Defcon / Arvostelut / pelaaja.fi

Defcon

29.09.2006 // Kirjoittanut: marika_pelaaja
1

DEFCON vie pelaajan 1980-luvun tunnelmiin, ja muistuttaa siitä että tuhannet ydinkärjet odottavat yhä laukaisukäskyä.

DEFCON on anakronismi. Sen selkeä peruskonsepti ja viimeiseen asti pelkistetty toteutus tuovat mieleen Commodore 64 -aikakauden parhaat tuotteet. Internet- ja lähiverkko-optioita lukuun ottamatta peli olisi ollut kotonaan kahdeksankymmentäluvun alkuvuosina. Yllättäen tämä on pelkkää kehua. Pelin peruskonsepti on yksinkertainen. Pelaaja asetetaan ydinaseblokin kenraalin asemaan samalla kun maailma luisuu vääjäämättä kohti ydinsotaa. Tutka-asemat, ohjussiilot ja lentokentät sijoitellaan omien kansalaisten turvaksi, laivasto-osastot kasataan ja lähetetään matkaan. Hävittäjät kartoittavat vihollisen alueita ilmatorjuntaa uhmaten, laivastot käyvät toistensa kimppuun ja sukellusveneet pyrkivät ensi-isku asemiin. Avaimet on käännetty ja sormet ovat napeilla. Maailmanpaloa ei voi estää. DEFCON on virkistävä poikkeus strategiapelien saralla. Tyyli ja tunnelma ovat kaikki kaikessa. Ikkunana pelimaailmaan toimii valtavaa katodisädeputkea matkiva maailmankartta, hehkuvia vektoreita tummaa taustaa vasten. Kaupungit ovat vinoneliöitä, tukikohdat ja yksiköt muutamalla viivalla piirrettyjä symboleita. Yksiköt liikkuvat hitaasti kartalla piirtäen hehkuvia vanoja jälkeensä. Taustalla soi surumielinen, tilanteen mukaan muuttuva ambient musiikki ja vetypommien osumat kuuluvat hiljaisena jyrinänä. Siinä kaikki. Minimalismi on vaikuttavaa. Merellä ja ilmassa riehuvat taistelut ovat pelaajan näkökulmasta täysin äänettömiä. Ohjuksen osuma hävittäjään näkyy pienenä valopallona, joka hehkuu hetken ruudulla ja hiipuu pois. Ei räjähdyksiä, ei suihkukoneiden jylinää. Kenraali istuu sodanjohtobunkkerissa, taistelu ja kuolema ovat tuhansien kilometrien päässä. Siinä missä esimerkiksi Steel Panthers istuttaa pelaajan keskelle panssaritaistelun pauhua, vietetään DEFCONissa maailman hautajaisia.

”Miten olisi pieni shakkipeli?”

DEFCONin tärkein inspiraatio on vuoden 1983 tieteiselokuvaklassikko Wargames – Sotaleikki, joka on pelin ohjelmoijan Chris Delayn suosikkielokuva. Parhaiten elokuvasta mieleen piirtyi kaikkein kirkkaimpana NORADin suuri maailmankarttaruutu, jolla ohjussymbolit liikkuivat parabolisilla radoilla kohti USA:n kaupunkeja. Matkalla olevien ballististen ohjusten vääjäämättömyys on musertava, ja mielikuva on varmasti vienyt useita ihmisiä terapeutin sohvalle. Peli on koodattu ennätysajassa ja tekotapa näkyy lopputuloksessa. Pelin yksiköt toimivat kaikki samalla yksinkertaisella periaatteella. Tilasta toiseen siirtyminen, esim pommikoneen meritaistelutilasta atomiohjuksen laukaisuun, kestää tietyn määrän sekunteja. Valmiustilan mukainen toiminto suoritetaan heti, ja sitten laskuri alkaa taas alusta. Tutkan havaintoetäisyys, koneiden maksimi lentoaika ja aseiden kantamat määrittävät yksiköt tarkemmin, mutta erilaisia rakennuspalikoita on vain kourallinen. Yksiköillä ei ole kestopisteitä, osuma joko tuhoaa yksikön, tai sitten se jatkaa matkaansa vahingoittumattomana. Kalustoa on sen verran kuin pelin alussa jaetaan, eikä yhtään enempää. DEFCON on nerokkaan yksinkertainen, ja nopeasti opittavissa.

