Dead Rising 3

Viihdyttävä mutta itseään toistava ja hiukan keskinkertaisella tekniikalla varustettu avoimen maailman zombiräiskintä.

6.10.2014 11:58

Pako zombikaupungista

Capcomin avoimen pelimaailman zombiräiskintä Dead Rising on edennyt jo kolmanteen osaan. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat kalifornialaiseen Los Perdidosin kaupunkiin, joka joutuu zombiepidemian valloittamaksi. Kaupunki koostuu neljästä pienemmästä kaupunginosasta, joita yhdistää laaja moottoritieverkosto. Pelialue on teoriassa melko laaja, mutta kaupunginosat koostuvat lähinnä muutaman korttelin kokoisista alueista, joten varsinainen toiminta-alue jää lopulta suhteellisen pieneksi.

Pelaaja ohjaa kolmososassa mekaanikko Nick Ramosia, jolla on viikko aikaa selviytyä ulos eristyksissä olevasta kaupungista muiden selviytyjien kanssa, ennen kuin armeija pommittaa kaupungin. Aiempien pelien tapaan tarina on varsin kliseistä ja pöhköä B-elokuvien hengessä. Avoimessa pelimaailmassa harhailun lisäksi pelaaja saa juonen edetessä suoritettavaksi erilaisia tehtäviä kellon tikittäessä koko ajan. Matkan varrella tulee vastaan myös runsaasti sivutehtäviä, joissa aikarajat ovat tiukempia, eikä kaikkia sivutehtäviä yleensä ennätä suorittaa ensimmäisen pelikerran yhteydessä. Tehtäviin olisi toivonut enemmän vaihtelua, sillä nyt monet niistä noudattelevat samaa kaavaa, ja ympäri kaupunkia ajelu ihmisiä tai esineitä etsien käy pitkissä pelisessioissa nopeasti puuduttavaksi. Myöskään pomotaistelut eivät yllä kokonaisuudessaan sarjan aiempien osien tasolle, mutta vastaan tulee onneksi muutamia mielenkiintoisia kohtaamisia.

Ramosin selviytymiskykyjä saa päivitettyä zombien mättämisestä saatavilla kehityspisteillä, ja hahmonkehitys on monipuolista. Mukaan saa värvättyä tekoälykumppaneita, joiden taitoja saa parannettua, mikäli onnistuu pitämään kumppanit hengissä. Tämä voi tosin osoittautua vaikeaksi tehtäväksi niiden kehnon tekoälyn vuoksi. Avuksi voi kutsua myös toisen ihmispelaajan verkosta, ja kahden pelaajan yhteistyötila toimii näppärästi ilman turhia lataustaukoja tai valikoissa seikkailua.

Itseään toistavista tehtävistä huolimatta sarjan viihdyttävyys on edelleen tallella ja pelattavuus kunnossa. Aiemmista osista tuttuun tyyliin lähes kaikkea ympäristöstä löytyvää irtaimistoa voi käyttää zombien kurittamiseen. Kaupungista löytyy kauppoja, ravintoloita ja muita ympäristöjä moneen lähtöön, joten aseeksi kelpaavia esineitä on laidasta laitaan. Pääpaino toiminnassa on lähitaisteluaseilla, mutta loppupuolella kuvioihin tulee mukaan enemmän tuliaseilla räiskintää.

Esineitä ja aseita voi yhdistellä, jolloin saa aikaiseksi tehokkaita komboaseita. Yhdistämällä vaikkapa haravan ja miekan tuloksena on tuhoisaa jälkeä tekevä ase. Kolmen esineen yhdistelmillä saa tehtyä vieläkin tehokkaampia välineitä. Myös ajoneuvoja voi tuunata tehokkaiksi tuhokoneiksi, joilla zombien lahtaaminen käy helposti. Erilaisia yhdistelmiä on runsaasti, ja niiden avaamiseksi tarvittavia teknisiä piirustuksia on piilotettuna ympäri pelimaailmaa.

Teknisen toteutuksen laatu jättää hiukan toivomisen varaa. Kaupungin kaduilla on paikoitellen valtavat määrät zombeja, mutta ruudunpäivitys heittelehtii silloin tällöin eikä peli varsinaisesti häikäise graafisella tykityksellä. Välillä peli onnistuu kuitenkin näyttämään suhteellisen hyvältä, ja äänimaailma on kunnossa.

Dead Rising 3 on viihdyttävää, mutta paikoin itseään toistavaa toimintaa. Karuhkon ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin julkaisupeliksi yllättävän täysiverinen kokonaisuus, jossa riittää pelattavaa ja tutkittavaa, vaikka vaihtelua olisikin kaivannut enemmän.

7/10
KehittäjäCapcom Vancouver
JulkaisijaMicrosoft
JulkaisualustatMicrosoft Xbox One
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätKiroilu, Online, Väkivalta
Lisää luettavaa