Villi länsi on pelimaailmassa suhteellisen vähän käytetty ympäristö, mikä on perin omituista, kun katsoo aiheen merkittävyyttä viihdemaailman yleisellä tasolla. Activisionin muutaman vuoden takainen Gun ei ihan tehnyt aiheelle oikeutta, ja parin vuoden takainen Call of Juarez kaatui hyvästä ideasta huolimatta lukuisiin pikkumokiin. Ensimmäisestä osasta vastannut puolalainen Techland ei kuitenkaan pienestä lannistunut, vaan on viime ajat työstänyt pelille jatko-osaa. Lopputulos, joka kulkee lisänimellä Bound in Blood, on nyt valmis.

Kuten ensimmäinen Call of Juarez, on myös jatko-osa villiin länteen sijoittuva ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, joka panostaa kahteen ominaisuuksiltaan eroavaan sankariin. Bound in Blood sijoittuu ajallisesti ennen ensimmäisen Call of Juarezin tapahtumia, joten ensimmäisen pelin tapahtumien tunteminen ei ole vaatimus eikä juuri edes vaikuta pelistä nauttimiseen. Tällä kertaa päähenkilönä toimii ensimmäisen osan hieman erikoisen pastori Rayn lisäksi tämän veli Thomas.

Pelin tarina pyrkii hyvin pitkälle selittämään ensimmäiseen Call of Juareziin johtaneita tapahtumia. Ray ja Thomas ovat sisällissodassa rämäpäisiä konfederaation sotilaita, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat hylkäämään yksikkönsä ja saavat pelin edetessä peräänsä vihaisen entisen komentajansa lisäksi niin lainvalvojia kuin vihaisia apassejakin. Tarina on mukavan poukkoileva ja yllättävä, mutta nivoutuu silti lopussa järkeväksi kokonaisuudeksi.

Pelin kaksi sankaria ovat ominaisuuksiltaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Ray on raakaan voimaan, räjähteisiin ja haulikoihin luottava, kuritusta kestävä rähisijä, suosii tämän heiveröisempi veli Thomas tarkkoja kivääreitä, jousipyssyjä, ketteryyttä ja liikkumista helpottavaa lassoa. Peli ei pääsääntöisesti pakota pelaajaa kummankaan hahmon puikkoihin, vaan yleensä pelaaja voi valita, kumpaa veljeksistä haluaa kontrolloida.

Vaihtelu ei virkistä?

Vaikka hahmojen ominaisuudet ovatkin vaihtelevia, valitettavasti niitä ei hyödynnetä ihan täysipainoisesti. Hahmovalinnasta huolimatta peli on lähes poikkeuksetta suorasukaista räiskintää, ja tätä peruskaavaa rikkovat lähinnä pari onnetonta hiiviskelyosuutta ja eräänlaisina pomotaisteluina toimivat kaksintaistelut. Ensimmäistä osaa piinanneet ärsyttävät tasohyppelyosiot on onneksi samalla heitetty romukoppaan.

Piristystä perustoimintaan tuo myös bullet time -tyylinen concentration-tila, joka aukeaa tarpeeksi usean tapon jälkeen. Erityisesti Raylla tila on todella tehokas: pelaaja saa ”maalata” pysäytetyltä ruudulta haluamansa kohteet, jotka tämä sitten tilan lauetessa teloittaa automaattisesti. Thomaksen vastaava tila vaatii tosin astetta enemmän refleksejä.

Tekninen toteutus on tällaisissa peleissä tärkeä asia, ja valitettavasti Call of Juarez suoriutuu tästä ikävän epätasaisesti. Vaikka ympäristöt, räjähdykset ja grafiikan yleinen taso ovat mukiinmeneviä, rakennustekstuurit näyttävät läheltä katsottaessa todella karuilta, ja pelin tapa kierrättää noin neljää eri vihollisen naamamodelia antavat touhusta hiukan halvan vaikutelman. Kovassa rytinässä toiminta tökkii hieman, mutta tämä saattaa olla myös arvosteluversion vika. Myöskään näyttelijävalinnat eivät ole ihan onnistuneet. Vaikka yleistaso ei juuri häiritsekään, esimerkiksi Rayn ääninäyttelijän valinta on mennyt täysin metsään: hahmo ja ääni eivät yksinkertaisesti kohtaa.

Call of Juarez: Bound in Blood on ikävän ristiriitainen tapaus. Sen tarina on oikeasti viihdyttävä ja ajatuksella tehty, ja toiminnan yleisvire pitää hyvällä mielellä. Peli ei kuitenkaan hyödynnä hahmojen ominaisuuksia eikä teemansa tarjoamia mahdollisuuksia tarpeeksi: villi länsi voisi tarjota teemana niin paljon enemmän kuin pelkkää putkinäköistä, adrenaliihuuruista teurastusta. Nyt välistä tuntuu siltä, kuin tekijöillä olisi hakusessa lähinnä villi länsi -teemainen kopio Gears of Wareista.

Peli on joka tapauksessa edeltäjäänsä huomattavasti parempi peli, ja jos ensimmäinen Juarez upposi, ei epäilystäkään siitä etteikö tämäkin toimisi. Pienillä muutoksilla ja tsemppauksella se olisi vain ollut huomattavasti parempi peli.

Kromin alkulähteillä

Call of Juarezin lisäksi puolalainen Techland tunnetaan lähinnä laadukkaasta Chrome-räiskintäpelistään. Huvittavana yksityiskohtana Bound in Bloodin pelimoottorin nimi on itse asiassa Chrome 4, ja Chromen virallinen jatko-osa, Chrome 2 on vasta tuloillaan. Mitäköhän Chrome-moottoreille 2 ja 3 on käynyt?

6/10
Lisää luettavaa