Dark Messiah of Might and Magic / Arvostelut / pelaaja.fi

Dark Messiah of Might and Magic

27.10.2006 // Kirjoittanut: pelaaja_mikko
0

Alun perin vuonna 1987 alkunsa saanut Might and Magic -pelisarja on legendaarinen, vaikka sen pari viimeisintä osaa eivät juuri kehuja keränneetkään.

Ashanin fantasiamaailmaan sijoittuva Dark Messiah of Might and Magic ei liity pelisarjan aiempiin osiin muuten kuin nimen puolesta, sillä kyseessä on aivan uusi pelimaailma – ja peligenre. Pelaajan ohjastama nuori Sareth saa heti pelin alussa isännältään tehtävän, mutta kuten asiaan kuuluu, rutiinikeikasta muodostuu pian koko valtakunnan vaakalaudalle asettava seikkailu. Kyseessä on tosiaan toimintapeli, ja sen huomaa: pelimaailma on nyt täysi putki, joka välillä levenee jonkin verran, mutta mitään kovin monipuolista toimintavalikoimaa on turha odottaa. Hahmon silmistä kuvattavien putkijuoksupelien tärkein kriteeri on kuitenkin aina se, onko putki viihdyttävä vai ei, ja tällä sektorilla Dark Messiah pärjää hyvin: maisemat ovat tyylikkäitä ja vaihtelua piisaa sen verran, ettei mihinkään ympäristöön oikein ehdi kyllästyä, ennen kuin ollaankin jo jossain muualla. Jäin itse kaipaamaan vähän avoimempia ja leveämpiä ympäristöjä erilaisten käytävien ja kapeikkojen sijasta, mutta sama se. Vaihtelua peliin tuleekin ympäristöjä enemmän siitä, miten pelaaja päättää erikoistua. Paitsi että pelissä on hyvä valikoima erilaisia aseita – miekkoja, jousia, sauvoja, ja niin pois päin – seikkailun edetessä hahmolle kertyy myös kokemuspisteitä, joilla omia taitoja voi parannella. Pelaaja voi siis halutessaan panostaa vaikkapa hahmon miekkailukykyyn, mutta pisteillä voi hankkia myös uusia loitsuja tai vaikkapa tehokkaamman hiippailutaidon. Näillä kyvyillä onkin hyvin merkittävä vaikutus pelikokemukseen, ja pelin pelannee läpi parikin kertaa ihan vain kokeillakseen eri taitoyhdistelmiä.

Hauskaa ja tuntuvaa räimintää

Puukoilla ja puntareilla käytävien lähitaistelujen toteuttaminen hahmon silmistä kuvattuna on usein vähän kömpelöä, mutta Dark Messiahissa se toimii hienosti – iskut tuntuvat kiitettävän fyysisiltä, ja hahmojen ruumiinkieli on niin selkeää, että pelaaja voi muuttaa taktiikkaansa vihollisen liikkeiden ja aikomusten mukaan. Hauskaa! Pahasti haavoittuneet viholliset horjahtelevat ja yrittävät karkuun, mikä tietenkin lisää tunnelmaa. Taisteluissa on palkitseva tekemisen meininki – täällä ei taputella, vaan isketään lujaa. Taistelussa on muutenkin vetoa, sillä muun huitomisen lisäksi pelaaja voi myös potkia vihollisia alas kielekkeiltä tai nuotioihin, tai häiritä heitä heittelemällä irtaimistolla. Tarkkasilmäinen pelaaja voi usein myös katkoa köysiä ja näin romautella kattokruunuja vihollisten niskaan tai muuten heittäytyä mukavalla tavalla hankalaksi. Peli ei kuitenkaan ole kovin helppo, sillä kuolema korjaa helposti. Varsinkin alkuvaiheessa pelaajan on oltava hyvin skarppina, sillä aloitteleva hahmo ei kestä kovin montaa iskua, ja aseiden ja muun varusteiston kanssa sählääminen kesken taistelun johtaa reissuun saapaskukkulalle. Pikalatausnappulaa tuleekin hamuiltua melko usein.

