Crackdown

Parasta pelissä on Pacific City - paikka näyttää ja tuntuu mahtavalta.

2.10.2011 16:07

Kun rosmot juhlivat kaupungissa, ainoa järkevä ja vastuullinen ratkaisu on lähettää geenimanipuloinnin tuloksena syntynyt, raskaasti aseistettu superpoliisi kylvämään tuhoa ja kuolemaa rikollisten(kin) keskuuteen. Pacific Cityssä on selvästi järkeviä ja vastuullisia viranomaisia, sillä pelaajan ohjastama, nimettömäksi ja persoonattomaksi jäävä agentti riehuu kaupungissa kuin yhden miehen armeija.

Varsinaisena toimintapelinä Crackdown on aika loistava tuotos. Pacific Cityssä voi liikkua täysin vapaasti, mutta levätä ei saa, ennen kuin jokaista kolmea kaupunginosaa saastuttavat rikollisjengit ovat manan majoilla. Kriminaalit poistuvat vasta jengin pääpomon kuukahtaessa, mutta aluksi jokaisella johtajalla on niin paljon alaisia ja ystäviä paikalla, ettei kunkun kukistamisesta meinaa tulla mitään.

Niinpä täytyy aloittaa herra isoherraa pönkittävistä alaisista, joiden ansiosta pomolla on käytössään enemmän ja parempia lisäjoukkoja, laadukkaampia aseita, kunnon ajoneuvoja ja niin pois päin. Kun kenraalit pannaan pakettiin, koko joukon johtajakin heikkenee. Lopulta käydään niistämässä itse pääjehu talteen. Toimintajärjestys on kuitenkin täysin vapaamuotoinen, eikä mikään estä käymästä heti varsinaisen päättäjän kimppuun, jos siltä tuntuu – onnistuminen onkin sitten asia erikseen.

Tämä osuus on toteutettu hyvin ja sujuvasti. Mitään sivutehtäviä ei ole, mutta tarjolla on kyllä kiitettävän kattava joukko Xbox Live -saavutuksia niille, jotka pitävät niitä tärkeinä.

Pannaan tiikeri tankkiin

Agentilla on viisi eri kykyä: ketteryys, lihasvoima, räjäyttely, ampuminen ja ajotaito. Agentin taidot kehittyvät etupäässä sen mukaan, miten vihollisia tappaa – naamaan potkiminen parantaa voimakykyä, ampuminen ammuskelukykyä ja niin edelleen. Taitojen vaikutus hahmon toimintakykyyn on merkittävä: huippuun asti viritetty agentti heittelee autoja, tähtää sadan metrin päästä päähän silmänräpäyksessä, loikkii noin kymmenen metrin korkeuteen ja heittelee kranaatteja, joiden räjähdykset ovat massiivisia.

Kaikkein hauskinta on ehdottomasti hyppiminen, sillä kaupungin rakennukset ovat täynnä paikkoja, joista agentti saa otteen ja voi kammeta itsensä eteen- ja ylöspäin. Kun pelaaja saa vihdoin hilattua itsensä kaupungin ehdottomasti korkeimpaan paikkaan, mukana on kiitettävästi suorittamisen makua – ja hyppiminen on hupia!

Parasta pelissä onkin itse Pacific City. Sen suunnitteluun on todella panostettu, ja paikka näyttää ja tuntuu mahtavalta. Jokainen rakennus on ainutlaatuinen ja erilainen niin ulkonäöltään kuin muodoltaankin.

Muuten supervoimat jäävät kyllä vähän laimeiksi. Toki autoja voi heitellä, mutta yleensä se ei vain ole vaivan arvoista, kun tuliaseetkin on keksitty.

Mukana myös veekasi

Huippuagentti myös ajaa superautolla, sillä agentin omien ajoneuvojen tila riippuu ajokyvystä. Tarjolla on urheiluauto, massiivinen lähiötankki ja rekka. Urheiluauto toimii kuin kiilana, jolla saa kammettua rikolliset tieltä. Monster truckia muistuttavalla SUV:llä ajaa yli melkein mistä tahansa, ja rekan nuppi yksinkertaisesti jyrää kaiken teillä liikkuvan alleen.

