Castlevania-sarja keksi itsensä uudelleen fantastisessa Symphony of Night -pelissä, joka lisäsi vanhaan reseptiin uudenlaisen rakenteen ja roolipelistatistiikat. Sen jälkeen sarjalle on tullut kaksiulotteista jatkoa kuin tatteja tihkusateella: kolme Game Boy Advancelle ja kolme DS:lle.

Castlevania: Order of Ecclesia pyrkii erottumaan tästä joukosta maailmankartallaan, jonka kautta pelaaja voi valita pelattavan alueen, kunhan niitä on avautunut pääjuonen myötä. Kukin alue on rakenteeltaan vanhaa tuttua, eli sisältää sokkelomaisia käytäviä sekä salareittejä, mutta alueiden koko vaihtelee suuresti. Pienimmät ovat vain muutamien huoneiden ja käytävien kokoisia, mikä osaltaan mahdollistaa suuren vaihtelun alueiden teemoissa. Matka vie aina vuorenhuipuilta meren pohjassa makaavaan kaljuunaan. Kunkin alueen synkkä yleisilme ylläpitää aihepiiriin sopivaa tunnelmaa, joten pelisarjan ystävät eivät tunnu olevansa hukassa.

Pelin keskiössä on pieni Wygolin kylä, jonka asukkaat on siepattu. Kylä toimii myös pelaajan kotipesänä, jonne voi pelastaa itsensä keskeltä tutkittavaa kenttää ostettavia taikalippuja käyttämällä, olipa sinulla sitten vähissä elinvoima tai kärsivällisyys kävellä ulos alueelta. Kyläläisiä pelastamalla voit vastaanottaa heiltä erilaisia tehtäviä, joista palkintoina on joko tavaroita tai lisäinventaaria kauppaan.

Koko hässäkkä liittyy tietenkin jälleen Draculan ylösnostattamiseen. Belmontin vampyyrintappajasuku saa levähtää, kun vahtivuoroa pitelemään on syntynyt erilaisia järjestöjä ja salaseuroja. Yksi näistä järjestöistä on Ecclesia, jonka salainen ase on Shanoa-tyttönen ja tämän kyky kantaa glyphejä, eri ominaisuuksilla varustettuja taikamerkkejä.

Ilmassa myrskyn merkkejä

Shanoa ei käytä lainkaan perinteisiä aseita, ei edes pelin ikonista ruoskaa, vaan taisteleminen tapahtuu pelkästään yli sadan eri glyphin kautta. Glyphejä voi ottaa käyttöön useita yhtä aikaa, jolloin pelaaja voi suorittaa tiuhaan tahtiin monia erityylisiä hyökkäyksiä ja luoda myös merkkien yhdistelmiä. Glyphien käyttö kuluttaa taikavoimia, minkä jälkeen pitää ottaa etäisyyttä odotellessa taikavoiman nopeahkoa palautumista. Taistelut ovatkin hienovaraista taikamittarin kyttäämistä ja oikeiden merkkien käyttämistä oikeisiin vihollisiin – siis tervetullutta vaihtelua vain parhaimmalla aseella hakkaamiseen.

Glyph-järjestelmä tarjoaa paljon kokeilemisen varaa ja taktikointia. Loitsuja ei pelistä löydy, mutta glyph-järjestelmä tarjoaa tarpeeksi syvyyttä, ettei niitä jääkään kaipaamaan. Glyphien avulla ratkotaan myös pulmia ja harrastetaan tasoloikkaa: yksi erikoisimmista uudistuksista pelimekaniikkaan on mahdollisuus tarttua glyph-voimalla kiinni tiettyihin pisteisiin ja lingota pelihahmoa ilmojen halki. Vaikka glyphien vaihtaminen onkin pienen valikkorumban takana, tuovat ne pelikokemukseen mainion mausteensa.

Pelin ulosanti on DS:n huippuluokkaa. Valtavat pomot säväyttävät, taustat sisältävät syvyyttä ja perusvihollisetkin ovat täynnä yksityiskohtia. Useat viholliset vain on kierrätetty jo niin moneen kertaan Castlevania-peleissä, että koko köörin voisi laittaa viimeinkin uusiksi. Musiikki maalailee ilmoille mahtipontisia sävyjä, mutta erikoisesti mukana on myös kepeämpiä biisejä. Pelin presentaatio on parantunut huomattavasti sarjan edellisistä osista, anime-tyylin lentäessä romukoppaan ja realistisempien mutta gootimpien hahmopotrettien palatessa keskusteluihin.

Castlevania on yksi harvoista pelisarjoista, joka tuntuu edelleen tuoreelta, vaikka se on säilynyt kaavaltaan identtisenä jo kauan. Uudet Castlevaniat lämmittävät sydäntä kerta toisensa jälkeen, sillä ne ottavat kaksi ulottuvuuttaan tosissaan, ajaen lajityyppiä alati eteenpäin. Niille pelaajille, jotka eivät usko pelien omaavan ”parasta ennen” päivämääriä, on Castlevania: Order of Ecclesia jälleen mainio syy kiittää Konamia jääräpäisyydestään sarjan suhteen.

Kahden kauppa

Vajaan kymmenen tunnin kestonsa lisäksi peli tarjoilee tuttuun tyyliin Practice- ja Boss Rush pelimuodot.

DS:n muiden Castlevanioiden tapaan on Ecclesiassakin mahdollisuus myös kaksinpeliin. Kaksi pelaajaa voi kilpailla parhaasta suorituksesta harjoituskentällä niin Wi-Fi:n kuin lähiverkonkin kautta. Nettiin voi myös laittaa pystyyn oman kauppansa ja myydä ja ostaa pelin aikana hankittuja tavaroita.

8/10
Lisää luettavaa