Sitten ne huonot puolet

Pelillä tuntuu olevan melkoiset tehovaatimukset, mikä on hämmentävää, sillä se ei kuitenkaan näytä merkittävästi paremmalta kuin vaikkapa kevyemmällä kokoonpanolla ihan sujuvasti pyörivä Oblivion. Näyttökortin ajurit päivittämällä tilanne parantui onneksi jonkin verran, mutta silti ruudunpäivitys jätti paljon toivomisen varaa vielä silloinkin, kun tingin rankasti grafiikan laadusta. Peli on kyllä hyvin komean näköinen ja kaikin puolin ilo silmälle, mutta Source-pelimoottorin optimointi taisi jäädä pahasti väliin. Valitettavasti tekniset ongelmat eivät myöskään rajoitu pelkkään nykimiseen. Oikeastaan vielä ärsyttävämpiä ovat todella pitkät latausajat: etenkin aina uuden luvun alussa sain odotella useita minuutteja pelin latautumista. Muutenkin latauksiin menee tuhottomasti aikaa, ja varsinkin kun peli on sen verran vaikea, että kuolema korjaa melko usein, latausruutu tulee kohtuuttoman tutuksi. (Erraattinen ruudunpäivitys ei mitenkään paranna asiaa - jos iskua ei ehdi nykimisen vuoksi edes nähdä, sitä tuskin tulee myöskään torjuttua.) Jos peli edes lataisi tallennetun tilanteen nopeasti, turhautuminen ei olisi ongelma, mutta nyt verenpaine nousee tarpeettoman paljon. Pelistä löytyi myös koko joukko erilaisia graafisia bugeja aina välkkyvistä tekstuureista monimutkaisempiinkin ongelmiin. Tietyissä kentissä oli myös mahdollista poimia esineitä seinien takaa – jopa salaisista huoneista! Se ei varsinaisesti lisää pelaajan intoa etsiä salaovia. Kun päälle heitetään vielä parit pelin latauksen yhteydessä tapahtuvat kaatuilut, lopputulos ei ole kauhean mairitteleva.

Kömpelöä menoa

Teknisten ongelmien lisäksi pelisuunnittelukin jättää toivomisen varaa. Etenkin jousilla varustetut viholliset ärsyttävät siksi, että pelaajan on usein valitettavan vaikea havaita, mistä päin nuoli tulee – kestopisteet tipahtelevat säännöllisesti, mutta vihollista ei vain löydy. Jonkinlainen vinkki aiheesta olisi suureksi eduksi, etenkin kun nuolen luonteeseen kuuluu se, että sen lähtösuunnan edes summittaisen bongaamisen pitäisi olla varsin helppoa. Pelissä on melko paljon kiipeilyä ja hyppelemistä, ja ohjaus tuntuu valitettavan kömpelöltä. Aivan liian usein köydestä hypätessä sankari alkaakin vain pudota alaspäin, ja muutamassa paikassa tikkaat ovat sikäli yksisuuntaisia, ettei niihin tunnu pääsevän kirveelläkään ylhäältä käsin. Pääsee alas toki putoamallakin, mutta sehän tekee kovin kipiää... tai tappaa.

