Se aito ja alkuperäinen roomanrakentelupeli on tullut näyttämän muille kaapin paikan. Jos joku väittää, ettei Roomaa rakenneta päivässä, tsekatkoon tämän pelin.
Pelin lähtökohdat ovat jälleen tutut. Tyhjällä kartalla luikertaa tie, ja sen varteen pitäisi pistää menestyvä kaupunki. Ensin vähän asuntoja ja niille vettä, sitten ruokaa ja muita perustarpeita tuottavia rakennuksia työpaikoiksi, pari varastoa ja kauppahallia sekä poliisi- ja palolaitos. Vähitellen aletaan sitten tarvita parempaa hygieniaa, koulutusta ja hallintoa, paikkojakin voi somistaa. Kaikki sujuu tuttuun ja turvalliseen tapaan, aina samalla tavalla. Jonkin verran vaihtelua tuovat kartalla olevat resurssit. Alkutuotantoa voi perustaa vain sinne, missä on luontaisia esiintymiä vaikkapa savea, hiekkaa (lasia varten) tai terästä. Myös kasvatusta vaativa tuotanto on perustettava erityisille vehmaille alueille, mikä tuokin tervetullutta vaihtelua kaupunkikaavaan. Caesarin Roomassa on kolme säätyä. Plebeijit tekevät raskaat työt ja heillä on yksinkertaisimmat tarpeet. Ekviitit ovat valkokaulustyöläisiä, jotka kaipaavat niin luksustavaroita kuin huvituksiakin. Ylimmällä portaalla ovat patriisit, jotka eivät töitä tee, mutta kuluttavat sitäkin enemmän. He ovat kuitenkin ainoita, joita voi verottaa suoraan. Kaikille säädyille on erilliset asunnot. Jos asukkaiden tarpeista huolehditaan, muuttaa taloihin enemmän asukkaita, mutta säätyään he eivät vaihda. Pelaaja joutuukin tasapainottamaan kahta eri työvoimapoolia.
Tulot, menot ja minä
Kaupungin hallintaa helpottamassa on neuvonantajakaarti, joka on selkeästi pelin parhaiten toteutettu osuus. Kaikki tarvittavat tiedot on selkeästi jäsenneltynä ja kaupungin resurssivirtoja voi hallita yhdestä paikasta. Tästä voisivat muutkin pelit ottaa oppia. Kaupungin tulot tulevat patriisien verottamisen lisäksi liikevaihtoverosta ja ylituotannon kauppaamisesta muihin kaupunkeihin. Rahaa voi myös antaa itselleen, koska pelissä maksetaan pelaajalle palkkaa. Ideana on, että nämä rahat seuraavat pelaajaa ja niitä voi myöhemmin käyttää kaupunkien rahoittamiseen.
Keisariksi, tietenkin
Pelin ytimenä on kampanja, jossa tavoitellaan keisarin paikkaa. Tehtävät jakautuvat sotilaallisiin ja rauhanomaisiin, joiden välillä saa vaihdella vapaasti. Pelaajan tavoitteet määritetään viidellä mittarilla. Hämmästykseni oli suuri, kun sotilaskampanjan alkupeleissä tavoitteet täyttyivät jo alkurakentelulla, ja minua juhlittiin kreikkalaisten kukistajana, vaikka en ollut yhtäkään sotilasyksikköä rakentanut. Aluksi sotiminen vaikuttaa kiintoisalta, mutta kun tappelu alkaa, alta paljastuu Suurin voittaa -taistelumalli, jossa ääliösotilaat juoksevat rykelmässä päin vihollista, jos osaavat. Taistelut eivät tietenkään ole kaupunginrakentelupelin tärkeä osa, mutta miksi niiden pitää sitten olla lainkaan mukana ja vielä erillisten tehtävien muodossa?
Menneisyyden varjot
Teknisesti peli on hienoinen pettymys toistaessaan liikaa viime vuosikymmenen pelidesigniä. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy valtavaan valikkorykelmään, joka pahimmillaan peittää puoli ruutua. Rakennusten vaikutusta ei voi arvioida etukäteen, vaan on turvauduttava eri karttatiloihin ja undo-toimintoon. Grafiikan laadussa riittää valinnanvaraa, mutta laatua nostettaessa peli lakkaa reagoimasta hiirikomentoihin. Korkeillakin asetuksilla asukkaat jäävät tylsän näköisiksi, joten kaupunginrakentelupelien suola, omien kansalaisten puuhastelun seuraaminen, jää vähemmälle. Caesar sisältää myös moninpelin, joka tosiasiassa on pelkkää omien saavutusten vertailua eikä jaksa juuri kiinnostaa. Caesar IV on edeltäjiään kunnioittaen tehty, mutta kompastuu lähinnä hankalaan käyttöliittymään. On outoa, että selkeästi kokeneet kehittäjätkään eivät ole saaneet puhallettua kaupunginrakenteluun uutta puhtia.
Caesar-sarja
Jos et ihan heti muista Caesar-sarjan edellisiä osia, ei huolta. Caesar III:sta on nimittäin kahdeksan vuotta. Caesar-sarja sai alkunsa vuonna 1992, pari vuotta SimCityn jättimenestyksen jälkeen. SimCityn vaikutteet olivat selvät, mutta lähestymistapa uusi. Jatkoa Caesarille seurasi 1996 ja 1998, varsinkin kolmosta pidetään erittäin laadukkaana kaupunginrakentelupelinä. Sarjaa kehittänyt Impressions jatkoi vuosituhannen vaihteessa kaupunginrakentelun parissa Zeus– ja Pharaoh-peleissä. Kun Impressions suljettiin, kehittäjät perustivat Tilted Millin, jonka ensimmäinen peli oli kaupunginrakentelupeli Children of the Nile.
Rooma-pelien kolmiottelu
On melko hämmästyttävää, kuinka samanlaisia Glory of the Roman Empire (PCpelaaja 17-18, 75/100) ja CivCity: Rome (PCpelaaja 19-20, 78/100) oikeastaan ovat. Merkittäviä eroja on vain muutamia: Gloryssä oli miesten ja naisten työt, CivCityssä kaikkia työläisiä ei tarvinnut asuttaa ja Caesarissa kansa on jaettu säätyihin. Muutoin Glory erottuu muista lähinnä satunnaistehtävillään, CivCity tekniikkapuullaan ja Caesar moninpelillään. Kaikki ovat suunnilleen yhtä näyttäviä ja niiden kampanjat ovat samanlaisia, tosin Gloryssä palataan samoihin kaupunkeihin, mikä luo kiitettävää jatkuvuuden tuntua. Kaikissa on jonkinlainen sotimiselementti, ja kaikissa se on häiritsevän puolivillaisesti toteutettu. Parhaan suositteleminen on siis jotensakin mahdotonta. Itse kallistun hiuksenhienosti CivCityn puoleen, mutta sekään ei kestä yhtä läpipeluuta enempää. Toisaalta selkeästi huonoakaan valintaa ei ole ja aihepiiristä kiinnostuneen kannattaa katsoa mikä alelaarista löytyy. Pelien kolmiottelussa kaikki saivat siis kunniakkaasti pronssia.
Alkuperäinen pistemäärä: 74/100