Dead to Rights: Retribution

Grant Cityn kovin kyttä Jack Slate palaa jälleen toimintaan, kun edellisen sukupolven konsoleille julkaistu Dead to Rights -räiskintäsarja saapuu muutaman vuoden tauon jälkeen nyt ensimmäistä kertaa uuden sukupolven konsoleille. Dead to Rights: Retribution aloittaa samalla juonensa puolesta puhtaalta pöydältä. Kaupunki ajautuu kaaokseen, kun massiivisesta ja liiankin hyvin organisoidusta panttivankitilanteesta seuranneita jengisotia taltuttamaan perustetaan militaristinen ja keinoja kaihtamaton GAC-poliisiyksikkö. Jackin tehtäväksi jää selvittää, mitä oikeasti tapahtui ja kuka on salaliiton takana sekä pelastaa siinä sivussa kaupunki totalitaariselta poliisihallinnolta. Siinä sivussa lahdataan lähes kaikki vastaantulijat, sillä Jack luottaa toimintaan eikä sanoihin.

Kommissar Shadow

Slatella on apunaan uskollinen poliisikoira Shadow, jolta löytyy puruvoimaa vihollisten eliminoimiseen – kunhan koiraa muistaa käskyttää käymään vihollisten kimppuun. Muuten hauveli pyörii vain hölmönä pelaajan tiellä. Välillä koiran tassuihin päästään hyppäämään myös itse. Nämä hiiviskelypainotteiset kohtaukset koostuvat yleensä Jackin suojelusta tai esineiden noutamisesta. Näistä jälkimmäiset kohtaukset ovat todella kaavamaisia ja helppoja, kiitos idioottimaisen tekoälyn ja Shadow’n ylitehokkaan raatelukyvyn. Ensin katsotaan koiran erikoiskyvyllä seinien läpi missä vartijat sijaitsevat, sitten houkutellaan heidät kerrallaan Shadow’n perään haukulla, jonka jälkeen vartijan eliminoiminen onnistuu yhdellä nappulalla. Tätä toistetaan, kunnes huone on tyhjä.

Oikein käytettynä Shadow on kuitenkin korvaamaton apu, sillä koira osaa myös noutaa panoksia ja aseita Jackille. Tästä onkin apua, etenkin taisteluissa isompia vihollisryhmiä vastaan. Pelkän räiskinnän lisäksi Jack nimittäin joutuu usein nyrkkihippasille vastaan tulevien rikollisten kanssa, sillä aseiden panosmäärä on erittäin rajattu. Tämä tekee välillä taistelut hiukan turhankin hektisiksi, eikä tilannetta helpota yhtään se, että lähitaisteluiden tempo on todella korkea ja nyrkit viuhuvat huimalla vauhdilla. Toiminta muistuttaakin paikoin enemmän sarjakuvamaista mättämistä kuin tummanpuhuvaa trilleriä.

Lätty lätisee

Onneksi pelaaja pystyy käyttämään ajan hidastusta, jolloin tukalistakin tilanteista selviää helposti. Mukavana yksityiskohtana aika hidastuu tyylikkäästi myös headshoteista ja lähitaistelun brutaaleilla lopetusliikkeillä. Lähitaistelumekaniikka on muutenkin yllättävän monipuolinen, sillä se sisältää lopetusliikkeiden lisäksi myös esimerkiksi vastahyökkäyksiä, heittoliikkeitä sekä runsaasti erilaisia comboja. Lähitaistelut ja räiskintä on myös yhdistetty saumattomasti, joskin kesken nyrkkitaistelun aseen esille kaivamiseen kuluu vähän turhankin paljon aikaa. Kolmannen persoonan räiskintöjen nykytrendin mukaisesti pelaaja pystyy myös suojautumaan seinien taakse ja ampumaan suojasta.

