K-18
Tekijä: Techland
Julkaisija: Deep Silver
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: PlayStation 3, Xbox 360
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–4
Zombit eivät ole pelimaailmassa mitenkään harvinaisesti hyödynnetty aihepiiri, mutta pääasiassa Call of Juarezeista tunnetulla Techlandilla on oivallettu yksi asia: kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt aihepiiriä käsittelevää toimintaroolipeliä, eikä varsinkaan sellaista, jossa on täysipainoinen moninpelituki. Vaan nytpä on.
Ensimmäisen kerran vuoden 2006 E3-messuilla julkistettu Dead Island olisi ollut pitkän kehityskaarensa vuoksi helppo julistaa kuolleeksi jo muutenkin kuin nimensä perusteella, mutta nyt peli on joka tapauksessa nähnyt päivänvalon.
Dead Islandin tapahtumat saavat alkuunsa Banoi-nimisellä trooppisella saarella, tarkalleen ottaen sen hiekkarannikoille rakennetussa rikkaiden, kauniiden ja muiden parempien ihmisten suosimassa lomaparatiisissa. Lomaparatiisi muuttuu kuitenkin yhtäkkiä lomaparasiitiksi, kun mystinen virus alkaa muuttaa sen asukkaita ja henkilökuntaa verenhimoisiksi zombeiksi.
Pelaaja on virukselle syystä tai toisesta immuuni lomakeskuksen vieras, jonka tehtäväksi loppujen lopuksi siunaantuu sekä muiden henkiinjääneiden kaitseminen että koko virusmysteerin selvittäminen. Banoi ei ole pelkkä lomaparatiisi, ja virus on jättänyt jälkensä muun muassa läheiseen sotaisten jengien piinaamaan kaupunkiin.
Valittavia pelihahmoja on neljä, lyömäaseisiin erikoistuneesta rap-tähdestä entiseen poliisiin, joka ei-niin-yllättäen on tuliasespesialisti. Koska hahmon valinta ei vaikuta itse pelin tarinan etenemiseen millään tavalla, on hahmonvalintakysymys lähinnä asevalintakysymys.
Tai siis olisi noin niin kuin teoriassa. Koska varsinkaan Banoin lomakeskuksessa tuliaseet eivät kasva kookoksien tavoin puussa, joutuu erityisesti pelin alkutaipaleella turvautumaan pelkästään lyömä- ja teräaseisiin, kuten airoihin, pesäpallomailoihin ja viidakkoveitsiin.
Myöhemmin tuliaseiden ollessa saatavilla lähitaistelu on silloinkin yleensä luontevampi vaihtoehto, sillä pääsääntöisesti ammuksia kantavat mukanaan vain harvoin vastaan tulevat jengiläiset ja muut inhimillisemmät viholliset.
Mela heiluu
Suurin osa vihollisista on mystisen viruksen mutatoimia entisiä ihmisparkoja, ja pelaajaa kohti hitaanlaisesti vaeltavien peruszombien lisäksi tarjolla on luonnollisesti myös jännittävämpiä vastustajia, kuten härkämäisesti rynniviä jättiläisiä ja sekä liikkeiltään että graafiselta ulkoasultaan epäilyttävästi Predatoria muistuttavia veijareita.
Hahmon takaisesta kuvakulmastaan ja kovin räiskintäpelimäisestä ohjauksestaan huolimatta Dead Islandin juuret ovat hyvin vahvasti roolipelipohjalla. Banoin yllättävän runsaslukuiset muut eloonjääneet antavat pelaajalle erilaisia tehtäviä, joiden suorittaminen palkitsee aseilla, rahalla ja tietenkin kokemuspisteillä. Kokemuspisteitä käytetään kovin Borderlands-henkisessä taitopuussa, joka on jaettu yleisiin selviytymistaitoihin, hahmokohtaiseen ase-erikoistumiseen ja latautuvan erikoishyökkäyksen kehittämiseen.
Taitopuu tarjoaa kyllä kieltämättä mielenkiintoisia sekä pelaajaa itseään että muita pelaajia hyödyttäviä ominaisuuksia, mutta sen toteutuksessa on yksi ikävä homma: korkeamman tason taidot vaativat aina edellisen tason taidon täyttä tasoa, eli pelkkään tiettyyn taitopuuhun panostaminen ei riitä, vaan mielenkiintoisemman ominaisuuden sijasta taitopuussa etenemiseen vaaditaan aina kyseisen taitopuun korkeimpien taitojen korottamista.
