Cursed Mountain / Arvostelut / pelaaja.fi

Cursed Mountain

1.10.2009 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
2

Vuorikiipeilyn hyviä puolia ovat omien rajojensa koettelu; tunne siitä, että ihminen on halutessaan luonnon herra ja upeiden maisemien katselu. Leirissä on myös kiva kävellä juomassa kaakaota ja kasvattamassa partaa.

Vuorikiipeilyn huonoja puolia ovat joka kulman takana piilevät vaarat, korkealla on pirun kylmä, vuorella on todellinen mahdollisuus pudota kuolemaansa sekä epäkuolleiden tiibetiläismunkkien invaasion riski. Eikun hetkinen, mitä?

Vaikka Veikka Gustafsson voisi varmasti kertoa vinon pinon tarinoita vuorikiipeilyn vaaroista, hänkään ei ole kohdannut sitä vuorista veemäisintä, tiibetiläisten pyhää vuorta, jolla sattuu kummittelemaan sen verran reippaasti, että oksat pois.

Ei auta kuitenkaan jäädä valittamaan, sillä kun veli on sattunut omalla vuoristomatkallaan katoamaan kirotulle vuorelle, niin peräänhän sitä on lähdettävä.

Eksoottista tunnelmaa

Vaikka selviytymiskauhu on lajityyppinä suunnilleen yhtä vanha kuin Himalaja, Wiillä niitä ei ole juuri nähty. Pari hassua Resident Eviliä ja kokoelma japanilaisia rötöksiä, joita ei hyvällä syyllä ole sivistyneessä maailmassa julkaistu, ja siinä se. Tilausta siis löytyy, varsinkin kun Wiin omistajien joukosta löytyy varmasti pelaajia, joille kelpaa välillä muukin kuin iloinen hilpeily tai lantion ketkutus Miin tahtiin.

Ilahduttavasti Cursed Mountain ei ole luottanut pelkästään lajityypin vähäisen kilpailun olevan paras myyntivalttinsa, vaan pelin ideointiin on selvästi panostettu hieman tavallista enemmän. Tyypillisestihän selviytymiskauhupelin sankari on erikoisjoukkojen sotilas tai yksinhuoltajaäiti, joka eksyy salaiseen tukikohtaan, hylättyyn kartanoon tai johonkin muuhun perinteisen kummitusalttiiseen paikkaan.

Jo pelkästään pelin sijoittaminen vuoristoon on siis suuri etu, varsinkin kun peli ottaa tapahtumapaikastaan ilon irti. Kadonneen veljen metsästäjä kiipeää jatkuvasti ylöspäin vuorella, kohdaten matkallaan luonnollisten vaarojen lisäksi hylättyjä sherpa-kyliä ja muita näiden sivilisaation jäänteitä.

Iloisten yllätysten paraati jatkuu myös pelin tarinassa, joka on tavallista erikoisempaa osastoa. Hallituksen salaliitot ja muut jo 1990-luvulla väsyneiksi havaitut aiheet loistavat poissaolollaan Cursed Mountainin ammentaessa selviytymiskauhunsa syitä paljon eksoottisemmista aiheista, nimittäin buddhalaisuudesta ja alueen myyteistä.

Veljen – ja täten myös pelaajan – äärimmäinen tavoite on löytää jossain vuorella sijaitseva pyhä artefakti, jolla kerrotaan olevan voima antaa käyttäjälleen ikuinen elämä. Tämä vempele ja muut pelin viljelemät termit ja käsitteet tuntuvat pikaisen googletuksen perusteella olevan ihan aitoa materiaalia – ja vielä merkittävämmin – tuntuvat aidoilta. Vaikka pelimekaanisesti ratkaisu ei välttämättä vaikutakaan mihinkään, hieman eksoottisemmasta uskonnosta lainaillut kilkkeet kyllä vaikuttavat konkreettisesti pelin tunnelmaan ja jännityksen määrään.

Arkista taistelua

Kun siirrytään taustatarinasta varsinaiseen toteutukseen, erikoisuus hieman rapisee, ja peli palaa takaisin selviytymiskauhun tiheään kuljetulle polulle. Jokainen hieman enemmän lajityyppiä pelannut tietää jo heti kättelyssä, miten homma toimii: sankari vaeltaa huoneesta A huoneeseen Ö etsien välissä esineitä, ratkoen yksinkertaisia puzzleja ja taistellen välillä yliluonnollisia voimia vastaan.

Normaalissa selviytymiskauhupelissä pelaaja raahaa mukanaan pientä asearsenaalia, tai vähintään ainakin paria pistoolia. Vuoristossa meno on karumpaa, sillä aseena on vain veljeltä unohtunut kiipeilyhakku. Tätä mallia ei tosin kannata etsiä urheilukaupan hyllyltä, sillä erinäisistä syistä johtuen hakku on siunattu ja sillä on täten voimaa kuolleita vastaan.

