Def Jam / Arvostelut / pelaaja.fi

Def Jam

28.02.2007 // Kirjoittanut: Riot
5

Hiphop-kulttuuri ja amerikkalainen showpaini ovat outo yhdistelmä, mutta siitä syntyi kaksi erinomaista Def Jam -painipeliä, jotka eroavat Electronic Artsin vakiotarjonnasta kuin yö päivästä.

Ehkäpä yhdistelmä ei ollut tarpeeksi kaupallinen Jay-Z:n nykyisin luotsaamalle Def Jam -levy-yhtiölle, sillä muutoksen tuulet puhaltavat. Kolmannen Def Jamin tekijäryhmäksi on vaihtunut japanilaisen Akin tilalle Fight Night -nyrkkeilypelit tehnyt EA Chicago, jonka mukanaan tuomat muutokset ovat selviä.

Painista on siirrytty yksi vastaan yksi -katutappeluihin. Graafinen tyyli on muuttunut aiempaa realistisemmaksi, joskin jälki on edelleen hyvin tyyliteltyä. Pelihahmot ovat tatuointejaan myöten aidon näköisiä ja osa taustoista mieleenpainuvan upeita. Icon näyttää hienolta sekä teräväpiirto- että kuvaputkitöllöllä.

Anna biitin raikaa

Ideana on tuoda taisteluareenat sekä musiikki osaksi taistelumekaniikkaa. Ympäristöt kirjaimellisesti venyvät ja paukkuvat biitin tahtiin. Biisin tietyssä kohdassa esimerkiksi taustalla oleva bensapumppu räjähtää, studion kamerateline heilahtaa uhkaavasti ja katolla tappelua seuraava helikopteri liikuttaa vaarallisesti peräänsä. Mikäli osuu tielle, niin sattuu. Pelaajan on osattava oikea-aikaisesti heittää vastustaja kohti näitä vaaroja kuuntelemalla biisiä ja tietämällä, milloin tapahtuu. Nämä kikat eivät kuitenkaan tuo erityisen suurta strategiaa pelaamiseen. Sitä vain viskoo vastustajan kohti ympäristön nurkkia ja toivoo, että vahinkoa syntyy.

Iconin tekijät ovat omien sanojensa mukaan yrittäneet tehdä tappelupelin, jossa kaikki voisivat pärjätä. Juuri siksi en ymmärrä, miksi ohjausjärjestelmästä on tehty niin monimutkainen. Ohjaimen jokainen nappula ja tikku ovat käytössä – täysin turhaan. Tekijöille on jäänyt Fight Night -suunnitteluvaihe päälle. Aikaisempiin Def Jam -peleihin pääsivät kaikki mukaan, mutta nyt ohjaus on liian haastava eikä nelinpeli enää kuulu tarjontaan. Se oli edellisten pelien suola.

Voisitko sponssata mua?

Pelitiloja on getosti. Yksittäisen matsien ja nettipelin ohella voi pelata uratilaa, jossa luotsataan omaa levy-yhtiötä. Talliinsa saa neljä räppäriä, joiden vaatimuksia on managerin roolissa täytettävä, jotta artistit saavat singlensä valmiiksi. Sinkut tuovat rahaa, joka sijoitetaan tulevien biisien markkinointiin. Managerointi on erittäin yksinkertaista ja koostuu lähinnä sähköpostien lukemisesta. Viesteissä artistit joko ruikuttavat, pyytävät jotain tai ilmoittavat tappelevansa kilpailevan räppärin kanssa. Pelaajan tehtävänä on hoitaa ongelmat nyrkeillä ja raottaa välillä rahapussiaan toteuttaakseen artistien mielihalut ja hoidellakseen lakimieskulut.

Autenttisuuden puutteeseen homma ei kaadu. Hahmon voi vaatettaa aidoilla hiphop-vetimillä, tossuilla ja koruilla. Jopa tarinatilan naiset ovat rap-videoissa nähtyjä kissoja, kuten Melyssa Ford. Uratilassa vanhan viisaan räppärin roolia näyttelee alan legenda ja Def Jamin perustaja Russell Simmons. Hiphop-fanin näkökulmasta pelin meininki on loistava. Tarinatilan tapahtumat ovat juuri sellaista saippuaoopperaa kuin rapakon takainen rap-bisnes oikeastikin.

Odotin Def Jam Iconilta paljon, mutta vaikka uratilaa oli hauska pelata, petyin lopulta pahasti. Taistelut ovat kovin yksinkertaisia ja urapelitila oli ohi, kun luulin sen olevan vasta puolessavälissä. Lisäksi tekoäly on korkeammilla vaikeustasoilla halpamainen, sillä kone osaa napata pelaajan hahmon heittoihin tuon tuostakin.

Jos pidät hiphopista ja räppäreiden keskinäisen kinastelun saippuaoopperasta, peli on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, mutta aiempien julkaisujen tasolle se ei nouse.

Mukana pelissä

Def Jam Iconissa on yli 30 lisensoitua räppäriä tai alaan muuten vain liittyvää hahmoa.
Alla pieni valikoima pelin artistikatraasta.

Paul Wall

Etelän miehiä. Paul Wall tunnetaan kalliista hammaskoruistaan ja sulavasta tyylistään.

The Game

Länsirannikon rap-ihme nujersi 50 Centin ja G-Unitin, teki toisen albuminsa ilman Dr Dren apua ja nousi silti listaykköseksi. G-Unot!

Lil Jon

Whaaat? Okkkaaayy! Dave Chapellen mainiosti parodioima Lil Jon teki muun muassa Usherin parin vuoden takaisin Yeah-biisin, joka saa klubeissa peppuihin liikettä.

5/10

Kommentit

Käyttäjän alaur kuva
alaur
Käyttäjän Zeibii kuva
Zeibii

teko äly huijaa hardilla

Käyttäjän figu84 kuva
figu84
Käyttäjän GH Player kuva
GH Player
Käyttäjän Kalastaja kuva
Kalastaja

Odotin parempaa.

Nostoja