Retroilun varjopuolia

Ikävä kyllä joissakin asioissa DEFCON on hieman liiankin pelkistetty. Sen tosiaikastrategiapeli verrokki ei ole niinkään käyttäjäystävällinen ja hiottu StarCraft, vaan pikemminkin Dune II. Kaikki lajityypin elementit ovat mukana, mutta käyttäjäliittymä ei tee mitään myönnytyksiä ergonomian suuntaan. Peli ei tunne pikanäppäimiä. Oikea hiirennappi avaa valikot ja määrää liikesuunnan, vasen nappi antaa hyökkäyskäskyn. Toimivaa, ja selkeää. Valitettavasti meri- ja ilmataistelut ovat helposti kymmenien yksiköiden vektorisekamelska, ja halutun yksikön poimiminen ei ole helppoa. Virhe voi peruuttaa koko laivasto-osaston käskyt. Kartalle ei saa määrättyä mitään kiintopisteitä. Pelaaaja joutuu panoroimaan karttaa käsin, ja etsimään täpötäydeltä kartalta ohjussiiloja ja lentokenttiä. Hautajaistunnelman säilyttäminen lienee syynä siihen, ettei pelissä ole musiikin ja hiljaisen pommin jyrinän lisäksi mitään muita ääniä. Itse jäin kaipaamaan Bond-pahisten tukikohdista tuttua viileän rauhallista selostajaa. StarCraftin klassinen ”Nuclear launch detected” ilmoitus sai niskakarvat nousemaan pystyyn, mutta DEFCON tarjoaa vain ruudulla hetken viipyvän tekstin, ja kartalle ilmestyvän ydinsymbolin laukaisupaikan merkkinä. Samoin on osumien laita. Miten paljon vaikuttavampaa olisikaan kuulla ”Osuma Berliiniin, 1,4 miljoonaa kuollutta.” rauhallisen naisäänen artikuloimana. Harmillisesti peli ei mallinna sen paremmin pallokarttaa kuin ballistisia ohjuksiakaan. Ohjukset piirtävät hienoja kaaria, mutta liikkuvat oikeasti kartan tasossa. Kaaria on vaikea ennakoida ja ohjukset ovat ilmatorjunnan armoilla koko lentoaikansa. Hyvin sijoitetut siilot torjuvat puolustusmoodissa ohjuksia todella tehokkaasti, joten DEFCONin ohjukset eivät niinkään tunnu pysäyttämättömiältä ICBM-kauhuilta, kuin risteilyohjuksilta.

”Ainoa tapa voittaa on olla pelaamatta ollenkaan.”

Perustilassa pelin logiikka on todella nihilistinen. Megadeath-logiikka määrää voittajan. Pelaaja saa kaksi pistettä jokaisesta vihollisen surmatusta siviilistä. Miljoonaa kaatunutta maanmiestä kohden sakotetaan yksi piste. Vihollisten surmaaminen on siis olennaisempaa kuin omien suojeleminen, ja pelin voi voittaa vaikka oma blokki olisi täysin raunioina. Monia voi yllättää se ettei sotilaskaluston tuhoamisella ole mitään suoraa vaikutusta pisteisiin. Onneksi vaihtoehtojakin löytyy. Itseäni viehättää hieman täysipäisempi Survivor-pelitila. Kaikki aloittavat sadan pisteen saldolla, ja kuolleet kansalaiset laskevat tulosta. Voittaja on se jonka kansalaisista suurin osa on hengissä sodan lopussa. Pelimoodin voi konfiguroida varsin hyvin omien mieltymystensä mukaiseksi. Moninpeli on intensiivistä ja tulokset yllättäviä. Testipelissä Afrikkaa pelannut ”Saddam” avasi pelin massiivisilla yllätysiskuilla, ja selviytyi pitkän pelin ylivoimaisena voittajana, vaikka loput kolme pelaajaa pitkälti yhdistivät voimansa pyrkyriä vastaan. Verkkopeli toimii helposti ja luotettavasti, mutta jostakin syystä peli kaatui jokaisen testipelin jälkeen, tosin vasta tappelun jälkeisessä chat-höpinässä. Big World -optio tekee maailmasta tuplasti isomman, mutta sitä ei pystytty testaamaan koska se hyydytti palvelimena toimineen koneen täysin. Pieni ja itsenäinen Introversion on pysynyt uskollisena omalle linjalleen. DEFCON on omaperäinen ja mielenkiintoinen peli jota voi suositella kaikille joita aihepiiri kiinnostaa. Kokemus voi olla hetkittäin karmiva, mutta vahvan tematiikan tukena on erittäin pelattava ja helposti omaksuttava kevytstrategia, joka vaatii hoksottimia, muttei nopeaa hiirikättä.

Alkuperäinen pistemäärä: 84/100

8/10

Kehittäjä: 
Introversion Software
Julkaisija: 
Valve Software
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Apple OSX, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-7

Kommentit

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

Simppeliä. Hauskaa. Lyhytikäistä.