Tunnustan ilman kuulusteluakin, etten ole CSI-fani. Lopetin sarjan seuraamisen sen jälkeen, kun Gil Grissomin ratkaiseva todiste eräässä murhassa oli vain norjalaisiin tarttuva jalkasieni. Hard Evidence -lisenssiseikkailu oli silti leppoisaa ajanvietettä karheudestaan huolimatta.

CSI-pelejä on ilmestynyt pc-tietokoneilla jo neljä, ja nyt Sam & Max -episodiseikkailuistaan tunnettu Telltale tuo sarjan viidennen osan myös konsoleille. Peli on vanhanaikaiseen grafiikkaan ja pikselinmetsästykseen perustuva osoita ja napsauta -seikkailu. Lajityyppi sopii hyvin Wiille. Peliä on kuitenkin melkein mahdoton kuvitella Xbox 360:lle, sillä erityisesti pelin ihmishahmot näyttävät karmeilta.

Pelin viisi juttua ratkotaan osoittelemalla Wii-ohjaimella ympäri ruutua, keräilemällä todisteita ja analysoimalla ne CSI-laboratoriossa. Kun todisteita on tarpeeksi, jututetaan epäiltyjä. Pelaaminen on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa touhua. Yksi matolle kadonnut karva voi jumittaa tutkinnan, mikä toisaalta sopii poliisityön henkeen. Kun juttu on selvä, Grissom kertoo pari puujalkavitsiä ja arvioi pelaajan suorituksen. Rikosjutut ovat onneksi aika mielenkiintoisia.

Hard Evidence on karu täysihintaiseksi peliksi, mutta se on hyvä keino tutustuttaa Wiihin ne vanhempien ikäluokkien edustajat, jotka eivät halua viuhtoa Wii Sportsissa. Tuntuu siltä, että Wiistä voi oikeasti tulla seikkailugenren konsolipelastaja.

5/10
Lisää luettavaa