Ketterän Kuoleman seikkailut
Ensimmäisen Darksidersin loppu antoi kutkuttavasti ymmärtää, että sen päähenkilönä toiminut tuomiopäivänratsastaja Sota saisi rinnalleen kolme toveriaan ja että silloin se vasta tosirytinä alkaa. Ovelasti Darksiders II ei alakaan tästä, vaan palaa alkuperäisen pelin alkumetreille, jolloin Sota on vielä ylempien voimien vangitsema ja epäiltynä maailmanlopun ennenaikaisesta aiheuttamisesta. Hänen veljensä Kuolema on varma Sodan syyttömyydestä ja alkaa etsiä keinoa puhdistaa tämän maine. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, ja Kuolemalla onkin edessään melkoinen savotta.
Kuoleman tanssia
Kun pelihahmona on tuomiopäivän ratsastaja ja Kuolema isolla koolla, voisi helposti olettaa, että mikään ei voi pysäyttää häntä. Periaatteessa tämä pitääkin paikkansa, mutta helpoksi ei Kalpean ratsastajan taivalta voi kutsua. Seikkaillessaan erinäisissä ulottuvuuksissa hän toimii lähinnä niiden asukkien ongelmanratkojana ja lähettinä, mikä saattaa aluksi tuntua hieman hassulta. Ratsumiehen ja Kuoleman rooli kalpeneekin perinteisen seikkailun rinnalla, ja vasta pelin loppumetreillä hahmon luonne nostetaan takaisin parrasvaloihin.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Kuolema niittäisi satoaan pelin aikana, päinvastoin. Veljestään Sodasta poiketen Kuolema ei ole kolossimainen tankki, vaan ketterä ja monitaitoinen taistelija, joka on selkeästi käynyt samat koulut kuin Kratos ja Persian prinssi. Taisteluissa Kuolema heiluttaa vimmatusti kahta viikatetta ja kykenee myös käyttämään yhtä kakkosasetta, joka voi olla valtava nuija, kirves tai vaikkapa nopeat kaksoiskäsiterät. Aseiden käyttö, väistely ja hyökkäysten ketjuttaminen sujuu kuin tanssi, ja siltä Kuoleman liikehdintä pelissä parhaimmillaan näyttääkin, eikä kamera aina meinaa pysyä perässä. Erilaiset kombot perustuvat enemmän hyvään ajoitukseen kuin monimutkaisten näppäinyhdistelmien opetteluun, mikä tekee taistelemisesta sujuvaa.
Lisäpotkua saadaan Kuoleman kahdesta eri kykypuusta, joihin jaellaan taitopisteitä kokemustasojen myötä. Kykypuut ovat käytännössä taisteluun ja taikuuteen keskittyneitä, vaikka näillä nimillä niitä ei kutsutakaan. Joka tapauksessa niiden avulla Kuoleman taistelutyylistä saa muokattua omaan makuun sopivan. Erikoiskykyjä voi helposti käyttää muun taistelun tohinassa, joten ne sulautuvat hyvin osaksi kokonaisuutta.
Kaikkiaan pelin taistelu on erittäin nautittavaa, näyttävää ja helposti sisäistettävissä. Erilaiset rivihirviöt tarjoavat kaikki sen verran kovan vastuksen, pääosin lukumääriensä vuoksi, että pelin lukuisat toinen toistaan jättimäisemmät pomovastustajat tuntuvat lopulta varsin helpoilta, kunhan vain niiden hyökkäyskuvion oppii ulkoa.
Luolia ja aarrejahtia
Valtaosa pelistä vietetään erilaisissa luolastoissa, jotka ovat täynnä hirviöitä, aarteita ja pulmakohtia. Akrobaattinen Kuolema kiipeilee, ui, tasoloikkii ja jopa juoksee seinillä ketterästi ja vaivattomasti. Kuoleman liikkumiskykyjä pitääkin osata hyödyntää luolastoissa liikuttaessa, ja niiden monet pulmat vaativat kykyä yhdistellä eri liikkumistapoja toisiinsa. Pelin edetessä pulmat monimutkaistuvat samalla kun Kuolema saa käyttöönsä erikoisesineitä, kuten vaikkapa heittokoukun, joka avaa jälleen uusia mahdollisuuksia. Erikoisesineiden kautta myös aiempien alueiden ennen pääsemättömät alueet salaisuuksineen voivat avautuvat pelaajalle.