Kuten hakuilla yleensäkin, tälläkin voi choppailla vastaan huojuvia haamuja, mutta tällä metodilla ei pääse puusta pitkään. Tiibetiläiset uskomukset ja perinteet nostavat nimittäin jälleen päätään, ja moni asia on kiedottu niiden ympärille.

Pelin edetessä pelaaja oppii kanavoimaan mystisiä voimiaan kolmannen silmänsä – siis sen otsassa sijaitsevan taikasilmän – avulla hakkunsa kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisia pitkän matkan hyökkäyksiä, joilla todellinen pro palauttaa kummituksen haudan lepoon. Hakun pyhillä salamoilla voi hehkuttaa haamun hämärän rajamaille, jonka jälkeen ruudulla näkyviä liikkeitä toistellen voi tehdä pyhän rituaalin, jolla kummitus saavuttaa haudan levon ja pelaaja saa takaisin kovasti kaipaamaansa kestoa.

Ikäviä ongelmia

Taistelusta puhuttaessa törmäämme myös pelin suurimpaan ongelmaan, nimittäin kontrollien yleiseen kankeuteen. Ongelma ei johdu niinkään Wiistä itsestään kuin siitä, että kokematon kehitystiimi ei ole oikein päässyt sinuiksi sen erikoisuuksien kanssa. Pelaaja liikkuu todella hitaasti ja kankeasti, mikä tekee jo arkisesta seikkailusta hieman rasittavaa puuhaa. Taistelussa harmit moninkertaistuvat.

Huonosta kamerasta johtuen hakulla huitominen on aina hakuammuntaa, koska etäisyyksien arvioiminen on todella hankalaa. Pitkän matkan hyökkäykset eivät toimi yhtään paremmin, koska ne toteutetaan tähtäimellä, jonka peli piirtää ruudulle vasta pelaajan pysähtyessä sihtailemaan. Tällöin menee aina hetki Wiimotella huitoessa, kun pelaaja yrittää ihmetellä, minkä reunan ulkopuolelle tähtäin on tällä kertaa hävinnyt.

Harmit kruunataan kömpelöillä pyhillä rituaaleilla, joissa pelillä on todellisia vaikeuksia erottaa useita kaipaamistaan liikkeistä. Näin rituaalit menevät reisille ja peli tökkii. Cursed Mountain ei ole vaikea peli, mutta kuolin silti tiheään. Väitän vakavalla naamalla, että paria omaa kämmiä lukuun ottamatta kaikki kuolemani johtuivat kontrolleista. Näissä kohdissa peli-ilo kärsii oikeasti.

On suunnaton harmi, ettei pelin teknistä toteutusta ole saatu viilattua sisällön tasolle, sillä turhautumisen ja tökkimisen alla piilee todella mielenkiintoinen peli, joka yhdistelee perinteistä ja hyväksi havaittua selviytymiskauhua todella omaperäisiin ideoihin. Uskon, että lajityypin parissa aiemminkin viihtyneet ovat jo sen verran tottuneet kontrollien tökkimisiin ja lajityypin kliseisiin, että he kestävät tämänkin, mutta puhtaalta pöydältä aloittavalle säätö ja kikkailu saattaa olla liikaa.

Chomolonzo

Pelin tapahtumapaikkana toimiva Chomolonzon vuori ei ole suinkaan tekijöiden mielikuvituksesta repäisty, vaan ihan aito mäennyppylä Tiibetissä. Vuoriryhmä pitää sisällään useita haastavia kiipeilyreittejä, joista kaikkia ei ole valloitettu vielä tänä päivänäkään. Paikallisessa kielessä vuorten nimi tarkoittaa lintujumalatarta, jonka muotoa vuorten sanotaankin muistuttavan. Tarina ei kerro, sattuuko vuori olemaan täynnä verenhimoisia kummituksia.

Vuorikiipeilijöiden kuningas

Vaikka maailman vuorilla on viimeisen vuosisadan aikana kiipeillyt jos jonkinlaista hiipparia, harva on yltänyt samanlaiseen statukseen kuin edesmennyt Sir Edmund Hillary. Uuden-Seelannin kansallissankareihin lukeutunut mies kiipesi muun muassa ensimmäisenä valloittamattomana pidetyn Mount Everestin huipulle. Myöhemmin hän kunnostautui hyväntekijänä ja käytti kuuluisuuttaan hankkiakseen rahaa ja apua Nepalin alueen Sherpa-yhteisöille.

6/10

Kommentit

Käyttäjän Alkku V kuva
Alkku V

Erinomainen tunnelma. Pelattavuudesta miinusta.

Käyttäjän CH-HD kuva
CH-HD

Nostoja