Rooma on nyt kuuminta hottia, ja niille markkinoille ryntäävät myös Firaxis ja FireFly. Meriittejä näiltä studioilta ei puutu, joten voisi luulla että yhteistyön hedelmänä nähtäisiin rakentelupelejä uudistava merkkiteos. Mutta kun ei. CivCityssä ollaan jälleen perimmäisten kysymysten äärellä: Miten toimittaa asukkaille mahdollisimman paljon tavaroita ja palveluja, että he olisivat mahdollisimman tyytyväisiä? Erotuksena muista peleistä CivCity: Romessa kaikille asukkaille ei tarvitse rakentaa kotia, vaan suurin osa työläisistä voi asua työpaikallaan. Toisaalta vain omassa kodissa asuvat maksavat veroa, sitä enemmän mitä hienompi lukaali on alla. Rahaa taas tarvitaan kaikkeen rakentamiseen sekä keksintöjen tutkimiseen, maksetaanpa työläisille jopa palkkaakin. Jokaisella työläisellä on työajan lisäksi vapaa-aikaa, joiden suhdetta voi säätää. Reippaat roomalaiset eivät nuku, vaan vapaa-aika käytetään tarpeiden tyydyttämiseen lähistön rakennuksista. Alussa hökkelissä asuva mies tarvitsee vain vettä kaivosta parantaakseen asuntoaan, toisessa ääripäässä kartanonherra haluaa 32 palvelua muuttaakseen palatsiin. Matkan varrella taloon muuttavat niin vaimo, lapsi kuin orjakin, jotka auttavat tavaroiden keräämisessä. Haja-asutusalueen muuttuessa kaupungiksi talojen muoto muuttuu ja ne pitää sijoittaa käsin. Tästä tiukkaan pakkaamisesta tulee ongelma, kun asukkaat myöhemmin haluavat muuttaa alati isompiin kartanoihin. Hyvänä yksityiskohtana asuntoja voi tarpeen vaatiessa siirtää itse. Resurssiketjut ovat lyhyitä, yleensä mallia tuotantolaitos ja käsityöläinen, joka myy valmiit tuotteensa itse. Kaikki resursointi pitää tehdä näppituntumalta, mitään tuotantolukuja tai muita tilastoja ei ole. Päätökset tehdään tarkkailemalla varastoihin kertyvää tavaraa. Toisaalta resurssimalli on antelias, harvoin kaupunki tarvitsee yhtä tuotantolaitosta ja paria vastaavaa käsityöläistä enempää.
Maailmaa valtaamaan
Kaupunkinäkymän lisäksi pelissä on maailmanäkymä, jossa lähinnä näkyvät naapurikaupungit ja maastossa liikkuvat yksiköt. Ystävällisten kaupunkien kanssa voi käydä kauppaa, viholliskaupungit voi valloittaa. Rauhanomaisissa tehtävissä tavoitteena voi olla tietty asukasluku, tietynlaiset asumukset tai Rooman hyväksyntä. Pelistä löytyy myös sotatehtäviä, jolloin viholliset lähettävät pieniä armeijoita kaupunkia ryöstämään. Niitä vastaan rakennetaan legioonia, joita voi lähettää abstrahoituun taisteluun maailmankartalla. Jos hyökkäävä armeija pääsee pelaajan kaupunkiin, siirrytään kömpelöön tosiaikastrategiaosuuteen, jossa pelaajan joukot yrittävät kampittaa vastustajan ennen kuin kaupungintalo palaa. Tätä vähän aikaa katsottuaan tosipelaaja mielellään käyttää abstraktia maailmankarttaa kaikkiin taisteluihin.
Civilizationin anti
Merkittävin muutos on teknologiapuu, jota etenemällä saa erilaisia tuotantobonuksia ja alennuksia sekä mahdollisuuden rakentaa maailmanihmeitä. Kehitelmä on mielenkiintoinen, muttei kovin monipuolinen. Resursseista on harvoin pulaa, kun taas ilmaiset tiet ja akveduktit ovat ilmiselvä ensimmäinen valinta. Kampanjassa samat teknologiat joutuu tutkimaan joka kerta uudelleen. Seitsemän tarjolla olevaa maailmanihmettä vaikuttavat ainoastaan kaupungin laadukkuutta kuvaaviin mittareihin ja sitä kautta ihmisten iloisuuteen ja Rooman hyväksyntään. Pytinkejä tulee pystyteltyä paremman tekemisen puutteessa, Civilizationin kaltaisia pelinratkaisijoita ne eivät ole. Civilizationista on napattu myös iloisuusmittari. Eri asiat, kuten tekninen kehitys ja katujen siisteys, vaikuttavat yleiseen onnellisuuteen. Tämä taas määrää onko kaupungin porteilla jonossa uusia työläisiä vai muuttavatko edellisetkin muualle. Tätä kautta esimerkiksi ruoan loppuminen kostautuu pian. Viimeinen laina Civilizationista on Civilopedia, joka muistuttaa lähinnä lasten opetusromppua hotspottien klikkailuineen ja tietopätkineen.
Sihti pielessä
Teknisesti peli on keskitasoa. Kultasilmät voivat haukkua sitä rumaksi, itseäni lähinnä ärsyttivät leveällä aksentilla englantia ääntävät ääninäyttelijät. Peliin on myös hiipinyt omalaatuinen bugi, jossa korkeammissa näyttötiloissa klikkailu ei valitsekaan sitä, mitä kursori näyttää. Korjausta on luvattu päivityksenä. Pelin ainoa haastavuus on sotatehtävissä, joissa oikeasti joutuu rakentamaan puolustusta aggressiivisesti. Rauhanomaisissa tehtävissä häviäminen ei juuri ole uhkana. Kaiken kaikkiaan CivCity:Rome on paketti, jota aluksi pelaa ihan mielellään, mutta jonka hohto karisee pian. Ilman Civ-nimeä kädessä olisi peruspätevä rakentelupeli pikku uudistuksin, nyt peli tuntuu tilaisuuden hukkaamiselta. Katse siirtyy syksyyn, jossa siintää Caesar IV.
Syönkö sanani?
PCpelaajan viime numerossa arvioin, että rakentelupeli Glory of the Roman Empire häviäisi suoraan CivCity: Romelle. Yllättävää kyllä näin ei käynyt, vaan pelit ovat hyvin samankaltaisia. CivCity vetää kaulaa teknologiapuullaan ja suuremmilla hallintamahdollisuuksillaan, Gloryn valttina ovat mielenkiintoiset satunnaistehtävät. CivCity on myös ”roomalaisempi” ja sen pelaaminen tuntuu jouhevammalta. Moni varmaankin tekee valintansa Civ-nimen vetämänä, minä kehottaisin kuitenkin katsomaan kumpi kolahtaa ensin alelaariin.
Alkuperäinen pistemäärä: 78/100