Veri on elämä
FromSoftwaren maineikasta Dark Souls -pelisarjaa on kiittäminen paitsi liudasta rakastettuja klassikkopelejä myös kokonaisen pelityypin lanseerauksesta. Tekijät ovat itse versioineet alkuperäisten peliensä ankaraa mutta palkitsevaa tyyliä Bloodbornen ja Sekiron kaltaisissa sisarteoksissa, eikä muiden kehittäjien lainaversioista ole lähivuosina ollut puutetta.
Nyt hattunsa rinkiin heittää Bandai Namco uunituoreella tuotoksellaan. Code Vein lainaa käytännössä koko ydinmekaniikkansa From Softwaren sammiosta, eli luvassa on haastavaa taistelua, elämä- ja kestävyysmittarien tauotonta tapitusta sekä loputtomalta vaikuttava määrä erilaisia aseita ja kykyjä. Vaara vaanii lähes joka kulman takana, joten kylmät hermot ja herpaantumaton näppituntuma ovat avaimet onneen.
Code Veinin murheellinen maailma on täynnä synkkiä kellareita, petollisia luolastoja ja raunioituneita kaupunkimaisemia. Verestä elinvoimaa ammentavan epäkuolleen sankarihahmon eteen astelee toinen toistaan vihamielisempiä hirviöitä, ja tarkoitus on lähettää (lähes) kaikki eteen etsiytyvä manan majoille alati väkevämmän terä-, ampuma- ja taika-aseiden arsenaalin avustuksella. Raa’asti karrikoiden isoilla mörssäreillä mätkitään hitaasti mutta musertavasti ja kevyttä vahinkoa jakavat säilät sopivat ketterämmän hahmon työkaluiksi.
Code Veinin parhaita puolia on monisyinen ja vapaamuotoisuutta painottava hahmonluonti. Omaa hahmoa voi muokata todella monipuolisesti ulkonäöstä ominaisuuksiin, ja kaninkolo vain syvenee pelin edetessä. Alussa erilaisten arkkityyppien yhteyteen pultattuja nimikkokykyjä voi lopulta yhdistellä hahmoluokasta riippumatta, jolloin oman makuhermon ytimeen osuvan hahmon luonti jää yksinomaan pelaajan kätösiin.
Koska kyseessä on Dark Soulsin perillinen, pelin vaikeustaso tähyilee keskimääräistä korkeampiin lukemiin. Code Vein on kuitenkin FromSoftwaren luomia esikuvia armollisempi kokemus. Kun omaan pelityyliin sopiva balanssi hahmon ominaisuuksien, varusteiden ja taistelukentän roolin osalta alkaa tarkentua, isommatkin möröt kaatuvat pelaajan edessä kuin oljenkorret. Peli tasapainottaa totuttua kevyempää vaikeustasoaan juoksuttamalla pelaajan niskaan rivikaupalla vihollisia. Osa posottaa täyttä häkää kaulukselle, kun taas osa paiskoo kuolemaa niskaan etäältä. Code Veinissa menestyksekäs eteneminen vaatii malttia, tarkkaa hahmotuskykyä ja vanhaa kunnon joukkohallintaa.
Code Veinin vaaran kartastoa ei tarvitse tutkia yksin, sillä pelaaja voi valita rinnalleen tekoälyhahmon tai hälyttää toisen pelaajan hetkittäiseksi avuksi verkon välityksellä. Jokainen tekoälyn ohjastama hahmo tuntuu lähtökohtaisesti edustavan ns. virtahepokoulukunnan tyylisuuntaa, eli se mikä hienostuneisuudessa menetetään, korvautuu ehtymättömällä aggressiolla vihollisten määrästä ja laadusta riippumatta. Tekoälykamujen tulta päin -asenne tekee varsinkin taktista silmää vaativista pomotaisteluista paikoin sekavia, mutta toisen hahmon läsnäolo hioo ahdistavan maailman terävimmän kärjen miellyttävämpään muotoon.
Code Vein tarjoaa kaikin puolin perusvarman viihdyttävää Dark Souls -henkistä toimintaa mutta ei uskaltaudu keksimään pyörää uudestaan tai edes hipelöimään pinnoja kovin ankaralla kädellä. Tiheän melodramaattinen juoni ja animehenkinen ulkoasu varmasti jakavat mielipiteitä, mutta hahmon muokkausmahdollisuudet ja lennokas toiminta ovat omiaan ilahduttamaan lajityypin vannoutuneita ystäviä. Näillä varovaisilla näytöillä Code Veinilla ei kuitenkaan ole asiaa Souls-liigan mestaruussarjaan.
Jason Ward
Arvostelu on julkaistu alkujaan marraskuun 2019 Pelaaja-lehdessä numero 205.