Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden elokuun numerossa 236.
Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!
Kristallien metsästäjät
Jotkut pelinkehittäjät tuntuvat olevan kovin penseitä myöntämään, mistä peleistä he itse ovat saaneet vaikutteita. Joukkorahoituksesta alkunsa saaneen Crystal Projectin soolokehittäjä Andrew Willman on toista maata. Crystal Project on rakkauskirje vanhoille Final Fantasyille, eikä Willman ole yrittänytkään kieltää asiaa.
Pelin alussa luodaan nelihenkinen tiimi valitsemalla jokaiselle hahmoluokka kuudesta vaihtoehdosta. Tämän jälkeen tiimi kirjaimellisesti tippuu taivaasta Sequoialan maailmaan vain yhden tavoitteen kera: etsi seikkailuja. Mitään sen kummempaa juonta pelissä ei ole. Jos odotat jotain muuta, pettymys on takuuvarma. Kyseessä ei yksinkertaisesti ole sellainen peli.
Jopa maailmanrakennusta on mukana äärimmäisen minimaalisesti. Tekoälyhahmoja kyllä löytyy, mutta ne etupäässä selittävät pelimekaniikkoja tai tarjoilevat vihjeitä, mistä seikkailuja kannattaisi etsiä. Pidemmän päälle juonen puute tietysti alkaa hieman puuduttaa, mutta ei pelille sen takia kannata viitata kintaalla.
Crystal Project on rakenteeltaan melko epälineaarinen, joten pelaaja voi alun suoraviivaisemman osuuden jälkeen mennä käytännössä minne tahtoo. Joillekin alueille pääsy voi vaatia esineitä toisilta alueilta metroidvania- tyyliin, mutta pelaajalla on aina useampi kuin yksi alue tutkittavana. Pelialueet ovat laajoja sekä täynnä piilotettuja aarteita ja toisinaan myös simppeleitä sivutehtäviä. Varsinkin tavallista voimakkaammat varusteet ovat usein ovelasti piilotettuja tai hyppelypulmien takana. Tasoloikka muutoinkin on varsin merkittävässä roolissa niin pelialueilla kuin suoraviivaisemmissa luolastoissakin. Se tekee etenemisestä sopivissa määrin vaihtelevaa, eikä tylsistyminen pääse iskemään.
Jokainen vanhempia Final Fantasyja pelannut tuntee varmasti olonsa heti kotoisaksi pelin parissa, sillä se lainailee klassikkoroolipeleiltä hävyttömästi. Hahmoluokkajärjestelmä on otettu suoraan Final Fantasy V:stä. Taisteluista saa kykypisteitä, joilla hahmojen kykypuista avautuu uusia taitoja. Opitut kyvyt voi halutessaan siirtää eteenpäin toiselle hahmoluokalle, mikä mahdollistaa yllättävänkin monipuolisten hahmojen luomisen. Esimerkiksi raskaasti panssaroitu soturi voi velhon kyvyt oppimalla loitsia tulimyrskyjä taikasauvallaan. Lisää hahmoluokkia avautuu vähitellen kristalleja löytämällä, ja niiden etsiminen onkin pelin ainoa konkreettisempi tavoite.
Niin ikään perinteinen vuoropohjainen taistelujärjestelmä on sekin napattu suoraan vanhoista Final Fantasyista, toki muutamalla omalla idealla varustettuna. Hahmoille kertyy taisteluiden aikana toimintapisteitä, joita käytetään taitojen aktivointiin. Lisäksi viholliset tottelevat massiiviroolipeleistä tuttua vihaa eli aggroa – mitä kovempaa vihollista lyö, sitä varmemmin joutuu tämän kohteeksi. Vihan hallinta on tärkeä opetella, sillä varsinkin kevyesti varustellut hahmot pääsevät muutoin helposti hengistään.
Taistelut ovat melko haastavia ja vaativat pelaajalta oman ryhmänsä huolellista suunnittelua. Tiimin strategiaa ja hahmoluokkia on pakko miettiä uudemman kerran lähes jokaisen tiukemman hirviön kohdalla. Valitettavasti vaikeustason skaalaus toimii huonosti, sillä pelin loppupuolella viholliset alkavat olla järjestään paljon voimakkaampia kuin pelaajan hahmot. Eteneminen hidastuu liikaa, kun jokaiseen riviviholliseen pitää suhtautua kuin pomohirviöön.
Vaikka Crystal Project muuttuu loppupuolella turhankin laahaavaksi, pelikokemus on siihen asti suorastaan eriomainen. Vapaus on vetovoimainen valtti, sillä juonen sijaan tarinat rakentuvat puhtaasti pelimekaniikkojen ympärille. Se palkitsee oma-aloitteisen tutkimisen ja päämäärien asettamisen, mikä tuntuu samanaikaisesti sekä ihastuttavan modernilta että vanhanaikaiselta. Crystal Projectia onkin helppo suositella vanhoista Final Fantasyista ja pelimaailman tutkimisesta nauttiville pelaajille.