Crysis 2 / Arvostelut / pelaaja.fi

Crysis 2

6.05.2011 // Kirjoittanut: Riot
38

Pidän tekniikkaa äärirajoilleen puskevista peleistä, ja eritoten siitä syystä saksalaisen Crytekin pelit ovat kiinnostavia. Crytek on aiemmin tehnyt pelejä pc:lle, joten Far Cry ja Crysis ovat jääneet minulle melko tuntemattomiksi. Esimerkiksi Crysiksen viidakkoon sijoittuva seikkailu, jossa taisteltiin pohjoiskorealaisia ja ceph-muukalaisia vastaan, oli kiinnostava tapaus, mutta se jäi vain pc-pelaajien herkuksi.

Crysis 2 julkaistaan yhtä aikaa konsoleille ja pc:lle. Sen harteille on kasattu paljon odotuksia: pelin on kyettävä säväyttämään visuaalisesti jopa konsoleilla sekä tehtävä selväksi, että Crytekin CryEngine 3 -pelimoottori on varteenotettava vaihtoehto Unrealille.

Crytekin yhteydessä puhutaan helposti usein vain tekniikasta, mutta tiimi osaa myös tehdä erinomaisia pelejä – eikä Crysis 2 ole poikkeus.

Yhden miehen sota

Crysis 2 on tervetullutta vaihtelua niille pelaajille, jotka eivät pidä Call of Dutyn ja sen innoittamien hahmon silmin pelattavien nykypelien vahvasti ohjatusta pelikokemuksesta. Crysis 2:n laajat peliympäristöt ovat pikemminkin leikkikenttiä, jotka on rakennettu ajatellen päähahmon nanopuvun ominaisuuksien hyödyntämistä. Jatko-osa sijoittuu New Yorkin ytimeen, jossa ceph-muukalaiset tekevät pahojaan ja ihmiset ovat muukalaisviruksen kourissa.

Pelaaja on rivisotilas, joka joutuukin ratkaisijan rooliin. Siitä huolimatta päähahmo ei puhu lainkaan pelin aikana, vaan seuraa orjallisesti kohtaamiaan käskyttäjiä, joiden pillin mukaan tanssitaan. Ratkaisu tuntuu muuten modernissa pelissä kovin vanhanaikaiselta. Miksi edes tottelen näiden ihmisten käskyjä?

New Yorkin keskustan läpi vievän seikkailun aikana taistellaan armeijan sotilaiden, palkka-armeijan edustajien ja ceph-muukalaisten kanssa. Pelaaja saapuu taistoihin lähes aina taktisesta etulyöntiasemasta. Sen sallii jo nanopuku, jonka ominaisuuksiin kuuluu ympäristöjen analysoiminen sekä vihollisten ja muiden kohteiden merkkaaminen ja seuraaminen. Peli etenee yksi iso taistelualue kerrallaan, ja useimmiten niitä lähestytään sellaisesta paikasta, että lähialueesta ja vihollisten liikkeistä saa hyvän taktisen kuvan. Peli ikään kuin kertoo, että tässä on tilanne – kuinka haluat edetä?

Tällainen vapaus tuntuu jopa hämmentävältä nykypäivän fps-peleissä, joissa pelaajan suunta on yleensä suoraan eteenpäin aseet laulaen, eikä muuhun juuri edes ole mahdollisuutta. Nanopuku tuo yli-inhimillisten voimien ja kestävyyden lisäksi käyttöön hetkellisen häive- ja suojapanssarin. Tilanteesta riippuen voi hiippailla vihollisten ohi tai selustaan hyödyntämällä puvun häiveominaisuutta tai käydä suojapanssari päällä lähitaisteluun. Parhaiten selviää hyödyntämällä puvun kaikkia ominaisuuksia, ja monet tilanteet sallivat vapauden valita parhaan toimintatavan. Tapahtumat sijoittuvat pitkälti kaduille, mutta ympäristöt tarjoavat myös sisätiloja ja kattoja, joita voi hyödyntää hiippailemiseen tai tarkka-ampumiseen. Nanopuku tekee pelaajasta myös nopean ja ketterän. Bussien ja matalien rakennusten katolle voi loikata helposti, mikä tuntuu kerta toisensa jälkeen hienolta.

Tekemistä rajoittaa puvun energia. Suojapanssari, häive ja juokseminen kuluttavat energiaa, ja mitä nopeammin liikkuu, sitä nopeammin energia kuluu. Kärsivällisyys on valttia, mutta sitä minulla ei juuri ole. Keskityin läpäisemään tilanteita siirtymällä häivetilaan sekä ampumalla vihollisia tarkkuuskiväärillä. Paikkaa on vaihdettava koko ajan, sillä ampuminen kytkee häivetilan hetkellisesti pois. Sitten hyppäsin taistoon suojapanssaria hyödyntäen ja eliminoimaan cephit lähitaistelussa. Puvun energia palautuu nopeasti, mutta on ärsyttävää, ettei sotilaalla pysty juoksemaan, kun energia on lopussa. Tähän sai tosin tottua jo Vanquishissa.

