Tekijä: TricStar Games
Julkaisija: Mad Catz
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: PC, PS3, Xbox 360
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–8
Ja se Tyynenmeren ilmasota oli kauhia, sumfaraa ja fästingit kaikuvat ja niin edelleen. Mutta engelsmannien tykkitultakin kauheampaa oli Kauppisen kiroilu, sillä enpä muista viime vuosilta tilannetta, jolloin arvostelupelin pelaamisen jälkeen piti pyytää äksyilyä anteeksi talon hallitukselta.
Kumma juttu, sillä lentosimulaattorit ja lentäminen ovat iso osa elämääni. Jos pelissä on lentskareita, niin hieno homma: ilmaan sutena! Damage Inc. kuitenkin aiheutti vain turhautumista.
Peli on toisen maailmansodan arcadesimulaattori, joka kuvaa ilmasotaa amerikkalaisten silmin. Pelaaja on vihreä pilotti, joka jää sodan jalkoihin Pearl Harborin hyökkäyksessä ja menettää veljensä. Siitä alkaa kostoretki kohti Japanin kotisaaria.
Kun sanon ”arcadesimulaattori”, niin se muuten kanssa on. Pearl Harborin taistelussa ammuin ensimmäisellä kokeilulla alas 85 japanilaiskonetta. Yksin. Tosielämässähän japanilaisten menetykset olivat kahdessa hyökkäysaallossa 29 konetta. Nyt ei poijaat tartte ammuksia säästellä eikä realismista piitata, sillä taivas on täynnä silkkikiekkoja.
Sankarointi on tehty ihailtavan helpoksi. Enpä ole nähnyt sitten 80-luvun näin isoja hitbokseja. Ammun viisi metriä viholliskoneen alle – ja ilmassa kipinöi, viholliskoneesta lähtee palasia ja raasusta irtoaa vasen siipi. Kuten 45:stä muustakin. Onneksi hitboksit ovat tasavertaisen isoja omillakin, joten heidät ampuu alas yhtä helposti. Oma kone tietysti lentää sulavasti, vaikka lieskat roihuaisivat siivistä ja takapellit ropisivat japskiherneiden osumista. Sen järeämpiin aseisiin heillä ei ole varaa.
Mutta tuohan on normipäivää konsolilentohommissa. Raivo nousee väkinäisestä tarinankerronnasta, älyttömistä käänteistä, kireistä tavoitteista ja ennen kaikkea tehtävien tuskaisesta pituudesta. Niille kun ei tunnu tulevan loppua. Muutamaan otteeseen en vain enää jaksanut ja ragequittasin kesken tehtävän, kun uudet yllättävät välitehtävät ja loputtomat vihollisaallot venyttivät päätehtävän pituuden singulariteetin toiselle puolen.
Sinänsä lento-ohjaus on Damagessa kohdallaan. Lentäminen on ihan kivaa ja vasemman tatin painalluksesta löytyy kiva idea, adrenaliinihyökyajanhidastus, jolla sohlompikin pelaaja pysyy vihollisen perässä. Myös reipas ennakon ottaminen liikkuviin viholliskoneisiin saa hyväksyvän nyökäytyksen.
Nämä kivat jutut eivät kuitenkaan pelasta Damagea, sillä sotahommat ovat kaikkea muuta kuin palkitsevia. Rapaisen grafiikan ja blurrailun vielä kestää, mutta tehtävien sietämätön kesto ja pelillisen ytimen köyhyys johtavat siihen, ettei Damagesta löydy peliä edes sen vertaa kuin IL-2 Sturmovik: Birds of Preyn alkuintrosta.
Jotenkin peli tuntuu lähinnä Mad Catzin uuden lentotikun kylkiäiseltä, vaikka sitä myydään myös erikseen.
Hyviä vaihtoehtoja
Lentoräiskinnät ovat pikkuruinen peligenre, josta löytyy kuitenkin vekkulisti vaihtoehtoja. Simumaisemmalla rintamalla IL-2: Birds of Prey lähestyy aihetta pc-isoveljensä jalanjäljissä ja Apache: Air Assault iskee täysillä realismisotaa etsiviin. Teknotrillereitä löytää Tom Clancy’s H.A.W.X. 2:sta, kun taas Ace Combat: Assault Horizon ja Sky Crawlers: Innocent Aces pursuavat kaunista, tarinavetoista toimintaa. Ja jos haluatte sotia Tyynellämerellä, niin viiden vuoden takainen Blazing Angels 2 näyttää, miten se tehdään oikein.