Kuka kaipaa yksinpeliä?
Call of Duty -sarjan tämänvuotinen osa on ollut tapetilla aina siitä lähtien, kun sitä tekevä Treyarch ilmoitti, ettei mukana tällä kertaa ole lainkaan perinteistä yksinpelikampanjaa ja että sen tilalla nähdään battle royale -pelitila Blackout. Jos olet ostanut sarjan uuden pelin aina vain sen yksinpelikampanjan vuoksi, Black Ops 4 ei tarjoa sinulle mitään ja voit lopettaa lukemisen tähän. Moninpelaajille on sen sijaan luvassa Call of Duty -verkkoräiskinnän todellinen aarreaitta, jossa sarjan perinteistä kaavaa on maustettu hyppysellisellä Overwatchia ja tietenkin aimo annoksella battle royalea.
Treyarch otti riskin ja sai paljon arvostelua osakseen hypätessään mukaan PUBG:n ja Fortniten battle royale -kelkkaan, mutta Blackout osoittaa, että se kannatti. Se todistaa pelityypin soveltuvan Call of Dutyn muottiin ihmeen hyvin, vaikka tekijät eivät ole suuremmin lähteneet keksimään pyörää uudelleen. Blackoutissa 88–100 pelaajaa hyppää helikoptereista samalle suurelle saarelle ja pyrkii olemaan viimeinen selviytyjä alati pienenevällä pelialueella. Aseet ja varusteet kerätään pelin aikana saarelta ja tapetuilta kilpakumppaneilta.
Treyarch on lisännyt perusreseptiin omat mausteensa. Ensinnäkin pelitilan kartta on äärimmäisen hyvin tehty. Se on palapelimäinen kokoelma Call of Dutyn parhaita paloja, jotka tarjoavat vaihtelevia ympäristöjä. Kartta on kokonaisuutena hieman pienempi ja tiiviimpi kuin esimerkiksi PUBG:ssa, minkä ansiosta aikaa kuluu vähemmän turhaan haahuiluun ja pystytään keskittymään taisteluun. Asiassa auttavat myös kartalta löytyvät kulkuneuvot: helikopteri, pikavene, mönkijä ja kuljetusrekka.
Lisäsäpinää tarjoavat taivaalta putoilevat varustepaketit ja zombien valloittamat alueet, joilta löytyvät parhaat aseet ja varusteet, mutta joissa riskinä ovat tietenkin päälle käyvät elävät kuolleet. Etenkin ajoneuvojen vuoksi Blackout toimii parhaiten kahden tai neljän pelaajan ryhmissä, mutta yksinkin voi kokeilla taitojaan.
Yrityksistä huolimatta en ole battle royale -pelimuodon suurimpia faneja, mutta silti Blackoutia tuli testattua useita otteluita. Pelimuotoon enemmän vihkiytyneet codittajat ovat kuitenkin väittäneet minulle sen olevan Black Ops 4:n parasta antia. Rytmitys on loistava läpi otteluiden, ja sarjan hiottu pelattavuus takaa toiminnan viihdyttävyyden.
Ruudunpäivitys pysyy tasaisen nopeana, mutta ulkoasusta on jouduttu tinkimään suuren kartan ja pelaajamäärän vuoksi. Se ei Blackoutissa nouse zombitilan tai perusmoninpelin tasolle, mutta eipä pelitilassa maisemia muutenkaan ehdi ihailla. Kyseessä on kaikin tavoin verkkoräiskinnän huikea hiekkalaatikko, jossa jokainen peli on erilainen. Pelaajien innostus ainakin näin alussa on kova, joten nähtäväksi jää, onko tässä battle royale -pelien uusi kuningas.
Perusverkkopelin puolella on myös tehty muutoksia. Saappaat pysyvät tukevasti maassa, eikä luvassa ole tuplahyppyjä tai seinäjuoksua. Vaikka tempo on edelleen sarjalle ominaisesti kova, toiminnassa on huomattavasti taktisempi ote. Kranaatit ovat harvinainen lisävaruste, kunto ei palaudu enää automaattisesti, eikä minikartta näytä kuin sen, mitä itse tai tiimitoverit näkevät. Etenkin kunnon palauttaminen ensiapuruiskeella voi tuntua pieneltä muutokselta, mutta pelissä se muuttaa tahtia ratkaisevasti, kun välillä on pidettävä muutaman sekunnin tauko sen käyttämiseen.
Black Ops III:sta tutut spesialistit erikoiskykyineen tekevät paluun. Itse muokattavan hahmoluokan lisäksi valitaan aina yksi spesialisti, jolla on oma erikoiskyky ja harvemmin käytettävä superkyky. Jokainen spesialisti tukee omalla tavallaan koko tiimiä – yhdet enemmän, toiset vähemmän. Esimerkiksi ballistisella suojakilvellä ja tainnutuskranaateilla varustettu Ajax on omiaan vihollisasemien vyörytykseen, kun taas Reconilla on käytössään viholliset tietyllä alueella havaitsevia luotaimia. Hänen superkykynsä paljastaa hetkellisesti kaikki viholliset kartalla koko tiimille.
