Crisis Core: Final Fantasy VII / Arvostelut / pelaaja.fi

Crisis Core: Final Fantasy VII

25.07.2008 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
37

Vaikka parhaan Final Fantasy -pelin järjestysluvusta voidaankin olla montaa eri mieltä, on tosiasia se, että vasta sarjan seitsemäs osa nosti sen maailmanlaajuisesti tunnetuksi sarjaksi - ja varsinkin lännessä jonkinnäköiseksi lajityypin esikuvaksi. Lähestulkoon pyhimyksen asemaan noussut peli on mekaniikkansa ja tarinansa puolesta pitänyt pintansa näihin päiviin asti, ja toiveet uudelleenlämmittelystä elävät ja nousevat pintaan säännöllisin väliajoin. Vielä näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan Square Enixin suurena neronleimauksena on ollut Compilation of Final Fantasy VII -tuoteperhe.

Compilation of Final Fantasy VII on varsin mainiota Advent Children -leffaa lukuun ottamatta haiskahtanut tähän asti lähinnä rahastukselta. Paketista löytyy niin Suomessa ennennäkemättömiä mobiilipelejä kuin surkea toimintaseikkailu Dirge of Cerberuskin. Pelin aiheuttaman massiivisen pettymyksen jälkeen odotukset Compilationin myöhempiä osia kohtaan eivät olleet kovin korkealla, mutta nyt voi hyvillä mielin sanoa, että perheen uusin jäsen Crisis Core on oikeasti hyvä peli.

Kyseessä on pohjimmiltaan varsin perinteinen toimintaroolipeli, joka seuraa Final Fantasy VII:ssä lähinnä traagisen lopun kokeneeksi sivuhahmoksi jääneen Zackin edesottamuksia. Zack oli alkuperäisen pelin päähenkilö Cloudin ystävä Shinran SOLDIER-sotilasyksikössä, ja Crisis Coren myötä pääsemme tutustumaan paremmin pääpeliä edeltäviin tapahtumiin.

Mistään yhtä eeppisestä maailmanpelastuksesta ei tällä kertaa voi puhua, vaan peli ehkä enemmänkin avaa henkilöiden historiaa ja motiiveja. Tarinan päällimmäiseksi eduksi voi katsoa sen, että taustojen avaamisen kautta alkuperäisen pelin tarina saa aivan uutta puhtia. Toisaalta ei voi kuin toivoa, että vielä jonain päivänä näemme modernisoidun version alkuperäisestä Final Fantasy VII:stä.

Midgarin sydämet

Pelillisesti peli tuo mieleen sekä mainiot Kingdom Heartsit että viime syksynä Euroopassa julkaistun Rogue Galaxyn. Kuvakulma on Zackin takana, ja tyhjästä ilmestyviä vihollisia vastaan taistellaan reaaliajassa. Esineet ja materiat valitaan kätevästä valikosta, jolloin Zack toimintanäppäintä painamalla esimerkiksi lyö tai käyttää haluttua materiaa. Taistelu ei ole pelkkää numeronmurskausta, vaan näppäräsorminen pelaaja pystyy helposti väistelemään suurimman osan vihollisten hyökkäyksistä.

Toiminnantäyteisten, varsin lineaaristen juonijaksojen välissä on rauhallisempia suvantovaiheita, joista suurin osa vietetään tutussa Midgarin suurkaupungissa. Midgar on täynnä tuttuja ja vielä tuntemattomia ihmisiä, joiden auttaminen ja huolien kuunteleminen avaa pelin edetessä mitä moninaisimpia sivutehtäviä ja minipelejä.

Sivutehtävät ovat nimestään huolimatta merkittävä uudistus. Näitä Mission-tilassa pelattavia tehtäviä on valehtelematta satoja, ja ne tarjoavat ylimääräisen ja aina niin tarpeellisen kokemuksen lisäksi uutta tehokasta materiaa ja apuvälineitä. Suurin osa tehtävistä on hyvin lyhyitä, vain muutaman minuutin mittaisia, ja ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi reissussa pelattaviksi.

Vaikka tehtäviä on tosiaan hirvittävä määrä, määrä ei valitettavasti ole laadun tae. Tehtävillä on varsinkin pelin alussa vain kourallinen pieniä karttapohjia, ja niissä tavoitteena on yksinkertaisesti tappaa kartan lopussa odottava mörkö X. Matkalle sitten eteen sattuu muutama aarrearkku ja vaihteleva määrä taisteluita. Lievästä aneemisuudestaan huolimatta näiden tehtävien palkinnot ovat sen verran hyviä, että niitä huomaa silti tahkoavansa hymyssä suin, joten ihan täysin epäonnistunut lisä ne eivät todellakaan ole.

Yksisiipinen rosvo

Koska taisteleminen vie peliajasta suurimman osan, täytyy sen luonnollisesti olla kiinnostavaa. Crisis Coressa asia on ratkaistu kahdella tavalla. Tärkein niistä on DMW, lyhenne sanoista Digital Mind Wave. DMW on jonkinlainen kohtalon kolikkopeli, jossa pyörivät vinhasti pelin aikana tavattujen ihmisten ja joskus mörköjenkin kuvat.

