Civilization IV: Warlords / Arvostelut / pelaaja.fi

Civilization IV: Warlords

31.08.2006 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
0

Civilization IV on hämmästyttävän hyvä peli. Koska se ei perustu niinkään pelin alusta loppuun pääsemiseen, vaan nimenomaan matkaan siinä välissä, voi sitä pelata yhtä uudelleen ja uudelleen melkein loputtomiin. Siksi pelin laajennusosalla on epäkiitollinen tehtävä: ollakseen tarpeellinen sen pitäisi lisätä peliin jotain uutta ja ihmeellistä rikkomatta silti mitään, mikä jo toimii. Onnistuuko Warlords siinä? Warlords keskittyy nimensä mukaisesti sotimiseen. Sodankäynti on Civilizationeissa aina ollut kansakunnan rakentamisessa hieman heikompi vaihtoehto kuin raivoisia kaupunkien, kulttuurin ja tieteen kehitys. Jos sotimaan on alkanut, on pitänyt ymmärtää sen hidastavan kansansa kehitystä ja sodankäynnillä on silloin ollut syytä olla jokin tarkoitus.

Aleksanterista Pattoniin

Kaikista sodankäyntiä tukevista lisukkeistaan huolimatta Warlords ei tätä kaavaa kuitenkaan varsinaisesti muuta. Sen keskeisin uutuus on uusi merkkihenkilö, suuri sotapäällikkö. Sotapäällikkö, tai kenraali, toimii aivan kuten muutkin merkkihenkilöt, eli ne voivat nopeuttaa oman alansa tutkimusta, aloittaa toisen merkkihenkilön kanssa kansan kultakauden, liittyä johonkin kaupunkiin spesialistina tai pystyttää johonkin kaupunkiin erikoisrakennuksen. Sotapäällikössä on kuitenkin muutama poikkeus. Ensinnäkin niistä ei saa kuten tavallisia merkkihenkilöitä, vaan ainoastaan sotimisesta saatavan kokemuksen kautta. Peli pitää lukua pelaajan kansakunnan sotilasyksiköiden taisteluissa keräämästä kokemuksesta, ja tietyn määrän jälkeen suuri kenraali ilmestyy. Suuri kenraali voi siis liittyä kaupunkiin spesialistina, joka antaa bonuskokemusta kaikille kaupungissa rakennetuille joukoille tai se voi pystyttää sotilasakatemian, joka nopeuttaa kaupungin sotajoukkojen valmistusta. Suuri kenraali voi kuitenkin myös johtaa joukkoja. Hänet saa liitettyä pysyvästi yhden sotayksikön mukaan, jolloin yksikkö kerää nopeammin kokemusta, saa mahdollisuuden valita uniikkeja erikoiskykyjä ja voi päivittää itsensä mahdollisuuden tultua uudemmaksi yksiköksi ilmaiseksi. Mikä tärkeintä, liittymishetkellä kenraali myös jakaa nipun kokemusta kaikille samassa ruudussa oleville muille sotayksiköille. Suuren sotapäällikön kautta saa siis pientä bonusta sodankäyntiin, mutta mitään peliä rikkovaa etua ne eivät varsinaisesti anna. Yksi sotapäällikkö ei sotia voita, ja loppujen lopuksi järkevin käyttö niille on sotilasakatemian pystytys tai spesialistina pysyvästi kaupunkiin liittyminen.

Vasallit ja valtiaat

Toinen suurempi muutos on alamaissysteemin lisäys diplomatiaan. Nyt pelaajan valtiota heikompi valtakunta voi todella hyvissä suhteissa alistua pelaajan vasalliksi, tai sotimalla lähes valloitettu vihollinen voidaan pakottaa sellaiseksi. Näin ei tarvitse käydä koko sotaa vastustajan viimeiseen kaupunkiin asti, ja saa silti pientä hyvitystä alueista joita ei valloittanut. Vasalli on sidottu pelaajaan pysyvästi, ellei tämä sitten onnistu kasvattamaan kokoaan merkittävästi suhteessa pelaajan omaan valtioon. Vasalli antaa onnellisuusbonusta pelaajan valtiolle, ja joutuu muutenkin suostumaan melkein kaikkiin pelaajan vaatimuksiin. Pelin lopussa pelaajan valtio saa puolet vasallivaltion pisteistä. Vasallisysteemi ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Ensinnäkin sodassa kansa pitää lyödä niin maihin, että sen voisi melkein valloittaa loppuun asti, ennen kuin se alistuu. Toisekseen muut kansat eivät ilahdu jonkun toisen alistuessa pelaajan vasalliksi. Paras tapa toimia vasallin kanssa on melkein heti lahjoittaa sille kaikki mahdollinen teknologia, jolloin se sekä saa pelaajallekin tulevia pisteitä, että kehittyy nopeasti varteenotettavaksi lisäksi esimerkiksi sodankäynnissä. Tekoäly tuntuu myös entistä aggressiivisemmalta, ja osaa nyt tehdä todella ikäviä maihinnousuja pelaajan valtakunnan takarajoille. Oman merialueen puolustaminen rauhankin aikana on siis entistä tärkeämpää.