Ensimmäisen Darksidersin luolastoja pidettiin liian pitkinä ja puuduttavina, mistä tekijät ovat jatko-osassa onneksi ottaneet opikseen. Luolastoja on paljon enemmän, mutta ne ovat myös hieman lyhyempiä, mikä estää puutumisen. Lyhyys on kuitenkin suhteellista, sillä pieniksi niitä ei silti voi sanoa. Onneksi luolastojen monipuoliset pulmat pitävät pidemmätkin luolastot mielenkiintoisina. Luolien ulkopuolella liikuttaessa Kuolemalla on heti alusta pitäen käytössä hänen oma ratsunsa Epätoivo, joka nopeuttaa liikkumista alueelta toiselle.
Luolastoista ja tapetuilta hirviöiltä kerätään tietenkin rahaa ja aarteita eli aseita ja muita varusteita. Uutta tavaraa putoaa koko ajan, ja koska niiden ominaisuudet luodaan satunnaisesti tietokoneiden Diablo-pelien parhaaseen tyyliin, voi seuraavasta arkusta löytyä taas parempi ase tai haarniskan pala. Tämä saa tutkimaan alueiden ja luolastojen kaikki nurkat viimeistä koloa myöten uusien, harvinaisempien esineiden toivossa. Oma lukunsa ovat riivatut aseet, joita voi kehittää syöttämällä niille muita taikaesineitä, sekä legendaariset superaseet ja haarniskat, jotka avautuvat käyttöön toisella läpipeluukierroksella. Varusteiden myötä Kuoleman ulkoasu myös muuttuu, ja alun puolialaston kalpea laiheliini alkaa näyttää parempien aseiden ja haarniskoiden myötä paljon uskottavammalta tuomiopäivän ratsastajalta.
Kapteeni Kuolema
Darksiders II:n seikkailu kestää reilusti yli 20 tuntia, eikä tähän ole edes laskettu mukaan kaikkia lukuisia sivutehtäviä luolastoineen sekä piilotettuine alueineen ja pomoineen. On jopa hämmentävää, kuinka paljon sisältöä pelistä löytyy. Voimakkaita taikaesineitä ja palkintoja voi tavoitella myös erillisessä Crucible-areenatilassa, jossa taistellaan alati pahenevia vihollisaaltoja vastaan. Uudelleenpelattavuutta tulee siitä, että monet alun salaisuudet, etenkin Kuoleman kirjan kadonneet sivut, voivat jäädä löytämättä ilman pelin myöhemmissä vaiheissa saatavia erikoiskykyjä, sekä siitä, että maksimitasolle ei ensimmäisellä yhdellä pelikerralla päästä. Uudelleenpeluukerralla mukana on myös uusia aseita ja esineitä.
Pelin ainoa suurempi huti on aihepiirin osittainen hukkaaminen. Kuolema on ratsumiehenä lähempänä sarjakuvien supersankaria kuin sitä perinteisempää ja luisevampaa kaapuveikkoa. Tätä tunnelmaa tehostaa pelin ulkoasu, joka on toki kerrassaan upeaa katsottavaa, etenkin huikeiden ympäristöjen kohdalla, mutta myös värikästä ja hahmojen osalta sarjakuvatyylisen liioiteltua. Tässä ei toki ole mitään vikaa, ja kaikessa on mukava vanhan koulukunnan seikkailupelin tunnelma, mutta kun pelihahmona on Kuolema itse, olisi odottanut jotain vähän synkempää ja tummempaa sekä enemmän sitä tuomiopäivän ratsastamista – ja pääkalloja, paljon enemmän pääkalloja. Mutta hyvä se on näinkin.