Kullan kiilto sienissä
Super Mario 3D Worldiin mainiota vaihtelua lisänneet aarteenetsijä-Toadin pulmanratkaisukentät ovat laajentuneet omaksi pelikseen varsin luontevasti. Peli näyttääkin kuin suoraan 3D Worldistä repäistyltä, mikä on suuri kehu ongelmanratkaisupelille. Captain Toad edustaa Miyamoton peräänkuuluttamaa filosofiaa, jossa tuttujen hahmojen ympärille on luotu aivan uudenlaista pelattavaa.
Pelin kentät ovat kuin pienoismalleja. Niitä voi tutkia ja pyöritellä miten haluaa, jolloin paljastuu piiloja ja salaisuuksia. Kentät ovat lisäksi mahdottoman kauniin näköisiä, ja on miltei sääli jättää ne niin pian taakseen – kenttään ripotellut kolme timanttia ja kentän päättävän kultaisen tähden kun nappaa parhaimmillaan minuutissa. Käytännössä kaikki kentät pitää kuitenkin pelata vielä toistamiseen, sillä jokainen sisältää ensimmäisellä pelikerralla salaisena pysyvän lisähaasteen. Nintendon tyyliin peli on helppo päästä läpi, mutta varsin hankala läpäistä täydellisesti.
3D Worldin kenttiä vaivanneesta suoraviivaisuudesta ei ole päästy täydellisesti eroon. Useimmiten reittiä tähdelle ei tarvitse etukäteen suunnitella, sillä kentät etenevät loogisesti vain suuntaamalla lähimmälle näkyvissä olevalle timantille. Kentät ovat täynnä Mario-peleistä tuttuja vihollisia, joista tosin vain harva on oikeasti tarpeeksi vikkelä nappaamaan Toadia. Aikarajaakaan ei kentissä ole, joten tunnelma on varsin rento. Tässä ei muuten olisi mitään vikaa, mutta helppoja kenttiä riittää yli pelin puolenvälin. Tositoimet alkavat hieman turhan hitaasti pitääkseen nokkelan pelaajan täysin koukussa peliin, mutta kokemusta piristävät jokaisen kentän lisähaasteet sekä toisinaan ilmaantuvat bonuskentät. Pomomatsejakin on tarjolla, mutta niitä on harmittavasti vain kaksi erilaista – ne vain palaavat toistamiseen hieman vaikeampina.
Captain Toadin kentät ovat aluksi kuin 3D Worldissäkin eli kompakteja kuutioita. Vaihtelua on silti luvassa paljonkin: korkeita kenttiä, valtavia putkisokkeloita, kosketusnäytöllä liikuteltavia palikoita ja hahmon silmin kuvattuja kärryajeluita. Kaikissa kentissä Toadin ohjaaminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta, sillä oikeaa kamerakulmaa joutuu hakemaan koko ajan, jotta maisemat eivät tulisi eteen. Toisinaan hahmo pitää pysäyttää kokonaan kuvakulman säätämisen ajaksi.
Loppupään kentät ovat jo mukavan monimutkaisia, ja kaikkien salaisuuksien löytäminen vaatii varsin monta yritystä. Jokainen kenttä ei suinkaan haasta ratkomaan pulmia, sillä jotkut vaativat vain ajoitusta ja toiset taas sorminäppäryyttä. Ratkaistavat ongelmat vaativat kuitenkin parhaimmillaan kentän tutkimista kolmessa ulottuvuudessa sekä hyvää hahmotuskykyä siitä, mitä seuraavaksi kyseisessä tilassa tulee tapahtumaan. Tätä pelin parasta antia on vain hieman liian niukalti.
Captain Toad on varmasti vuoden hyväntuulisin peli. Vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat harvassa, mutta kokonaisuutena se jättää raikkaan maun suuhun.