Kun ajotaito on maksimoitu, autojen erikoiskyvyt pääsevät oikeuksiinsa. Urheiluautossa on konekiväärit, SUV osaa hyppiä ja turboahdettu rekka kiihtyy nollasta sataan hetkessä. Autoilu jäi kuitenkin itselläni melko vähälle, sillä ajomalli ei oikein miellytä – autot tuntuvat luistelevan turhan rankasti teillä. Ajamiselle ei myöskään oikein ole mitään todellista tarvetta, mutta käyhän se vaihtelusta.

Skarppaamisen varaakin olisi

Pelin juoni on lähinnä vitsi. Vaikka kertojanääni yrittääkin antaa kohteille jonkinlaisia persoonallisuuksia, käytännössä on aika sama, ketä kepittää. Loppuanimaation aikana vastaan tulee Yllättävä Juonenkäänne, joka on niin tökerön alkeellinen, että vähän nolottaa tekijöiden puolesta.

Lisäksi kertojanääni oli ainakin arvostelukappaleessa rikkinäinen. Paitsi että se hokee samoja asioita raivostuttavan usein, sen jutut eivät välillä liity mitenkään siihen, mitä pelaaja on tekemässä. On kyllä etäisen huvittavaa, kun esimerkiksi portaita alas katutasolle juostessa kertoja mylväisee tohkeissaan, että kylläpä agentilla nyt oli vaikuttava kiipeäminen, vain harva pääsee näin korkealle!

Crackdown on kyllä kiistatta hyvä peli, muttei valitettavasti yhtä hyvä kuin olisin toivonut. Se ei varsinkaan tarjoa mitään kovin pitkäkestoista viihdettä. Läpipeluu onnistuu suoritushakuiselta pelaajalta yhdessä illassa, ja kun pelin on kerran pelannut läpi, se ei tarjoa pelaajalle enää oikeastaan mitään. Toki sen jälkeenkin voi juoksennella kaupungissa ja ammuskella kadut täyttäviä rosmoja tai parannella hahmon kykyjä, jos ne eivät ole jo tapissa. Itse kyllästyin tähän hyvin nopeasti.

Jos kokemusta toisaalta mittaa läpipeluun hauskuuden mukaan, valittamisen sijaa ei juuri ole – tärkeintähän on viime kädessä laatu, ei määrä. Ja onneksi kaverin voi kutsua mukaan Xbox Liven kautta osallistumaan verikekkereihin sulassa sovussa. Poliisillakin on aina hauskempaa, kun ei tarvitse partioida yksin.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:17]

Crackdown-peli on Grand Theft Autojen isänä tunnetun David Jonesin lempilapsi. Huhujen mukaan mies jopa joutui pistämään yhden monista Ferrareistaan lihoiksi, jotta saisi rahaa pelin kehitykseen. Mikä peli sitten on miehiään? Sarjakuvahenkisen räiskintäpelin Grand Theft Auto -tausta näkyy kyllä selvästi, mutta suurempi vaikutin tuntuu yllättäen olleen NCsoftin City of Heroes -verkkoroolipeli. Yleistunnelma, graafinen tyyli ja monet pienet asiat tuovat enemmän mieleen tämän supersankaripelin kuin paljon kohua herättäneen rötöstelypelisarjan.

Teknisesti Crackdownin asiat ovat paremmin kuin kunnossa. Sarjakuvatyylinen grafiikka on näyttävää, räjähdykset komeita ja toiminta pysyy äärimmäisen sulavana, vaikka ruudulla olisi kuinka paljon liikettä. Kontrollit toimivat erinomaisesti, automaattitähtäys on toteutettu loistavasti ja jopa tämäntyylisissä peleissä normaalisti karsastamani tasohyppely on hauskaa.

Toimintapelinä Crackdown lähes virheetön. Samalla se on peli-idealtaan varsin itseään toistava, ja yksinkertainen juoni on lähinnä tekosyy rikollisjahdille. Yksinpelillä tuskin on valtavasti uudelleenpeluuarvoa, mutta hyvin toteutettu yhteistyömoninpeli on vaivatta Crackdownin paras ominaisuus. Vaikka mistään vuoden huippupelistä ei ole kysymys, Real Time Worldsilla on selkeästi homma hanskassa – tiimiltä voi odottaa tulevaisuudessa paljon.

7/10
Lisää luettavaa