Oikeiden yhdistelmien sattuessa kohdalle DMW palkitsee pelaajan tehokkailla erikoishyökkäyksillä tai esimerkiksi kohonneilla kokemus- ja materiatasoilla. Aluksi varsin verkkaisesti tapahtumia tarjoava DMW rupeaa pelin edetessä rullaamaan tuloksia yhä useammin ja muodostuu lopulta hyvin tärkeäksi työkaluksi.

Final Fantasy VII:sta tuttu materia-järjestelmä tekee myös paluun. Zackin käytössä olevat materiat ovat pääosin peruskauraa erikoishyökkäyksineen ja perusloitsuineen, mutta uuden Materia Fusion -järjestelmän avulla näitä voi yhdistää haluamallaan tavalla. Zackin aktiivisten materioiden määrä on varsin tiukasti rajattu, joten kaksi tai useammankin ominaisuuden samalla kertaa tarjoavien yhdistelmämaterioiden hankkiminen on varsin hyvä idea. Materialla kikkailu onkin täysin oma minipelinsä, jossa piisaa kehiteltävää ja näperreltävää.

Kaikessa erikoistehostekuorrutuksessaankin taistelu jää ehkä hieman liian monotoniseksi napinhakkaamiseksi. Lähitaisteluun olisi ehkä toivonut hieman enemmän panostusta Kingdom Heartsien tapaan esimerkiksi monipuolisemman hyökkäysvalikoiman avulla, sillä tappelu jää nyt helposti monotonisen hyökkäysnappulan takomisen tasolle. Onneksi muuten hyvä meininki ja viihdyttävä tarina kompensoivat tätä.

Teknisesti Crisis Core on pääosin taattua Square Enix -laatua. Välianimaatiot ovat PSP:n mittapuulla huippulaatua, ja hahmografiikat sekä loitsuefektit todella vaikuttavia. Häiritseviä ruudunpäivitysongelmiakaan ei juuri esiinny. Ulkoasun suhteen ainoa valittamisen aihe lienee se, että osa kartoista, erityisesti sivutehtävissä, on hieman ankean näköisiä. Musiikki, vaikkei Uematsun käsialaa olekaan, on menevää ja ääninäyttelyn toteutus kohdillaan.

PSP:n hiukan keskinkertaisessa pelivalikoimassa Crisis Core on piristävä poikkeus. Se on puutteistaan huolimatta tasaisen laadukkaasti tehty toimintaroolipeli, jonka pelillisiä arvoja ehkä tärkeämpi ominaisuus on sen panos Final Fantasy VII -universumin historialle, jos sellainen sattuu kiinnostamaan. Historiankirjoituksellisen tehtävänsä ulkopuolella se on todella laaja ja viihdyttävä paketti. Perusvarmuus tarkoittaa tässä tapauksessa tosin myös sitä, että se viimeinen tajunnanräjäyttävä ja riemunkiljahduksia nostattava silaus jää puuttumaan. Siitäkin huolimatta se on laitteen parhaita pelejä ja Revenant Wingsin ohella parhaita julkaistuja Final Fantasy -spinoffeja.

Vihjeitä alkuun

Ei arvalla. Kokemustasot tuntuvat kertyvän sattumanvaraisesti, mutta näin ei ole. Pelissä on sisäinen kokemuslaskuri, jonka numeroita tai logiikkaa ei tosin pelaajalle selvitetä.

Tee tehtäviä. Tehtävät ovat lievästä monotonisuudestaan huolimatta pullollaan hyviä palkintoja ja ne tarjoavat myös parasta haastetta pelissä, jos Hard-pelitilaa ei lasketa.

Vältä taistelut. Satunnaistaistelut tuntuvat syttyvän silloin, kun ruudulla on tilaa. Jos et halua taistella jatkuvasti, vältä huoneiden keskeltä juoksemista, ja kulje seinänviertä.

Muista jutella. Midgar ja muut suvantoympäristöt ovat pullollaan puheliaita ihmisiä, jotka avaavat uusia tehtäviä ja minipelejä.

Älä lannistu! Materia-fuusiot ja tehtävät ovat kivaa ylimääräistä puuhastelua, mutta todella tarpeellisiksi ne muuttuvat vasta kovemmalla vaikeustasolla.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Final Fantasy X kuva
Final Fantasy X

Golden memories... ;)

Käyttäjän Atezki kuva
Atezki

Hyvä peli, mutta virheitäkin löytyy

Käyttäjän solidus kuva
solidus

hyvä peli

Käyttäjän Mixba kuva
Mixba

Huippukamaa

Käyttäjän Zirgo kuva
Zirgo

Pettynyt

Käyttäjän oscarlol24 kuva
oscarlol24

psp:n parhaimmistoa

Käyttäjän Rikutsa kuva
Rikutsa

Ei paras, mutta hyvä kuitenkin!

Käyttäjän alaur kuva
alaur

Ihan ok

Käyttäjän saar86 kuva
saar86

FF7 fanien pakko pelata tämä läpi. Fiilis 100

Käyttäjän Tarkkis kuva
Tarkkis

PSP:n aatelia.

Nostoja