Pikkukivaa ja kivoja skenaarioita

Muut pelilliset lisäykset ovatkin sitten pienempiä kokonaisuuksia. Muutama uusi yksikkö, kolme uutta ihmettä, uusia johtajia ja kuusi uutta kansaa: karthagolaiset, viikingit, korealaiset, keltit, ottomaanit ja kauan kaivatut zulut. Myös kaikkien johtajien ominaisuuksia on muuteltu ja viilailtu. Lisäksi kaikki kansat saavat nyt kansakohtaiset erikoisrakennukset, kuten amerikkalaisten supermarketin korvaava ostoskeskus tai atsteekkien oikeussalin korvaava uhrialttari. Kansakohtaisten erikoisjoukkojen tavoin erikoisrakennukset ovat tavallisia parempia, mutteivät mitenkään merkittävästi. Kaikki nämä pienet muutokset ja lisäykset lähinnä lisäävät pelin monipuolisuutta entisestään, mutta eivät loppujen lopuksi ole kuitenkaan elintärkeitä. Emopeli toimii ilman niitäkin ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Näiden pelillistien uudistusten lisäksi Warlordsin mukana tulee nippu erilaisia valmiita skenaarioita. Ne ovat kaikki eräänlaisia emopelin muokkauksia, jotka muuttavat hieman pelin rakennetta. Ne muun muassa sisältävät aihepiirinsä paremmin soveltuvat muutetut teknologiapuut, joukot ja rakennukset. Skenaariot tarjoavat jokainen melko erilaisen pelikokemuksen, sillä niiden voittotavoitteet vaihtelevat melkoisesti. Esimerkiksi viikinki-skenaariossa on tarkoitus kerätä kultaa pitämällä muiden kansojen kaupunkeja panttivankeina, Rooman nousu -skenaariossa puolestaan pelataan yhdellä viidestä kansasta muita vastaan ja yritetään valloittaa voittoalueet. Ennustus-skenaariossa taistellaan Pohjois-Amerikassa uskonsotaa katolisten ranskalaisten ja protestanttisten englantilaisten välillä, alkuperäisväestön ollessa kolmantena osapuolena. Tarkoitus on käännyttää mahdollisimman paljon väestöä oman uskon alle, ja alakynteen jäänyttä pelaajaa voikin kohdata taivaallinen raivo. Skenaariot ovat hyvin suunniteltuja ja kiinnostavia, ja ne antavat hyvää vaihtelua peruspelille. Varsinkin moninpelissä ne toimivat. Silti paluu peruspelin pariin tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

Ihan kiva muttei tarpeellinen

Kaiken kaikkiaan Warlords onnistuu olemaan ihan kiinnostava lisäpaketti, mutta ei kuitenkaan ole varsinaisesti tarpeellinen. Syy ei niinkään ole se, että lisälevy olisi kehno, vaan siinä että se ei vain onnistu olemaan tarpeeksi hyvä emopeliin nähden. Osa sen pelillisistä muutoksista on jo julkaistu ilmaisten päivitysten muodossa (etenkin moninpeliohjelma PitBoss) ja suurin osa lisälevyn lisukkeista keskittyy pelin alkupuoleen. Renessanssin saapuessa kaikki uudet lelut on jo pitkälti nähty ja koettu. Toisaalta mikä tahansa syy palata Civilization 4:n pariin kelpaa, se sellaisena Warlords toimii hyvin.

Sivilisaatioiden tuho

Warlordsin skenaarioista ehdottomasti mielenkiintoisin on Barbarians. Siinä pelaajat päästetään niin sanotusti aidan toiselle puolelle pelaamaan kansakuntia peruspelissä riivaavia barbaarilaumoja. Aluksi säädetään kuinka monta vuoroa muiden tietokoneen ohjaamien kansojen annetaan kehittyä, ja sitten hypätään mukaan riehumaan. Liikkuvasta leiristä saa rahalla ostettua uusia joukkoja ja niille kokemusta tarpeen mukaan. Rahaa saa tietenkin muiden kansojen ryöstelystä ja tuhoamisesta. Lopullinen tarkoitus on yksinkertaisesti tuhota kaikki sivistyskansat. Kerrankin näinkin päin!

Alkuperäinen pistemäärä: 83/100

8/10

Kehittäjä: 
Firaxis Games
Julkaisija: 
2K GamesTake Two Interactive
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Apple OSX, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta