Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 240. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Call of Dutya parhaimmillaan ja heikoimmillaan

Call of Duty -pelisarja vaikuttaisi olevan jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Kahden heikomman osan jälkeen perinteikäs sarja hakee paikkaansa palvelupelien maailmassa samalla, kun emoyhtiö on päätymässä jättikaupassa Microsoftin käsiin. Sarjan tulevaisuus on puhuttanut monella eri tasolla, joten Modern Warfare II:een on ladattu kovasti odotuksia.

Uusi Modern Warfare II kirjoittaa edeltäjänsä tapaan uusiksi sarjan tarinaa. Alkuperäisessä Modern Warfare 2:ssa tavattujen venäläisten ultranationalistien sijaan tarinan keskiössä on iranilaisen sotilaskomentajaterroristin jahti. Pelaajan ohjaamat tutut Task Force 141 -sankarit matkaavat ympäri maailmaa, eikä sotarikoksilta voida välttyä tässäkään osassa, vaikka suurin osa niistä suoritetaankin tarinan pahisten toimesta.

Kampanjan suurin haaste on, että kaikki on jo tehty – tai ainakin kaikki, mitä Call of Duty -kampanjassa tehdään. Modern Warfare II:ssa päästään hiiviskelemään vihollispartioiden lomassa röllipuvussa, tulittamaan vihollisia kiivasvauhtisessa takaa-ajossa ja räjäyttämään vihollislaumoja yläilmoissa kiertelevästä lentokoneesta käsin. Aikoinaan kohuttua No Russian -tehtävää ei tässä osassa nähdä, mutta kehittäjät kiusoittelevat kyllä palaavansa myös tähän teemaan tulevaisuudessa.

Jotta kampanja ei tuntuisi puhtaasti vanhan kierrätykseltä, joutuu Modern Warfare II venyttämään lajityypin ja pelimoottorin rajoja. Jotkut ratkaisut, kuten hiiviskelyn ja ympäristöstä löytyvien esineiden hyödyntämisen ympärille rakentuvat tehtävät, toimivat ihan hyvin rajallisen kestonsa ansiosta. Kankeasti toteutettu poukkoilu autojen välillä maailman hitaimmassa takaa-ajossa taas ei toimi edes lyhyen tehtävän ajan.

Kampanjatehtävien toiminta on viihdyttävää, kunhan niitä ei tarvitse katsoa liian pitkään tai liian monta kertaa. Useat tehtävät tuntuvat kuitenkin koettelevan pelaajan sietokyvyn rajoja. Vaikka Infinity Ward – tai joku muu lukuisista Call of Duty -tehtaan osista – on selvästi yrittänyt rikkoa pelaajien odotuksia, tuntuvat kohtaukset pääasiassa kertakäyttöviihteeltä. Uutuudenviehätys karisee nopeasti, kun samaa osiota joutuu yrittämään muutaman kerran uudelleen.

Tästä huolimatta Call of Duty: Modern Warfare II:n yksinpelikampanja on pääosin toimivaa isolla rahalla tehtyä viihdettä. Peliin kaadetuilla miljoonilla on saatu tuotantoarvoja, jotka näkyvät esimerkiksi vaikuttavina kasvoanimaatioina ja yleisesti korkeana teknisenä laatuna. Tosimaailmasta ja viihteestä ammentava tarina on vakavista aiheista huolimatta puhdasta popcornhöttöä, mutta tuskin kukaan Call of Dutylta taidetta odottikaan. Luvassa on vauhtia ja jännitystä turvallisissa puitteissa kuin Lintsin kieputtimissa – kunhan vain muistaa pitää kädet tiukasti laitteen sisällä.

Kampanja saa myös jatkoa paluun tekevässä Spec Ops -yhteistyöpelitilassa. Tarinakytkös jää tosin melko löyhäksi. Julkaisuhetkellä saatavilla olevat kolme yhteistyötehtävää tarjoavat ihan viihdyttäviä haasteita tekoälyvihollislaumoja vastaan esimerkiksi ydinmateriaalin jäljityksen parissa.