Ennalta-arvattavan ja hiukan kliseisen tarinan edetessä Jack ja Shadow kiertävät ympäri kaupunkia johtolankojen ja toiminnan perässä. Ympäristöinä nähdään lähinnä mielikuvituksettomia teollisuushalleja, rakennustyömaita ja tukikohtia. Kenttäsuunnittelu on tiukan lineaarista eikä erilaisia etenemisvaihtoehtoja ole tarjolla. Alueet on kuitenkin suunniteltu taistelun ehdoilla, sillä suojautumispaikkoja löytyy joka puolelta.

Idea sieltä, toinen täältä

Retribution ei ole mikään omaperäisyyden huippu, vaan ideoita lainaillaan surutta muista peleistä. Hidastukset ja osittain myös tarina huokuvat Max Paynen henkeä, ja kenttäsuunnittelu sekä suojasysteemi on apinoitu suoraan Gears of Warista. Lisäksi lähitaisteluihin ja hiiviskelyyn on haettu vaikutuksia uusimmasta Batmanista. Kun tähän omaperäisyyden puutteeseen yhdistetään virkamiesmäinen, keskinkertainen toteutus lähes jokaisella osa-alueella, jää Retribution hiukan mitäänsanomattomaksi tapaukseksi. Pelin toiminta on kyllä suhteellisen viihdyttävää, mutta tylsät ympäristöt ja surkea tekoäly eivät jaksa innostaa kovinkaan kauaa.

Onnistuneen lähitaistelumekaniikan vastapainoksi pelin räiskintä on toteutettu melko hengettömästi. Osasyynä tähän lienee hiukan kankeat kontrollit, jotka eivät meinaa oikein taipua pelin hektiseen toimintaan, etenkään aseiden hallinnan suhteen. Nopeatempoinen räiskintä onnistuu kuitenkin paikoin viihdyttämään, etenkin pääosumia napsiessa ja hidastustehosteiden rytmittäessä ammuskelua.

Hyytyy loppua kohden

Retribution heittää realismin rippeet romukoppaan viimeistään loppupuoliskolla, kun kuvioihin mukaan tuleva GAC-poliisiyksikkö sekoittaa pakkaa vielä entisestään scifi-henkisillä aseillaan ja yhtäkkisellä vaikeustason nostolla. GAC-soturit nimittäin kestävät huomattavasti enemmän luoteja ja nyrkiniskuja, samalla kun heidän aseensa tekevät reilusti enemmän vahinkoa pelaajaan. Vihollisia tulee vastaan myös reilusti aiempaa enemmän, joten pelaajan kyvyt pistetään todelliseen testiin, kun kimppuun hyökkää ensin muutama lähitaistelija, samalla kun taustalta tulitetaan luoteja pelaajaa kohti.

Tällöin myös pelin ongelmat korostuvat lohduttomasti. Mukana ovat kaikki räiskintäpelien perussynnit: tyhjästä spawnaavat viholliset, huijaava tekoäly loputtomine panoksineen sekä hiukan tökerösti scriptatut tapahtumat, jotka johtavat pahimmillaan siihen, ettei eteneminen onnistu yhden vihollisen jäädessä kyykkimään nurkan taakse piiloon. Myös lähitaistelun ja räiskinnän tasapaino on hiukan hakusessa, sillä panoksien rajattu määrä aiheuttaa melkoisesti ongelmia. Lisäksi Shadow’lla pelattavat hiiviskelykohtaukset tuntuvat hiukan päälleliimatuilta, mutta ne tarjoavat sentään hetken hengähdystaukoja muuten tauottomasta toiminnasta.

Pelin ideat eivät meinaa oikein kantaa loppuun asti, mistä kertoo sekin, että noin kahdeksan tunnin mittainen yksinpelikampanjakin tuntuu loppua kohden hiukan venytetyltä. Mukana ei ole myöskään minkäänlaista moninpeliä tai yhteistyöpelitilaa, eikä yksinpeli tarjoa juurikaan uudelleenpeluuarvoa lineaarisuutensa vuoksi. Niinpä Dead to Rights: Retribution jääkin valitettavasti vain parin illan kertakäyttöviihteeksi räiskinnän ystäville.