ja jos yrittää oikoreittiä, se johtaa useimmiten tappioon. Tästä huolimatta Burnout Paradisea pelailee mielellään.

Ajotuntuma on mainio, ja kolarit ovat useimmiten uskomattoman hienoa katseltavaa. Kolareiden näyttävyyden vuoksi perinteisen Crash-pelitilan puuttuminen harmittaa, sillä uusi Showtime ei ole yhtä hauska. Se tarjoaa liikaa vapautta, sillä kolareita voi kombottaa minuuttien ajan. Biisivalikoima on melko karmea. Siinä missä Miikka laittoi heti Avril Lavignen biisin pois päältä, meikäläiselle Avril, Alice in Chains ja Guns’n Roses kelpasivat, mutta muutoin pelin biisivalikoima jätti kylmäksi. Hieman leväperäisestä suunnittelusta huolimatta peli on viihdyttävä.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Circle kuva
Circle

Ihan viihdyttävä kokonaisuus.

Käyttäjän FINReko kuva
FINReko

Paljon parempi kuin odotin ja parempi ko edelliset

Käyttäjän tuppi1000 kuva
tuppi1000

+hyvä pelattavuus ja graffa -helppo

Käyttäjän gameplay kuva
gameplay

peli on todella hyvä!

Käyttäjän Viper7 kuva
Viper7

kokoelma hyviä ja huonoja uudistuksia

Käyttäjän Riderwall kuva
Riderwall

Mahtava peli tuli vaan ostettua.

Käyttäjän Gamezeus2150 kuva
Gamezeus2150

ihan pelattava

Käyttäjän Cyrus kuva
Cyrus

Sarjan paras.

Käyttäjän Agathon kuva
Agathon

Hyvä peli, viihdyttävä. Mukavaa pieninä annoks

Käyttäjän jryi kuva
jryi

Törkeän upea ja viihdyttävä peli