Chili Con Carnage

Parempaa toimintaviihdettä ei PSP:llä ole vähään aikaan nähty

14.9.2011 21:44

Chili Con Carnage on täysin nimensä mukainen räiskintäpeli: älyvapaa, vähän omituinenkin, mutta pääasiassa hauska. Se on muunneltu ja riisuttu versio reilun vuoden takaisesta PS2:n Total Overdosesta, mutta emoversion kaiken turhan pois jättäminen tekee siitä esikuvaansa reilusti paremman kokonaisuuden.

Räjähtävän toiminnan näyttämönä toimii Hollywood-Meksiko, jossa kaikki puhuvat englantia hassusti ja käyttävät sombreroita. Pelin päähahmo on Ramiro ”Ram” Cruz, joka lähtee kostoretkelle, kun meksikolainen mafia murhaa hänen isänsä ja lahjaksi saadut kissanpoikaset. Peli ei todellakaan ota itseään vakavasti, mikä saa hyvän mielen tarttumaan pelaajaankin.

CCC:n idea on suorittaa monenlaista akrobatiaa nitistäen samalla vihulaisia erilaisilla komboilla. Mitä näyttävämpiä liikkeitä, sitä enemmän pelaaja saa pisteitä. Suoraviivaiset pelikentät voi toki läpäistä nopeasti pelkästään juoksemallakin, mutta tärkeämpää on kuitenkin kerätä mahdollisimman paljon pisteitä komboilemalla. Pisteitä ropisee mukavasti, kun tekee ensin seinävoltin, niputtaa sitten ilmalennon aikana kolme vihollista pääosumilla ja nappaa lopuksi yhden inhokin ilmaan lennähtäneen hatun päähänsä. Ja perään sama uusiksi, mitä erilaisimmilla tavoilla.

Omituisia Loco-erikoiskykyjäkään ei ole unohdettu: esimerkiksi Tornado on tupla-uzien piruetti, El Mariachi lyö pelihahmon käsiin kaksi konekivääri-kitarakoteloa ja El Gimpo tuo hetkellisesti pelaajan apuun sadomasoasuun pukeutuneen jättiläisen.

Hyvällä pistesaldolla voi myös ansaita mitaleita, jotka antavat pelaamiseen pysyvää bonusta, kuten lisäkuntoa Ramirolle. Juonitehtävien lisäksi useimpien kenttien välissä on bonuskenttiä, joissa yritetään suorittaa erilaisia kombosarjoja tai pysyä hengissä mahdollisimman pitkään.

Yksinkertaisesta luonteestaan johtuen CCC kävisi helposti tylsäksi, mutta toisaalta se onkin tehty lyhyisiin, taskukonsolille hyvin sopiviin pelisessioihin. Moninpelikin onnistuu, mutta se on lähinnä kilpailua pisteistä eikä toisten pelaajien räiskintää.

Kaikkiaan Chili Con Carnage on kaoottisen hauskaa toimintaviihdettä, joka vielä näyttää kivalle. Parempaa toimintaviihdettä ei PSP:llä ole vähään aikaan nähty.

7/10
Lisää luettavaa