Erikoiskykyjä ei kuitenkaan voi käyttää niin usein, että ne nousisivat liikaa etualalle. Painopiste pysyy siksi edelleen räiskinnässä. Spesialistien erikoiskyvyillä tuntuukin olevan eniten väliä tavoitepohjaisissa pelimuodoissa, kuten Hardpointissa ja Search and Destroyssa.
Hahmoluokat rakennetaan omasta mielestäni sarjan parhaalla keinolla eli Pick 10 -tyyliin. Siinä voi valita vapaasti aseita ja niiden lisäosia, perk-kykyjä ja muita varusteita sekä ominaisuuksia, kunhan niitä ei ole yhteensä enemmän kuin kymmenen. Tämä vapaus antaa rakentaa juuri sellaisia hahmoluokkia kuin itse tarvitsee. Erilaisia aseita on sarjan aiempiin osiin verrattuna vähemmän, mutta toisaalta niiden välille on saatu enemmän eroja muun muassa monien omilla erikois- ja lisäosilla.
Moninpelikarttoja on 14 erilaista, joista kymmenen on täysin uusia ja loput neljä sarjan vanhojen klassikoiden uusioversioita. Niitä ovat lämpimiä muistoja herättävät Summit, Slums, Jungle ja Firing Range, jotka toimivat aivan yhtä hyvin kuin aikoinaan. Karttojen määrä on suurempi kuin sarjan peleissä viime vuosina, joten niiden osalta vaihtelua ainakin riittää.
Pelimuodoista ovat mukana kaikki ne vakiot, joita aiemmissa Black Ops -peleissä on nähty, mutta mukana on myös pari uutta. Erikoisin on Heist, jossa pyritään viemään rahalaukku kartan keskeltä omaan tukikohtaan. Kerätyllä rahalla ostetaan parempia aseita ja uusia perk-kykyjä, sillä jokainen peli aloitetaan pelkällä pistoolilla. Myös elämät ovat rajoitettuja ja kaatuneita tiimitovereita voi elvyttää, joten kyseessä on huomattavasti taktisempi pelimuoto kuin perinteisempi tiimitappomatsi tai Domination.
Control puolestaan on suoraviivaisempi pelimuoto, jossa toinen joukkue pyrkii valtamaan kaksi pistettä kartalla voittaakseen ja puolustava puoli tietenkin yrittää estää sen. Selkeistä tavoitepohjaisista pelimuodoista pitävänä Control maistui mainiosti ainakin itselleni.
Entäs ne zombit? Treyarch loi koko pelitilan, joten ei ihme, että Black Ops 4:n zombikokemus on sarjan toistaiseksi laajin ja paras. Heti kättelyssä mukana on kolme eri tarinavetoista kampanjaa. Kaksi niistä kertoo uudesta nelikosta Scarlett, Diego, Bruno ja Shaw, jotka taistelevat eläviä kuolleita vastaan sekä antiikin Rooman mytologiapainotteisessa IX-kampanjassa että uppoavan Titanicin syövereihin sijoittuvassa Voyage of Despairissa. Alkuperäinen zombinelikko Richtofen, Takeo, Dempsey ja Nikolai puolestaan seikkailevat Blood of the Dead -kampanjassa, joka on osittainen uusioversio Black Ops II:n Alcatraziin sijoittuvasta Mob of the Dead -kampanjasta.
Meno on joka kampanjassa tutun pähkähullua, ja salaisuuksia löytyy kaikkialta. Pelikokemusta voi säätää monipuolisesti omaan makuun ja omille taidoille sopivaksi hahmoluokkineen päivineen. Merkittävin zombitilan uutuus ovat kuitenkin tekoälyn ohjaamat pelihahmot eli botit. Pelitila toki perustuu vahvasti neljän pelaajan yhteispeliin, mutta jos kavereita ei löydy tarpeeksi, voi nyt käyttää apuna botteja. Tekoäly toimii erinomaisesti, joten bottien avulla voi zombitilasta nauttia helposti vaikka yksin – tosin niiden rahankäyttö on välillä melko arvaamatonta. Parhaimmillaan zombitila on tietenkin kavereiden kanssa pelattuna, mutta silti botit ovat äärimmäisen tervetullut ja onnistunut lisä pelitilaan.
Call of Dutyn verkkopelin ystäville Black Ops 4 on äärimmäisen laadukas ja sisältörikas kokonaisuus, kuten sarjalta on totuttu odottamaan. Yksinpelin puute ei haitannut, vaikka olen aiemmin aina pelannut jokaisen. Vuosien saatossa olen alkanut hyväksyä sen, että Call of Duty on enemmän verkko- kuin yksinpeli. Vaikea silti uskoa, että sarja hylkäisi yksinpelin kokonaan, mutta ainakaan Black Ops 4 ei sitä jää kaipaamaan, sillä Blackout on juuri omiaan paikkaamaan yksinpelin jättämän aukon sisällössä. En ihmettelisi, vaikka se jäisi elämään pitkäksi aikaa seuraavan Call of Duty -pelin jälkeenkin.
Arvostelu on alkujaan julkaistu Pelaaja-lehden numerossa 194 (marraskuu 2018).