Nanopuku on kaikin puolin tapahtumien ytimessä, sillä sen monikäyttöisyydessä piilee avain cephien tuhoamiseen. Puvun ominaisuuksia voi kehittää keräämällä tapettujen muukalaisten jälkeensä jättämää biomassaa. Lisäominaisuudet on jaettu neljään kategoriaan, ja jokaisesta voi valita aktiiviseen käyttöön yhden ominaisuuden. Näitä ovat esimerkiksi vihollisten partioreittien ja luotiratojen näkeminen, puvun energian nopeampi palautuminen, pitempikestoinen häivetila ja niin edelleen.

Ammuksia ja aseita löytyy joka nurkasta. Aseisiin voi valita erilaisia tähtäimiä, kuten laser- tai rautatähtäimen, sekä äänenvaimentimen. Mukana voi kantaa yhtä aikaa useita erilaisia aseita, kuten rynkkyä, tarkkuuskivääriä, sinkoa ja räjähteitä. Kranaattien käyttäminen tiukassa paikassa on vaikeaa, koska ne otetaan käyttöön näpäyttämällä asevalintanappia nopeasti kaksi kertaa, mikä ei etenkään moninpelissä ole luontevaa.

Tekniikkaa

Crysis 2 on yhtä aikaa komea ja vähemmän komea PlayStation 3:lla, jolla peli on hieman heikomman näköinen kuin Xbox 360:llä lähinnä joidenkin tekstuurien osalta. Molemmat versiot ovat kuitenkin kautta linjan hienoja. Etenkin ympäristöjen laajuus on hämmästyttävä, kuten myös niistä löytyvän irtaimiston ja sisätilojen määrä. Tällä saralla Crysis 2 on teknisesti kunnioitettava saavutus. En tiedä, kuinka Crytekillä on saatu konsolien rajallinen muisti riittämään tällaisten ympäristöjen pyörittämiseen.

Varsinainen kuvasuunnittelu on kuitenkin melko tavanomaista. Predatoreja muistuttavat cephit eivät erityisesti säväytä. New Yorkin kuluneisuudesta tapahtumapaikkana oltiin huolissaan ennen pelin ilmestymistä, ja jollakin tasolla huolet olivat myös aiheellisia. Tutut maamerkit ja alueet, kuten Wall Street, ovat kuitenkin hienoja tapahtumapaikkoja – mutta silti nähdyn oloisia kaupunkimaisemia. Mittakaava välittyy kuitenkin hienosti, ja näkymät ovat usein komeita. Yksinpelin viimeinen alue on yllättävä sekä kekseliäs ja ehdottomasti sopiva paikka tapahtumien huipentumiselle.

Moninpeli

Pakollinen moninpeli on laadukas, muttei yllättävä – kaava on tuttu jo Call of Dutysta. Tempo on rivakampaa kuin yksinpelissä, mutta ruudunpäivitys takeltelee enemmän. Tästä huolimatta tähtääminen ja ohjaus reagoivat aina nopeasti annettuihin komentoihin. Ongelmia syntyy lähinnä tilanteissa, joissa useampi pelaaja on esimerkiksi suojaamassa muukalaispodia, jolloin ruudunpäivitys ei pysy tarpeeksi tasaisena. Itse ainakin pidin siitä, miltä ampuminen tuntui, mutta mieleen jäi vain kourallinen moninpelikenttiä, kuten satama ja yöllinen kaupunkikeskusta. Muiden kenttien suunnittelu ei säväyttänyt.

Puku toimii moninpelissä samalla tavoin kuin yksinpelissäkin. Häive tarjoaa oivallisen keinon piilossa pysymiseen ja vihollisten kärsivälliseen vaanimiseen, mihin esimerkiksi Huttusen kaltaisilla kämppääjillä riittää intoa (tosin on ymmärrettävää, ettei vanhus jaksa liikkua!). Toisaalta hahmojen nopea liikenopeus ja pelaamisen yleinen vauhti tukevat aggressiivisempaa pelaamista. Kämppäämistä estää tehokkaasti se, että tappoputkista saatavat erikoishyökkäykset edellyttävät tappamiensa pelaajien jättämien tunnuslaattojen keräämistä.

Erikoishyökkäykset ovat kenttäsidonnaisia, ja niistä korkeinkin – seitsemän tappoa vaativa ilma-isku – on maltillinen. Taistelu pysyykin hyvin perussotimisena, eikä niinkään superhyökkäysten jahtaamisena. Call of Dutyn perk-etujen kaltaisilla, pukua muokkaavilla ominaisuuksilla voi myös saada erilaisia kykyjä, kuten häivetilassa olevien pelaajien näkeminen ja tunnuslaattojen automaattinen kerääminen, mutta ne avautuvat käyttöön vasta korkeammilla kokemustasoilla. Muutenkin monet moninpelitilan kiinnostavimmat pelitilat aukeavat hyvin myöhäisessä vaiheessa moninpeliuraa, jossa on saavutettavaa 50 kokemustason verran.