Kehittäjillä on suuria suunnitelmia Spec Opsin varalle. Pelaajat kartuttavat kokemusta eri varustekokoonpanoille, mikä kannustaa palaamaan nykyisen rajallisen tehtävävalikoiman pariin. Tulevien päivitysten on kerrottu syventävän Spec Opsia entisestään esimerkiksi kolmen pelaajan Raid-tehtävien muodossa. Syventämiselle onkin tilaa, sillä nykyisten tehtävien anti on varsin rajallinen.

Call of Duty: Modern Warfare II loistaa verkkopelissä. Call of Duty -pelisarjan verkkopeli on ollut poikkeuksetta vähintäänkin ihan hyvää, mutta Modern Warfare II on pelillisesti sarjan parhaimmistoa.

Verkkopelin tuntuma rakentuu pitkälti edellisen Modern Warfaren varaan. Pelirytmi on pykälän hidastempoisempi kuin esimerkiksi viimevuotisessa Vanguardissa. Taistelun rytmiä hidastavat esimerkiksi tiellä olevat ovet ja mahdollisuus tukea ase esteisiin ja nurkkiin.

Räiskintä tuntuu tänä vuonna erityisen toimivalta. Aseiden paino ja käsittelyketteryys ovat ratkaisevan erilaisia eri aseluokkien välillä. Kaikille aseille tuntuu olevan oma käyttötarkoituksensa, kunhan muistaa pelata varustuksensa vahvuuksien mukaan.

Aseistuksen hienosäätö on viety Modern Warfare II:ssa vielä aiempia osia pidemmälle. Modern Warfaresta tuttu Gunsmith-toiminto päästää pelaajan säätämään aseidensa osia vapaammin kuin koskaan aikaisemmin. Asealustat mahdollistavat esimerkiksi rynnäkkökiväärin muuttamisen konepistooliksi tai tarkkuuskivääriksi lukon vaihtamalla, ja erilaisten osayhdistelmien avulla voi luoda melkoisia hirvityksiä.

Modern Warfare II:n moninpelikartat ovat suurelta osin onnistuneita, vaikka äkkituntumalta mikään yksittäinen kartta ei yllä sarjan ikimuistoisimpien tasolle. Sekaan mahtuu myös yksittäisiä karttoja, joiden taso on hieman kyseenalainen. Pelin uudet vesimekanismit tuovat kiinnostavia nyansseja parille kartalle. Vedenalaiset reitit tarjoavat tilaisuuksia koukkaamiseen tai pakenemiseen tiukoista tilanteista.

Pelimuodot ovat pääosin sarjan tuttua tarjontaa, mutta yksi uusi lisäys erottuu joukosta. Invasion-pelitilassa taistellaan tavanomaista isommilla kartoilla 20 hengen joukkueissa. Suuremman taistelun tuntua luodaan kuitenkin tekoälyvihollisilla, jotka toimivat lähinnä tykinruokana pelaajille. Taistelun edetessä pelaajat saavat täydennyksenä myös ajoneuvoja, joiden fiksulla käytöllä voi muuttaa taistelun kulkua. Invasion tuo erinomaista vaihtelua perinteiseen Call of Duty -toimintaan.

Modern Warfare II:n verkkopeli jättää kaksijakoiset tunnelmat. Varsinainen toiminta on Call of Dutya parhaimmillaan, mutta tekniset ongelmat ja heikko käytettävyys painavat kuitenkin arvosanaa vääjäämättä alaspäin. Modern Warfare II:lle on toki luvassa tukea aina seuraavan pelin julkaisuun asti, joten kokemus paranee taatusti tulevaisuudessa.

Tulevaisuus on kuitenkin tulevaisuutta. Ainakin vuoden 2022 joulukuussa Modern Warfare II on heikompi suoritus kuin sen soisi olevan, mutta siitäkin huolimatta kyseessä on aika hyvä peli.

8/10
KehittäjäInfinity Ward
JulkaisijaActivision
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-18
Lisää luettavaa