Kuollutta menoa Teksasissa
Jos kuolleet alkavat ikinä elämöidä, meillä pelaajilla on onnenpäivät. Tai ainakin meillä on vähemmän sopeutumisvaikeuksia. Zombisurvivalismia on harjoiteltu niin hartaasti, että meitä rukoillaan selviytyjien johtoportaaseen. Kuka muu osaisi heti tunnistaa sen pahuuksia hautovan nilkin tai tietäisi, kuinka monta laudanpätkää tarvitaan asunnon ikkunoiden telkeämiseen?
Z-pelaamisen ylitulvineesta virrasta tuleekin poimittua enää harvat ja valitut pelit esimerkiksi tekijöiden perusteella. Minulle yksi niitä oli Dead State, jonka takana on Brian Mitsoda, maineikkaat Black Isle- ja Troika-studiot nähnyt mies ja legendaarisen Bloodlines-vampyyripelin kirjoittaja. Hänen näkemyksensä zombailusta yhdistää yksinpelattavaa, isometristä ja vuoropohjaista taistelua sekä tukikohdan hallintaa sivuhahmojen draamavetoiseen rauhoitteluun. Lähempänä vertailukohtana on DayZ:n sijaan siis vanha kunnon ufoilu XCOM.
Selviytymisen ensimmäinen kysymys on tietenkin se, mihin pitäisi asettua taloksi. Dead Staten vastaus on teksasilaisen pikkukaupungin koulurakennus. Ennestään sinne asettuneet selviytyjät pelastavat pelaajan itse luoman selviytyjän, joka selviää ihmeen kaupalla lentokoneen maahansyöksystä. Hahmonluonnin erikoistumismahdollisuuksia on kourallinen, ja päteviä ratkaisuja ovat esimerkiksi karismaattinen pomottaja tai lekan kanssa jyräävä muskelikörmy. Kun arki alkaa pyöriä, tontille pitäisi pykätä vartiotornia, kestävämpää aitaa ja toimivaa jääkaappia, mutta vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Jonkun on myös siivottava ja hoidettava haavoja.
”Lähempänä vertailukohtana on DayZ:n sijaan siis vanha kunnon ufoilu XCOM.”
Tutkimalla avautuvasta pelimaailmasta tarttuu onneksi mukaan lisää apureita, mutta kasvava väkijoukko ei suinkaan takaa auvoa. Asioista eri mieltä olevat paukuttavat päitään yhteen ja herkemmät masentuvat ankeuttaen koko koulun ilmapiirin. Siinä saa leikkiä kasvattajaa ja psykologia, mutta onneksi vessapaperin ja dödön kaltaiset luksusesineet pitävät ihmiset järjissään. Harmi, ettei Dead Staten pelidraama nouse samalle tasolle kuin vaikkapa This War of Minen vastaava.
Dead Staten ongelmana onkin tietynasteinen tylsyys. Jo kuvista näkee, että peli ei voita taidepalkintoja, mutta mikään muukaan ei nouse erinomaiselle tasolle. Vuoropohjainen taistelu on aluksi miellyttävän stressaavaa, sillä esimerkiksi kuolleet rosvot saattavat ponnahtaa ylös zombeina kesken taiston. Pelin edetessä mättö muuttuu yksipuolisuudessaan puurtamiseksi. Hiiviskelyäkin on yritettävä, sillä ovien murtaminen ja tappelun pauke nostattavat desibelimittaria, joka toimii raatojen ruokakellona, mutta siinäkään ei ole juuri hienouksia.
Monet moderneista peleistä erikoistuvat yhteen asiaan, joten on kyllä hienoa, että Dead State yhdistää roolipeliä, taktikointia, seikkailupelillistä jutustelua ja resurssienhaalintaa, mutta liian monta makua sekoittava soppaa jää mauttomaksi. Arvostettava on toisaalta sitä, että Dead Staten näkemys zombirutosta tuntuu keskimääräistä peliä uskottavammalta, mutta se olisi tarvinnut enemmän rahaa ja enemmän kehitysaikaa noustakseen todella muistettavaksi tapaukseksi.
6/10
Tavallista monipuolisempi ja ehkä juuri siksi laimeampi näkemys zombailusta.
Janne Pyykkönen