Dancing Stage Mario Megamix

Peliin voi syöttää oman painonsa, ja suoritetun tanssin jälkeen se kertoo pelaajalle kulutetut kalorit.

14.9.2011 21:25

Mario on lähiaikoina seikkaillut peleissä, joita ei innovatiivisuus pahemmin ole päässyt pilaamaan. Nyt Nintendon tunnetuimman keulakuvan avulla markkinoidaan jo tanssipeliä. Ilman Marion ja Luigin mukanaoloa Dancing Stage Mario Megamix olisikin vain tanssipeli tanssipelien joukossa.

Juoni kuin puro tajunnanvirtaa

Muista tanssipeleistä poiketen pelissä on myös juonivetoinen tarinatila. Sen kummemmin juonta ei kai pilaa se, että kertoo sen olevan täysin järjetön. Neljä avainta on varastettu, ja nykkelit on löydettävä, jotta maa pelastuisi. Ja miten tämä kirkkaissa karkkiväreissä kylpevän planeetan pelastaminen sitten tapahtuu? Tanssimalla, tietty!

Tarinatila on käsittämättömästi pakko pelata läpi, jotta saa vapautettua käyttöönsä muiden pelimuotojen taustamusiikkina toimivia kappaleita. Vaikkei tarinatila kiinnostaisikaan, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, ettei pelaajalle anneta vaihtoehtoja. Joko tanssit läpi tarinan tai heilutat peppuasi Tuiki, tuiki tähtösen tahtiin hamaan tuomiopäivään asti.

Helpoimmillaan meno on liiankin leppoisaa, mutta vaikeammilla tasoilla kinttujen kanssa alkaa olla jo melkoisessa solmussa, kun nuolia vyöryy ruudulle hirvittävällä tahdilla. Hiki virtaa ja nestehukka uhkaa. Tämän urheilullisen näkökannan ovat pelin tekijät hienosti ottaneet huomioon. Peliin voi syöttää oman painonsa, ja suoritetun tanssin jälkeen se kertoo pelaajalle kulutetut kalorit.

Pelin musiikki onkin sitten se suurin vedenjakaja pelaajien keskuudessa. Vartaloaan pääsee heiluttamaan vanhojen Mario-pelien tunnussävelmien lisäksi esimerkiksi lastenlauluklassikoiden tahtiin. Valitettavasti versioidut kappaleet on väännetty raivostuttavan tusinahousen muottiin. Tamppaava tahti lakastuttaa musiikkityylin inhoajien tanssihalut tehokkaasti.

Pelattavuus kunnossa

Pelattavuus pelissä on hyvä, ja tanssimatto ajaa asiansa laadukkaasti. Isokenkäisemmillä saattaa olla vaikeuksia mahduttaa jalkansa kontrollien kohdalle, mutta osaava tanssijahan tekee liikkeensä päkiöillä keveästi askeltaen eikä köntysmäisesti harppaillen.

Alkuinnostuksen jälkeen pelaaminen alkaa toistaa itseään. Yksin tanssiminen on kuivaa puuhaa, ja tarinantilan tahkoaminen, vaikka nopeasti hoituisikin, on tylsää. Peli ei tarjoa tanssipeligenressä mitään uutta.

Illanistujaisissa peli on parhaimmillaan. Sokeri- tai mallashumalassa tanssimisesta tulee sosiaalista puuhaa, ja kavereidensa harha-askelille on kiva käkättää – kunnes tulee oma vuoro eteen ja ala-asteen humppatunnit mieleen.

Quo vadis, Mario?

Italialainen putkimies Mario on pelimaailman tunnetuin brändi. Dancing Stage Mario Megamix on valitettavasti jälleen yksi osoitus viiksivallun tavanomaistumisesta. Tanssipelejä on ilmestynyt jo useita, eikä punahaalarisen miekkosen omaa nimeä kantava peli tuo genreen mitään uutta.

Kaukana ovat ajat, kun Marion seuraavaa tulemista odotti innoissaan. Vuonna 2002 GameCubelle ilmestynyt Super Mario Sunshine oli innovatiivinen peli, mutta sen jälkeen Mario-pelit ovat harvoin loistaneet – ehkä Paper Mario -pelejä lukuun ottamatta. Esimerkiksi Mario Kartoli hauska ajopeli, muttei kovinkaan omaperäinen. Mario Toadstool Golfia jaksoi pelata muutaman tunnin innostuneesti, mutta siinä se.

Tänä päivänä Marion nimeä kantavat pelit ovat hyviä ja ammattitaidolla tehtyjä. Käsi kuitenkin sydämelle: odottaako kukaan jalkapalloon keskittyvää Super Mario Strikersia muka innostuneena?

5/10
Lisää luettavaa