Call of Duty 2: Big Red One

Tapahtumia on viety taidokkaasti pois pelaajakeskisestä maailmankuvasta.

14.9.2011 21:25

Activisionin Call of Duty -sarja on kokenut nousunsa ja laskunsa. Sarjan esikoinen oli järisyttävä pelielämys, mutta sen lämmittelyt eivät yltäneet samaan kiihkeään herkutteluun. Kilpailijoitakin on ilmestynyt sittemmin tiheään tahtiin.

Miten peli saadaan siis erottumaan massasta? Temput ovat vähissä, mutta tuotantoarvojen hionnan ohella Call of Duty 2:sta erottuu ainakin yksi selkeä piirre. Tapahtumia on viety taidokkaasti pois pelaajakeskisestä maailmankuvasta. Toveritkin osaavat käyttää aseitaan, eivätkä kuulu suureen taivasta kohti laukovien pasifistien joukkoon. Hetkittäinen sivuroolimaisuus tuntuukin mukavalta ja tuoreelta.

Iso punainen sotakone

Vaikka meikäläisittäin pelin liikanimi viittaa enemmänkin itänaapuriin, niin suuren meren tuolla puolen se tarkoittaa Yhdysvaltain armeijan 1. jalkaväkidivisioonaa, Amerikan perinteikkäintä joukko-osastoa. Eli tähtilippu salkoon, sillä Call of Duty 2 kertaa Setä Samulin lemppariosaston historiaa toisen maailmansodan taisteluissa. Ensin annetaan köniin ranskalaisille, italialaisille ja sakuille Pohjois-Afrikassa, ja siitä edetään Sisilian, Italian ja Ranskan kautta Saksaan saakka.

Sotaräiskintöjä on kuitenkin ilmestynyt viime aikoina suuret määrät, ja pelaajan hämmästyttäminen on aina vain vaikeampaa. Yrityksestään huolimatta kakkososan todelliset gourmet-hetket ovat harvassa, eikä pelaaminen eroa suuresti muista putkijuoksuräiskinnöistä.

Peli noudattaa toimivaa peruskaavaa, jossa tehtävien alussa annetaan hieman aikaa kuhunkin ympäristöön tottumiseen ja sitten helvetti aukeaa. Etene, suojaudu, kliimaksi, hiljainen hetki ja sitten jännitystä kohotetaan uutta toimintaputkea varten. Tapahtumat on jaksotettu hyvin ja välitallennuspisteitä on sopivan tiheässä. Tosin tallennus onnistuu vain 13 eri tehtävän välissä, ei niiden aikana, joten pelisessiot voivat venyä välillä pitkiksi.

Toiminnassa on myös vahvat hetkensä. Parhaimmillaan efektien avulla tilanteista luodaan hyvinkin voimakkaita. Kranaattien räjähtely lähellä, tuliryöpytysten luomat savu- ja pölypilvet sekä ympäristön sumentuminen pitävät pelaajan tehokkaasti varpaisillaan. Sitä vastoin äänet jäävät laimeiksi.

Vaikka kentät ovatkin tyypillistä juoksua kapeassa rännissä, etenemiseen on saatu myös elämisen makua. Pelin tarinallisuus toimii – tapahtumia seurataan saman joukkueen kautta, ja tutut toverit ovat rinnalla taistelusta toiseen. Nämä etenevät välillä pelaajan edellä, välillä odottavat tätä ja yleensäkin taistelevat tehokkaasti. Vaikka kriittiset ratkaisut ovatkin yleensä pelaajan käsissä, joskus taistelu etenee melkeinpä omaa tahtiaan.

Erinomaisesta pelattavuudesta huolimatta peli jää elämystasolla keskiverroksi. Tätä on nähty ennenkin, monta kertaa, eikä pelillisesti ole tarjolla sen erikoisempaa. Taistelujen vetovoima tai ylipäätään järjellisyys jättää toivomisen varaa, ja vihollissotilaiden tekoäly hämmästyttää paikoittaisella idiotismillaan. Huvittavana detaljina pelissä on yritetty panostaa kovasti asevalikoimiin, mutta silti konepistooli sopii tarkka-ammuntaan liki yhtä hyvin kuin kiväärikin.

Ei Call of Duty 2 huono ole, missään tapauksessa. Se vain ei erotu massasta. Viihdyttää muttei valloita.

Iso punikki?

1. jalkaväkidivisioonan eli ”Big Red Onen” perinteet yltävät Yhdysvaltain sisällissotaan saakka, mutta yksikkö perustettiin varsinaisesti ensimmäisessä maailmansodassa, jolloin se taisteli myös Ranskan juoksuhaudoissa. Toisessa maailmansodassa se oli ensimmäinen Britanniaan saapunut jenkkiarmeijan yksikkö, joka myös sai ensimmäisenä amerikkalaisyksikkönä tulikasteensa saksalaisia vastaan. Sodan lopussa divisioona oli edennyt Saksan halki Tšekkoslovakiaan saakka.
Osasto viipyi Saksassa vuoteen 1955, palasi Yhdysvaltoihin ja oli eräs ensimmäisistä Vietnamiin komennetuista amerikkalaisjoukoista, jossa yksikkö soti viisi vuotta. Vuonna 1991 divisioona mursi Irakin armeijan puolustuslinjan, eteni sadassa tunnissa 260 kilometriä vihollisen selustaan ja tuhosi täysin tai vahingoitti 11 irakilaisdivisioonaa. Ei siis mikään turha joukko.

6/10
Lisää luettavaa