H. P. Lovecraftia (1890–1937) pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä yhdysvaltalaisista kauhukirjailijoista, Edgar Allan Poen vertaisena raskassarjalaisena.
Arkham House -kustantamon August Derleth nimesi Lovecraftin teokset Cthulhu-mytologiaksi. Lovecraftin itse sanotaan kutsuneen luomustaan yog-sothothismiksi, teoksissa esiintyneen voimakkaan jumalan mukaan.
Cthulhu-mytologiaan on viitattu monissa peleissä, joista ehkä eniten alkuperäishengen mukainen on ollut ensimmäinen Alone in the Dark, selviytymiskauhujen lajityypin aloittaja. Erinäisistä viittauksista huolimatta kunnolla ja yksinomaan tästä tarinaperheestä ammentavia pelejä ei juuri ole.
Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth korjaa tilanteen. Se on epätasainen kokonaisuus, ja enemmän lähellä pöytäroolipeliä kuin novelleja ja romaaneja, mutta tästä huolimatta – kuitenkin – sitä mitä olen odottanut kuin tähtien asettumista oikeille paikoilleen.
Älä katso merelle, älä ui riutalle
Dark Corners of the Earth on yhdistelmä Varjo Innsmouthin yllä -novellia ja Escape From Innsmouth -pöytäroolipeliseikkailua. Se kertoo yksityisetsivästä nimeltä Jack Walters, joka palkataan ottamaan selvää, mitä tapahtui nuorelle kauppiaalle rapistuneessa kalastajakylässä Atlantin rannalla.
Heti alussa paljastuu kaksi asiaa: tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle ja pelissä on koko ajan erittäin pimeää. Innsmouthin rappio korostuu vähäisessä valossa ja pelin ensimmäinen neljännes on erittäin tunnelmallinen, hyvin lähellä Lovecraftin maalailuja.
Tunnelma kärsii, kun edetään novellista roolipeliseikkailuun aseiden astuessa mukaan kuvaan. Revolveri ja haulikko eivät kuitenkaan liikoja auta, sillä Jack Walters on kaukana räiskintäpelien sankareista. Haavat ja ruhjeet hidastavat matkaa ja ensiapu vie aikaa. Sitä ei sovi aloittaa, mikäli lähistöllä on vihollisia.
Waltersin pääkin kärsii tapahtumista. Paniikkikohtaukset ja näköhäiriöt ovat ensimerkkejä rakoilevasta mielenterveydestä. Pahimmillaan mies riistää oman henkensä, ja pakenee näin pahaa maailmaa.
Anakronismeja ja vääriä ääniä
Dark Corners of the Earth ei ole graafisesti mitenkään ihmeellinen, mutta tekijöillä on tyylitajua. Illuusio 1920-luvusta rikkoutuu kyllä muutamissa kohdin, eivätkä Lovecraftin visiot taivu kovin helposti visuaaliseen muotoon. Se ei kuitenkaan estä nauttimasta pelistä.
1920-lukua tuodaan esille myös ääniraidalla, joskin olisin toivonut geneerisen kauhumusiikin lisäksi enemmän aikalaiskamaa. Äänitehosteet kuulostavat pariin otteeseen voimattomilta, mikä söi kohtauksien tehoja.
Peli ei ole erityisen helppo. Se on ajoittain jopa raivostuttavan hankala. Tämä johtuu suurimmalta osin siitä, että mukana on paljon sattumanvaraisuutta. Vaikeat paikat eivät ole opeteltavissa samaan tapaan kuin useissa peleissä. Tavallaan se on virkistävää, tavallaan ei.
Dark Corners of the Earth ei ole virheetön suoritus. Se on kuitenkin vakavasti tehty, sisältää paljon sellaista, mitä ei ole muualla nähty, ja sen seikkailun ja räiskinnän sekoitus toimii. Enemmän kuin kelvollinen Cthulhu-mytologiaan pohjaava peli. Viimeinkin.