Taitopisteiden lisäksi kokemustasot nostavat pelihahmojen terveyttä, ja taattuun roolipelityyliin myös aseissa on rajoituksia. Tavallaan tosielämään siirrettynä pelin roolipelielementit kuitenkin aiheuttavat ehkä hieman huvittavia sopeutumisvaikeuksia. Perus-fantasiaroolipelissä esimerkiksi maagiselle taikamiekalle lätkäisty kokemustaso 25:n minimirajoitus tuntuu jotenkin hyväksyttävältä, mutta kun samanlainen rajoitus laitetaan vaikkapa pesäpallomailalle, olo on kuin ääliöllä.
Sama sopeutumisvaikeus pätee myös pelin aseiden ylläpitojärjestelmään: aseita korjataan ja päivitetään ympäri pelimaailmaa sijoitetuilla työpöydillä, jotka mystisesti velottavat tästä operaatiosta rahaa. Vaikka realismi ei zombipeleissä nyt ole päällimmäinen huolenaihe, jotenkin homma vain tuntuu älyttömältä.
Selviytymisestä setvimiseen
Varsinkin pelin alkutaipaleella Dead Islandin kuumottavimpia ominaisuuksia ovat sen melko tiukka terveysjärjestelmä ja parista hutaisusta hajoavat aseet, jotka saavat odottamaan melko tiukkaotteista selviytymisseikkailua. Aseiden laatu kasvaa kuitenkin nopeasti, kun mukaan tulevat Diablo-henkiset harvinaisuutta osoittavat väriluokitukset ja aseiden muokkaaminen, joten epätoivoista madonsyömillä airoilla lätkimistä ei loppujen lopuksi edessä ole kovinkaan paljoa.
Terveyskin alkaa kokemustasojen karttuessa ja asianomaisiin kykyihin panostamalla palautua itsekseen, mutta voiman ja sen tunteen kasvamisen vastapainona peli osaa onneksi myös nostaa taisteluiden vaikeustasoa.
Oikeastaan suurimmaksi ongelmaksi muodostuukin se, että varsinaista kuolemanpelkoa ei pääse syntymään: viikatemiehen vierailu heittää pienellä, suomalaiseen veroviranomaiseen tottuneiden mittapuulla merkityksettömällä rahaveloituksella edelliseen tallennuspisteeseen, joka usein on muutamien kymmenien metrien päässä kuolinpaikasta. Kun oma terveys on sitten täysi, mutta vihollisten tila sekä määrä ennallaan, samaan paikkaan ei yleensä kuolla toistamiseen.
Varsinaisen uhkan puutteen lisäksi Dead Islandin suurimpia ongelmia ovat muutamat älyttömät suunnitteluratkaisut ja Techlandin Chrome-pelimoottorin rajoitukset. Pelisuunnittelun älyttömyyksistä hyvä esimerkki on täysin mahdoton tavaroiden myyntijärjestelmä: pelaajan kannettavaksi siunaantuu matkan varrella hirveä määrä erilaista roskaa, josta ehkä noin puolella on järkevää käyttöä.
Ylimääräisen taakan myyminen on kuitenkin tehty huomattavan vaikeaksi. Esineitä voi myydä vain yhden kerrallaan, ja lisäksi myyntitapahtuman jälkeen osoitin pomppaa sattumanvaraisesti aivan muun esineen päälle, joten niitä ei voi myydä yksittäin edes järkevästi.
Pelinä pyörittävä Chrome 5 -moottori taas luo omat ongelmansa. Vaikka zombeja toisinaan on ruudulla ihan mukavasti ja näkymät itsessään ihan nättejä, peli kärsii satunnaisten töksähtelyjen lisäksi tekstuurien ylettömän hitaasta latautumisesta.
Dead Island on hankala tapaus. Yksikään sen henkilöhahmoista tai edes itse tarina ei ole millään tasolla erityisen mielenkiintoinen. Sitä piinaavat lukuisat typerät pelisuunnittelulliset ratkaisut, ja sen tekninen pohja on auttamattoman vanhentunut.
Mutta kun tällaisistakin ongelmista huolimatta peliä pelaa ihan mielellään, jotain on tehty oikein. Hahmonkehitys, taistelu ja itse väkivalta on toteutettu erittäin tyydyttävästi, ja koko meiningin fiilis pysyy plussan puolella.
Dead Islandin kutsuminen hiomattomaksi timantiksi olisi ehkä liioittelua, mutta kaiken kaikkiaan se on viihdyttävä toimintaroolipeli, jonka muodostama kokonaisuus on himpun verran vahvempi kuin sen yksittäiset ongelmat.