Konsolit kauhusta kankeana
Olen joskus huomauttanut, että peliarvostelu ei voi olla oikeastaan väärässä. Sehän on nimittäin vain perusteltu mielipide. Jos kuitenkin luet arvion Dead by Daylight -kauhumoninpelistä ja kuulet vain itkua pelin tappajien ylivoimaisuudesta, tiedät, että teksti on pelkkää puutaheinää.
Kesällä Xbox Onelle ja PS4:lle kääntynyt Dead by Daylight, faneilleen DbD, on oikeasti epäreilu aivan kaikille. Pc:llä jo vuoden päivät porskuttanut epäsymmetrinen toimintahiiviskely nostattaa V-käyrää ennätystahdilla sekä tappajissa että selviytyjissä. Nyyppämatsien alussa ylivoimaiselta vaikuttavat tappajat ovat hätää kärsimässä, kun siirrytään rankingin yläpäähän. Sen hoksaaminen vie aikaa, sillä tekijät eivät ole saaneet aikaan kunnon opetusosiota edes vuodessa. Niinpä moottorisaha hyrrää, machete heiluu ja aloittelijat marinoituvat turhautumisensa liemissä. Pelaajakunnan League of Legends -tason kitkeryys on aito ongelma vakiintuneemmassa pc-yhteisössä.
Pelitiloja on vain yksi, selviytyminen. Neljä pelaajaa ohjaa selviytyjiä eli ihmisiä, jotka ovat juuttuneet kummallisen entiteetin luomaan painajaismaailmaan. Sen maisemat ovat satunnaisgeneroituja maissipeltoja, rauniotaloja ja hylättyjä sairaaloita. Vastassa on yksi soolopelaaja, joka ohjaa yhtä kuudesta tappajasta, jotka on revitty kauhuleffojen arkkityypeistä. Tappaja hakkaa uhrinsa kanveesiin ja ripustaa heidät sitten kuolemaan uhrialttarille mestarinsa iloksi.
Oikeasti kyse on ajanhallinnasta. Pakoon pääseminen on kiinni generaattoreista, joiden käynnistäminen vie aikaa. Tappajan on pidettävä selviytyjät kiireisinä pakenemisen tai pelastamisen suhteen, tai matsi on ohi hetkessä. Korkean tason selviytyjät kehittävät ennen pitkää yliluonnolliselta vaikuttavia taitoja haaskata tappajan aikaa.
”Peli on kärsinyt moninpeleille vakavista nettiongelmista konsolijulkaisun alusta asti.”
Yhden pelitilan peliksi DbD on ihmeen koukuttava, minkä voin todeta pc:llä koettujen 600 pelitunnin jälkeen. Parhaimmillaan se on huikeaa ja pulssia nostattavaa hippaa kuoleman kanssa ja pahimmillaan epäreilulta tuntuvaa kärsimystä, oli ohjaksissa tappaja tai uhri. Konsoliversio on valitettavasti hutiloitu, vaikka siinä onkin lähes kaikki vuoden aikana ilmestynyt lisäsisältö. Siirtymä hiireltä ja näppikseltä ohjaimelle ei ole vaikea, ja napitkin voi säätää uudelleen. Siinäpä olivatkin ne tekniset ilonaiheet.
DbD rullaa PS4:llä siedettävästi niin kauan, kun pelattavana ovat selviytyjät. Jostain syystä ruudunpäivitys kärsii inhottavasti jopa PS4 Prolla heti, kun siirrytään tappajan ensimmäisen persoonan näkymään. Se ei häiritse suorituksia, jos ohjaksissa on rauhallisempi murhaaja, kuten karhunrautoja niksutteleva Trapper tai uusin kahjo eli sähköšokkeja hoidokeilleen pöräyttelevä Doctor. Kun tappaja pohjaa erikoiskykynsä reaktioihin ja liikkumiseen, kuten moottorisahan kanssa säntäävä Hillbilly tai kaukosiirtyvä aave-Nurse, näkymän tökkiminen johtaa huteihin.
Mikä pahempaa, peli on kärsinyt moninpeleille vakavista nettiongelmista konsolijulkaisun alusta asti. Tökkien juoksevat lagipelaajat vielä kestää, mutta pitkiä lataustaukoja maustetaan myös pitkillä odotteluilla aulassa. Itsenäisiä palvelimia ei edelleenkään ole, vaan jokainen matsi tapahtuu tappajan konsolilla ja on näin olleen riippuvainen täysin tämän netin nopeudesta.
Dead by Daylight on edelleen uniikki tapaus epäsymmetristen moninpelien sarjassa. Se on kaatunutta Evolvea hauskempi tapaus ja vastaavaa Friday the 13th -kauhua huomattavasti kilpailuhenkisempi ja vakavampi peli. Hätäisesti tuotettu konsoliversio ei vain ole se paras paikka tappaa tai tulla tapetuksi.