Joskus pelitalojen aivoitukset ovat vaikeita käsittää. Esimerkiksi Call of Duty 3:n julkaisu yksinomaan konsoleille oli outoa. Dutyjen lumo kun on ennen kaikkea räjähtävässä visuaalitykityksessä, joka luo häikäisevän tunnelman ja uskomattoman meiningin. Xbox, PS2 saati Wii eivät tarjoa sitä likikään samassa mitassa kuin uudemmat tehokonsolit tai pc.
Wii-versio tuntuukin väliinputoajalta. Toisen maailmansodan massiiviset taistelut eivät yllä kiitolaukkaan. Peli on pursutettu muottiinsa puoliväkisin ja koristeltu uusilla kontrolleilla.
Peli takeltelee jo alussa. Ensin pelaajaa riudutetaan tuskallisessa peruskoulutusjaksossa. Sitten sota viskataan silmille. Tahti on räväkkä, eikä kontrolleja ehdi edes kunnolla sisäistää ennen rähinän alkua.
Kontrollit ovat sekä pelin vahvuus ja heikkous. Fps-pelissä tähtääminen ja taisteleminen sujuvat langattomalla kakella ja nunnukalla yleensä kohtalaisesti, mutta tarkkuus ei aina riitä. Liikkuminen sujuu, mutta tähtäys lipsuu, etenkin kranuja heitellessä. Sormen liikuttaminen kranunapille heilauttaa koko ohjainta. Lähitaistelut ja soutaminen ohjaimilla on lähinnä surkuhupaisaa.
Call of Duty 3 on standardi putkijuoksu, johon Wiin erilainen ohjaustyyli ei tuo mainittavaa lisäarvoa. Moninpelikin puuttuu. Pelaahan tätä, mutta konsoleita ei tällä pelillä myydä.