Heikkohermoiset älköön vaivautuko. Tarjolla on synkkä kauhukokemus, jossa verta ja väkivaltaa ei säästellä, mutta tarinassa sitä vastoin liikaakin.
Condemned: Criminal Origins on ensimmäisen persoonan toimintapeli, jonka alkuperäinen Xbox 360 -versio julkaistiin viime vuoden lopulla. Se sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta yhdestä asiasta oltiin yhtä mieltä: se on rankka ja väkivaltainen. Pc-versio on uskollinen käännös, joten samaa on luvassa nytkin. Peli alkaa, kun sarjamurhia tutkiva poliisi saapuu rikospaikalle, pian purettavaan kerrostaloon. Mielipuolinen sarjamurhaaja on iskenyt taas. Niinpä tutkitaan ensin ruumiista löytyneet jäljet poliisin teknovempeleillä. Välineillä otetut kuvat siirtyvät reaaliajassa labraan, jonka avulias tutkijanainen ne sitten tulkkaa selkokielelle. Tämä tutoriaali toimii ihan mukavasti, ja laitteita on helppo käyttää. Ja pian alkaa tapahtua: pahis onkin vielä rakennuksessa, ja ei kun perään. Parin käänteen jälkeen poliisi huomaa olevansa virkaveljien jahtaama, ilman asettaan ja syytettynä kahden kollegansa murhasta. Pahuus leviää kaupungissa ja epätavalliset lintukuolemat lisääntyvät. Alkuasetelma on jännittävä.
Maailman hitain poliisi
Mielenkiintoisen alun jälkeen homma kuitenkin jämähtää loppupelin ajaksi. Pelissä harhaillaan taskulampun valossa sysipimeissä rakennuksissa, mätkitään mielipuolia ja keräillään salaperäisiä linnunraatoja. Välillä käytetään taas tutkimusvälineistöä, mutta pikku hiljaa iskee yhdentekevyyden fiilis. Uutta ei juuri tapahdu, jollei sellaiseksi laske vähän oudommiksi käyviä vihollisia. Loppuun saapuessaan pelaaja on pettynyt, kliimaksia ei tule. Jännitteen lässähtämiseen vaikuttaa myös päähenkilö, omaa sekoamistaan pelkäävä poliisi, joka on ehdottomasti pelimaailman huonokuntoisin hahmo. Miesparka ei jaksa juosta kuin parikymmentä metriä kerrallaan. Sitten on odotettava kuntopalkin palautumista, jotta voi ottaa toisen spurtin. Käytännössä pelissä siis kävellään koko ajan.
Tekniikka pelaa
Säikäytyksiä on kuitenkin luvassa. Uhan tekee kouriintuntuvaksi pelin loistava lähitaistelu – vastaavaa en muista nähneeni toisessa pelihahmon silmistä kuvatussa pelissä. Kimppuun ryntäävän pahiksen antamat iskut saavat veren lentämään ja näkökentän heilumaan vakuuttavasti. Turpiini en ole koskaan saanut, mutta kun sen aika koittaa, olenpahan nyt visuaalisesti valmistautunut. Myös torjuntojen ja iskujen vuorottelu toimii, vaikka se onkin mekaanista puuhaa. Koska kyseessä on pelihahmon silmistä kuvattu peli, olisin mieluusti kurittanut sekopäitä ja kenobiittejä myös kunnon tykeillä. Nyt on tyytyminen kakkosnelosiin ja putkenpätkiin, sillä aseet ja ammukset ovat kortilla. Taistelu kuitenkin toimii, ja valinnaiset lopetusliikkeet ovat kiva silaus.
Melkein hyvä
Condemned on yksi niistä peleistä, joita pelatessa harmittaa, että puitteet ovat kunnossa ja tekniikka futaa, mutta tarina on unohtunut matkalle. Tekijöillä olisi ollut kykyä siihenkin, sillä aikaisempiin teoksiin lukeutuu mainio F.E.A.R , jossa pelaaja osattiin yllättää ja pitää otteessa. Miksei siis nyt? Pelkällä säikyttelyllä ei pitkälle pötkitä, ja ilman palkitsevia paljastuksia tai juonen kehittymistä jäljellä on vain muutaman tunnin hermorasitus. Kenttäsuunnittelussa oli ongelmia myös F.E.A.Rissa, mutta siitä on heikennetty edelleen. Välillä pelaaja on pimeissä rakennuksissa ihan hukassa. Condemned tuntuu ajoittain jopa tekniikkademolta, jossa testataan uuden lähitaistelun toimivuutta, joten kokonaisuutena se on vähemmän kuin osiensa summa. Pieninä annoksina nautittuna säikyttely toimii, mutta pitkiä sessioita varten tarvittaisiin mukaansatempaava tarina. Silmänruokana peli on voittaja, mutta kuka nyt vain hienon grafiikan takia pelaisi. Käteen jää toimiva, mutta lieväksi pettymykseksi osoittautuva peli. Saisiko tähän juonen päivityksenä netistä?
Pelkoa ja inhoa
Condemned herättää kysymyksiä. Miksi ahdistus, äärimmäinen väkivalta ja mielipuolten visiot ovat suosituinta viihdettä? Esimerkiksi CSI-sarja ja lukemattomat sarjamurhaajaelokuvat (kuten Seitsemän) ovat esimerkkejä siitä, että aina on yleisöä, kun kuvataan sairaan ja väkivaltaisen mielen aikaansaannoksia. Kerta kerran jälkeen meille syötetään oksettavia näkyjä ja pahaa oloa. Eikä asiaa auta, että kokija pääsee vuorovaikutteisessa tuotteessa purkamaan pahaa oloaan virtuaalimaailman sisällä. Sielläkin ihminen toimii tiettyjen lainalaisuuksien mukaan: jos annetaan tilaisuus potkia uhria maassa, pelaaja tarttuu tilaisuuteen. Jos voi tappaa, pelaaja tappaa. Miksi? Koska pelottaa ja ahdistaa, ja näissä peleissä tunteita hallitaan väkivallan kautta. Kun kuuluu epämääräisiä ääniä, on mentävä sinne, mistä äänet kuuluvat ja tapettava niiden lähde. Näin musiikki rauhoittuu, äänet lakkaavat ja pelaaja tietää olevansa hetken turvassa. Condemnediä pelatessani huomasin välillä viipyileväni jo puhdistetuilla alueilla, joista uhat oli jo listitty. Uusien säikäytyksien ahdistus oli välillä niin voimakas, että peliä tuli näin tauottaneeksi itse, jopa tarkistuspisteiden välissä: huone kerrallaan, pikku hiljaa. Muistakaa, että kyseessä on K18-peli!
Alkuperäinen pistemäärä: 79/100