Moninpeli toimi julkaisun jälkeisillä viikoilla moitteetta PS3:lla, toisin kuin esimerkiksi Homefront, joten Crytekillä ja EA:lla on tehty hyvää työtä sen teknisellä puolella. Sen sijaan huolimattomuuksia näkyy siellä täällä. Yksinpelissä tekoälyn ohjaamat viholliset jumittelevat välillä seiniin, aseet katoavat käsistä ja ajoneuvokohtaukset ovat heikkoja. Onneksi jälkimmäisiä on vain kaksi.

Crysis 2 yllättää positiivisesti. Peli tuntui mitäänsanomattomalta ennen julkaisua, mutta osoittautui viihdyttäväksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Pidin pelin aikana kohtaamistani hahmoista, vaikka orjallinen seuraaminen onkin hieman ärsyttävää. Visuaalisesti puitteet ovat komeat, ja mahdollisuus läpäistä kohtauksia erilaisin tavoin on viihdyttävää. Samalla tosin huomaa, kuinka ohjatumman kokemuksen kautta pystyy rakentamaan dramaattisempia ja jännittävämpiä tilanteita. Pituuttakin pelillä on juuri sopivasti, ja kenttiä nuohoamalla voi löytää keräiltävää tavaraa, kuten sähköposteja, jotka antavat lisätietoja taustatapahtumista ja pelin aikana kohdatuista hahmoista.

Vaihtopelaaja

Crysis 2 oli minulle varsin positiivinen yllätys. Poden nykyään melkoista räiskintäpeliähkyä, ja esimerkiksi Homefrontin ja Bulletstormin jätin suosiolla väliin. Siksi en uskonut innostuvani liiemmin myöskään Crysis 2:sta, sillä en koskaan ollut edes alkuperäisen pc-pelin fani. Toisin kuitenkin kävi.

Crysis 2 putoaa aiheeltaan jonnekin Halojen, Medal of Honorien sekä Call of Dutyjen välimaastoon. Nanopuku antaa pelihahmolle masterchiefmäiset supervoimat, mutta taisteluiden perusidea on edelleen räiskiä tuliaseilla. Häive- ja panssaritilojen vaihtelulla pelaamiseen saa hyvää vaihtelua, ja vaikka itse panostinkin enemmän hiippailuun myös puvun kehityksessä, myös panssaritila pelasti minut monta kertaa. Peli ehkä etenee tasaisessa putkessa, mutta suurin osa toimintakohtauksista on avoimia tilanteita, joista voi yrittää selviytyä omalla tyylillään. Ne jättävät juuri sopivasti tilaa kikkailulle.

Tekoäly antaa ihan pätevän vastuksen, ja varsinkin ketterästi väistelevät cephit ovat kuumottava vastus, vaikka välillä näkeekin Thomaksen mainitsemia esteisiin juuttuneita vihollisia. Myös eri aseissa on mukavasti potkua, vaikka niiden osien muokkaamisesta ei lopulta olekaan kovin paljon iloa.

Olen varsin tietoinen pc-pelaajien peliin kohdistamasta kritiikistä, joka perustuu pitkälti alkuperäiseen peliin. Tämä pc-pelitekniikan virstanpylväs on nyt muka pilattu tekemällä jatko-osa konsoleiden rajoitusten mukaisesti. Koska en pc-versiota ole pelannut, voin puhua vain Xbox 360 -versiosta, ja se näyttää kieltämättä varsin upealta. Mikä parasta, se näyttää tuoreen erilaiselta verrattuna moniin muihin, yleensä Unreal-moottorilla tehtyihin sotaräiskintöihin.

Nanopuku on keskeisessä roolissa myös moninpelissä, ja siellä tasapaino näyttää pysyvän kasassa. Ilman panssaritilaa henki lähtee todella nopeasti, mikä ei tee häivetilasta ylivoimaista.

Crysis 2 on konsoleilla teknisesti pätevä, komea ja juuri sopivasti piristävän erilainen räiskintä, jotta siitä jaksavat innostua myös lajityyppiin jo hieman kyllästyneetkin.

8/10

Kommentit

Käyttäjän joku_randomi kuva
joku_randomi

superpuvulla leikkiminen

Käyttäjän Dark kuva
Dark

Silmäkarkkia ja pientä kivaa puvun kanssa

Käyttäjän ikupop kuva
ikupop
Käyttäjän mulla60 kuva
mulla60
Käyttäjän pingviini kuva
pingviini

Tarinan ja netti pelin osalta onnistunut paketti.

Käyttäjän mikke95 kuva
mikke95
Käyttäjän Packie kuva
Packie

Tarina ja grafiikka tuo nämä pisteet.

Käyttäjän ps3 Fanboy kuva
ps3 Fanboy

Erittäin sujuva räiskintä

Käyttäjän Rally-Point kuva
Rally-Point

Todella viihdyttävä peli joka pitää otteessaan

Käyttäjän Luffy kuva
Luffy

Törkeän hieno räminä