Bittipässejä

Suorassa kaksintaistelussa viholliset pärjäävät vielä varsin hyvin ja osaavat torjua, iskeä ja potkia mukavan monipuolisesti, jotta pelaaja pysyy varpaillaan. Varsinkin tilanteet, joissa vastustajia on useampia äityvät helposti todella ikäviksi, mikä siis on pelkästään hyvä asia. Viholliset osaavat myös kiertää selkään ja yrittävät ahdistaa pelaajaan nurkkaan. Valitettavasti tekoäly kuitenkin ääliöityy välittömästi, kun pelaaja ei olekaan tasaisella tappelemassa. Esimerkiksi jousen kanssa näkymättömissä istuskeleva pelaaja voi poimia viholliset varsin rauhassa pois, sillä dorkat eivät ymmärrä pitää päitään piilossa, vaan tulevat aina uudestaan avomaalle ihmettelemään, joko se hullu ammuskelija olisi jo lopettanut. Oho, ei ollut. Aargh! Samoin isokin joukko on usein helppo hoidella, koska aivan liian usein pelkästään juoksemalla 50 metriä karkuun kulman taakse pääsee hömelöistä pahiksista eroon. Sitten voi vaikka jättää hahmon sinne kaivamaan nenää sekä taikapisteitä latailemaan ja mennä itse täysistunnolle, ja palata taas täyden magian mahdin kanssa kurmottamaan väkeä.

Ei suinkaan kehno kokonaisuus

Dark Messiah of Might and Magicissa on siis puute jos toinenkin, sitä ei käy kieltäminen. Jottei totuus unohtuisi, on kuitenkin syytä tehdä päivänselväksi, että sitä on joka tapauksessa hyvin hauska pelata. Jäin itse aluksi kaipaamaan sarjan aiempien pelien vapaamuotoisuutta, mutta siitä viis – kun hyväksyy sen tosiasian, että tämä on toimintapeli, meno on hyvä. Parhaimmillaan pelissä eteneminen on hauskaa ja jännittävää, toiminta on vauhdikasta ja erikoistumismahdollisuuksia on sen verran, että omalla pelityylillä on oikeasti väliä. Viime kädessä pelikokemus jää siis kuitenkin kaikesta huolimatta reilusti plussan puolelle, ja sehän on kaikkein tärkeintä.

Valmis ? vai onko?

Jos sallitte pienen varsinaisesta asiasta poikkeamisen ja yleisluontoisemman pelialaan kohdistuvan kritiikin: Dark Messiah on malliesimerkki peliteollisuudessa kukkivasta ärsyttävästä ja valitettavan yleisestä toimintamallista. Pelistä on erikseen toimitettu meille kappale julkaisijan toimesta arvosteltavaksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan lopullinen versio pelistä, vaan Ubisoftilta tuli myös jälkijunassa kattava lista asioista, jotka ovat vielä puutteellisia. Ubisoftin mukaan nämä puutteet korjataan lopulliseen versioon, mutta tapahtuuko niin todella? Sitä ei tiedä pirukaan. Lehti jää siis ikävään välikäteen, koska toisaalta huonot puolet on pakko mainita, toisaalta taas on ihan mahdollista, etteivät ne koskekaan sitä kappaletta, jonka kuluttaja poimii hyllystä mukaansa. Usein puutteet ovat niin pieniä tai epäoleellisia, ettei asialla ole oikeasti mitään väliä, mutta tällä kertaa peliä on pakko kritisoida raskaskätisesti. em>Dark Messiahin

Moninpeli

Dark Messiahissa on moninpelikin, mutta arvostelukappaleessa sitä ei ollut mukana ollenkaan. Sen lupaillaan kuitenkin muistuttavaan luonteeltaan Battlefield-pelejä, joissa kaksi osapuolta mittelevät keskenään suurella taistelukentällä – tällä kertaa tietenkin fantasiateemalla. Poikkeuksellisesti moninpeliä ei ole kehittänyt yksinpelin tehnyt Arcane Studios, vaan Kuju Entertainment. PCpelaaja palaa luonnollisesti pelin tähän aspektiin erikseen tulevaisuudessa.

Alkuperäinen pistemäärä: 86/100

9/10

Kehittäjä: 
Arkane StudiosFloodgate EntertainmentKuju Entertainment
Julkaisija: 
Ubisoft
Peligenre: 
toimintaroolipeli
Julkaisualustat: 
Kotikonsolit, Microsoft Xbox 360, Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta