Call of Duty: World at War / Arvostelut / pelaaja.fi

Call of Duty: World at War

4.12.2008 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
186

Myönnettäköön: olen yllättynyt – uusi Call of Duty on kuin onkin hyvä peli. Se on melkoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että se palaa jo tuhanteen kertaan nähtyyn toiseen maailmansotaan ja että sitä ei ole tehnyt sarjan päätekijä Infinity Ward, vaan kakkostiimi Treyarch, jonka Call of Duty 3 ei erityisesti kiitoksia kerännyt. Luonnollisesti uusi peli nojaa superhitti Call of Duty 4:ään etenkin teknologialtaan niin paljon kuin mahdollista, mutta se ei tietenkään itsessään riitä – vai riittääkö sittenkin?

Veristä vääntöä

Treyarch ansaitsee pisteet kotiin ainakin siinä, että se puristaa ne viimeisetkin mehut irti toisesta maailmansodasta pelin aiheena. Luvassa on edelleen Call of Duty 4:n tapaista äärimmilleen vietyä vuoristomaista ja henkeäsalpaavaa sotatoimintaa, jossa aseet laulavat ja räjähdykset jyrisevät – tällä kertaa Tyynenmeren sotarintamalla japanilaisia vastaan ja itärintamalla saksalaisia vastaan taistellen. Sotaa seurataan kahden eri sotilaan näkökulmasta, ja niiden välillä vaihdellaan tasaisesti. Kontrasti itärintaman ja Tyynenmeren saarien välillä on hyvä, ja myös niiden tarjoama toiminta on hieman erilaista.

Etenkin japanilaisia vastaan viidakoissa sotiminen on jotain uutta itärintaman natsijahdin ollessa sitä tavanomaisempaa antia. Tyynenmeren taistelut pelissä ovat aiempaa brutaalimpia ja ahdistavampia, sillä japanilaiset eivät sodi kuten länsimaissa on totuttu. Niinpä pelatessa saa koko ajan olla varuillaan, sillä koskaan ei voi tietää, mistä puskasta, puusta tai poteron nurkasta ryntää huutava japanilaissotilas pistin tanassa.

Pistimen lisäksi pelin uutuuksiin kuuluu liekinheitin, jotka kummatkin ovat hyvä esimerkki Tyynenmeren taisteluiden raakuudesta. Pelissä pistin on tehokas lähitaistelussa, mutta vastaavasti liian usein joutuu myös kokemaan sen teräpään uhkaavuuden. Liekinheittimellä taas on hyvä putsata bunkkereita ja pusikoita, joissa kuolemaan asti taistelevat japanilaiset piileksivät.

Pistimet ja liekinheitin eivät kuitenkaan ole ainoita asioita, joilla sodan kauhuja tuodaan pelissä esiin. Tällä kertaa myös veri ja irtojäsenet lentävät, etenkin räjähdyksissä. Siksipä pelin ikäraja onkin noussut 18:aan. Hieman ristiriitaisesti pelin pelaaminen on huikean jännittävä adrenaliinin täyttämä kokemus, mutta silti siitä jää selkeä jälkimaku siitä, ettei sota ole kivaa.

Jack Bauer käskee

Tehtävät etenevät taistelu taistelulta, ja niissä on sodan makua. Omia sotilaita vilisee mukana koko ajan, ja tällä kertaa ne myös saavat jotain aikaiseksi. Sarjalle ominaisesti aseissa on potkua eikä vihollisiin tarvitse upottaa lipaskaupalla lyijyä.

Useimmissa tilanteissa on mahdollisuuksia soveltaa hieman, lähinnä siinä, mistä suunnasta hyökkää. Muutoin edetään kuitenkin pelin määräämässä putkessa. World at War noudattaa edelleen pelisarjan peruskaavaa, eli sen tapahtumat ovat raskaasti ennalta ohjelmoituja. Myös ärsyttävät kohdat, joissa vihollisia ilmestyy aina lisää ennen tietyn kohdan ylittämistä, ovat ennallaan.

Nämä eivät kuitenkaan haittaa pelikokemusta, sillä Call of Dutyt eivät koskaan ole pyrkineet olemaan simulaatioita. Vuoristoratamaisessa kyydissä viihtyy kyllä, jos pysyy kiskojen mukana, mutta jos yrittää vertauskuvallisesti poistua vaunusta, alkaa kyyti tökkiä, ja pelin rakenteen ongelmat hyppäävät silmille.

Tällä kertaa pelaaminen saa lisäpontta etenkin amerikkalaisten puolella pelaajan komentajan ääninäyttelystä. Käskyjä käheällä äänellään pelissä ärjyy itse Jack Bauer eli Kiefer Sutherland. Miehen ääni on sen verran tunnistettava ja auktoritaarinen, että se lisää taisteluiden kiivasta tunnelmaa entisestään. Venäläisten puolella pelaajaa käskyttää puolestaan Gary Oldman, jonka suoritus on maltillisemman intensiivinen kuin Sutherlandilla. Muussakaan äänimaailmassa ei ole valittamista. Sota kuulostaa aidolta ja myös näyttää hyvältä.

World at Warin yksinpeli on äärimmäisen viihdyttävä kokemus, suorastaan pelimaailman parasta Korkeajännitystä. Edellisen osan yksinpeliäkin suurempi valtti oli kuitenkin verkkopeli, joten odotukset sen suhteen ovat kovat myös tällä kertaa.

Sota kaipaa neljää miestä

Varsinainen verkkopeli ei paljoa tunnu muuttuneen, mikä ei tietenkään ole huono asia. Mukana on muutama uusi pelimuoto ja pari kenttää, joissa voi taistella panssarivaunuin. Pelaajat keräävät edelleen kokemusta, joilla noustaan sotilasarvossa ja avataan samalla käyttöön uusia aseita, varusteita ja erikoiskykyjä, joilla voi rakentaa itselleen sopivia hahmoluokkia.

Syystä tai toisesta verkkosota ei tällä kertaa kuitenkaan iskenyt aivan yhtä kovaa kuin Call of Duty 4:ssä. En tarkalleen ottaen osaa sanoa syytä, mutta arvelen sen johtuvan liian usein nähdyistä maisemista ja aseista. Silti, monet kartat ovat hyvin suunniteltuja ja moninpeli rullaa yhtä hyvin kuin viimeksikin, joten mitäpä tässä valittamaan.

Mukana on kuitenkin myös muita, täysin uusia moninpelimuotoja, joista merkittävin on mahdollisuus pelata yksinpelin tehtäviä yhteispelissä kolmen muun pelaajan kanssa. On tuskin tarpeen todeta, että tällöin tehtävien hektisyys ja hauskuus vain lisääntyvät. Vaikeustasosta pitää huolen se, että vihollisten määrä kasvaa pelaajamäärän mukana. Yhteispeli onnistuu myös toisen pelaajan kanssa samalla koneella jaetun ruudun kautta. Erinomainen lisä tämäkin.

Sokerina pohjalla on yksinpelin läpäisemisen jälkeen avautuva pelimuoto nimeltä Elävien kuolleiden yö, jossa neljä pelaaja taistelee loputonta natsizombilaumaa(!) vastaan. Pelaajat ovat bunkkerissa, jonne natsizombit hyökkäävät. Zombiaaltojen välissä pelaajilla on mahdollisuus käyttää keräämäänsä rahaa ammusten, aseiden ja barrikadien ostamiseen sekä bunkkerin uusien huoneiden avaamiseen. Pelimuoto muistuttaa hyvällä tapaa Gears of War 2:n Horde-pelitilaa.

Kokonaisuutena World at War on loistava sotapaketti. Yksinpeli seisoo omilla jaloillaan ja nousee tunnelmassa jopa Call of Duty 4:n rinnalle. Pelattavaakin on suunnilleen saman verran. Verkkopeli on lisää sitä samaa kuin viimeksi, mutta myös laatu on samaa. Moninpelin ehdottomia valtteja ovat kuitenkin yhteispelimahdollisuus sekä hilpeä Elävien kuolleiden yö.

Pientä napinaa voi esittää oikeastaan vain pienestä viimeistelemättömyydestä, jota esiintyy aina silloin tällöin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että pelihahmolla on tapana jäädä kiinni maastonkohtiin, joista yleensä olettaisi pääsevän yli sekä ärsyttävistä näkymättömistä seinistä. Nämä eivät kuitenkaan pilaa pelin hauskuutta tai tiivistä tunnelmaa. Paketti tarjoaa viihdettä koko rahan edestä, eikä se muuta yritäkään.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Kuten kirjoitin jo heinäkuun World at War artikkelissani, Treyarchilla on ollut epäkiitollinen tehtävä luoda jatko-osa yhdelle kaikkien aikojen parhaasta videopelistä, joka sisälsi mielestäni tähän asti parhaan nettimoninpelin, mitä videopeleissä on nähty.

Niinpä World at Warin nettipeli on oikeastaan täysin samanlainen kuin Modern Warfaressa, mutta silti jotenkin hitusen kehnompi. Treyarch ei ymmärrettävästi ole lähtenyt muuttamaan toimivaa kaavaa, mutta samalla pienet muutokset hahmojen liikenopeudessa ja kenttien suunnittelussa tekevät moninpelistä vähemmän kiehtovan kuin Modern Warfaressa. Tuntuu siltä, että Treyarchilla oltiin moninpelin suunnitteluvaiheessa yhtä pihalla kuin täälläkin… muuttaako vai eikö muuttaa?
Tästä huolimatta, World at War on ammattitaidolla toteutettu, ja olin nopeasti koukussa moninpeliin.

Tehdään se yhdessä

Pelin parasta antia on neljän pelaajan yhteistyöpelitila, joka on hyvin toteutettu ja mielestäni hauskempi kuin Resistance 2:n vastaava, vaikka hyvin erityyppisestä moninpelaamisesta onkin kyse. Kun pelasimme Huttusen kanssa netissä, ja tämä vyörytti bunkkeria liekinheittimellä minun ampuessani ulos juoksevia natseja, oli meininki railakasta. Koska tässäkin pelitilassa saa kokemuspisteitä, niin sitä jaksaa varmasti tahkota paljon moninpelin ohella, vaikka juonikuviot tulevatkin tutuiksi. Siitä ei pääse mihinkään, että 60 ruutua sekunnissa pyörivä ruudupäivitys tuntuu pirun hyvältä moninpelissä ja että aseet ovat World at Warissakin äärimmäisen munakkaita. Eniten pidin koirahyökkäyksestä, joka korvaa moninpelissä COD4:n seitsemän tapon jälkeen saatavan kopterihyökkäyksen!

Kavereiden kanssa pelaaminen ja ryhmien muodostaminen on nyt helpompaa kuin COD4:ssä, joten tällä saralla Treyarch on tehnyt hyviä parannuksia etenkin PS3:lla.

Siitä en kuitenkaan pääse yli, etten oikein jaksa pelata taas laajan skaalan sotaa, kun Modern Warfare tarjosi enemmän pieniä operaatioita ja enemmän vaihtelua. Jälkimmäistä on World at Warissakin, mutta pitää vain päästä yli siitä, että jälleen ammuskellaan toisessa maailmansodassa raunioilla ja pelloilla. Japaniin sijoittuvat tehtävät erottuvat ulkoasullaan ja solttujen aggressiivisuudella, mutta tekeminen on silti melko lailla samanlaista.

Pelin tekninen toteutus sekä ääni ja grafiikka ovat huippuluokkaa. Ironisesti tänä jouluna juuri jatko-osat Gears of War 2 ja World at War täyttävät odotukset parhaiten.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Rosecenze kuva
Rosecenze

On kyllä minun mielestäni hyvä, vaikka WW2 onki

Käyttäjän Danula. kuva
Danula.

Ihan hyvä peli on.

Käyttäjän Vomit kuva
Vomit

Ei kovin hyvä...

Käyttäjän Sebastiani kuva
Sebastiani

Säälittävästä kampanjasta -2, netti rautaa

Käyttäjän Kuoppala kuva
Kuoppala

Treyarch ylitti odotukset..

Käyttäjän niksaisa kuva
niksaisa

Moninoeli on hyvä

Käyttäjän Sideshow kuva
Sideshow

Hyvä peli

Käyttäjän Player kuva
Player

Yksinpeli surkea ja moninpeli karsittu kopio CoD4.

Käyttäjän wormhead kuva
wormhead

moninpeli hyvä

Käyttäjän Thompsoni kuva
Thompsoni

Moninpelistä ja Nacht der Untotenista pisteet