Ei aivan jatko-osa
Kuten jo aiemminkin on todettu, Destiny on peli, jota niin vihataan kuin rakastetaan. Joka kerta, kun pelistä jotain uutisoidaan, täyttyy kommenttiketju sitä ja Bungieta haukkuvista viesteistä, mutta samaan aikaan jopa kolme miljoonaa ihmistä on pelannut peliä tasaiseen tahtiin julkaisusta lähtien, minä mukaan lukien.
Bungie asetti epämääräisillä lupauksillaan alkuperäisen pelin riman liian korkealle, ja odotukset kasvoivat liian suuriksi, mutta siitä huolimatta kyseessä on komeimpia ja pelimekaanisesti parhaimpia räiskintäpelejä markkinoilla. Ongelma onkin ollut lähinnä sisällön puute. The Taken King on pelin suurin laajennus tähän asti, ja sen myötä alkaa pelin toinen vuosi. Laajennuksella Bungie on luvannut korjata ensimmäisen vuoden aikana esiin tulleita ongelmia ja puutteita. Kuinka hyvin se on onnistunut?
Destinyn toinen vuosi alkoi jo oikeastaan viikkoa ennen The Taken Kingin julkaisua päivitys 2.0:n muodossa. Se sisälsi tuntuvasti monenlaisia ratkaisevia muutoksia ja uudistuksia, kuten sen, että maksimikokemustasolle pääsee nyt puhtaasti kokemuspisteiden kautta, sillä se ei ole enää sidottu varusteiden Light-arvoon. Light-arvo on nyt pelihahmon varusteiden tason keskiarvo, joka määrittää, minkä tasoista sisältöä pelaaja voi pelata. Varusteet ovat siis edelleen avainasemassa esimerkiksi raid-tehtävään pääsyssä, mutta siinä auttaa se, että nyt kaikilla varusteilla – mukaan lukien ghost-kuorilla ja hahmoluokkien omilla erikoisesineillä – on arvot ja erikoiskyvyt. Erikoiskykyjä on myös uudistettu aiempaa mielenkiintoisemmiksi.
Varusteita putoilee entistä tiheämpään tahtiin, ja niitä saa runsaammin tehtäväpalkintoina, eivätkä rakentelumateriaalit ole enää niin kiven takana kuin ennen. Valtaosa vanhoista kovalla työllä hankituista varusteista, mukaan lukien suurin osa Exotic-tavarasta, joutaakin lisäosan myötä romukoppaan. Se tietenkin kirpaisee hieman, mutta sen jälkeen jaksaa taas innostua kaikesta uudesta.
2.0-päivitys toi mukanaan myös uuden tehtäväjärjestelmän, jossa pelin tehtävät ovat nyt vanhoja Exotic bounty -tehtäviä muistuttaen monivaiheisia ja erilaisilla tavoitteilla varustettuja. Bounty-tehtävät ovat edelleen olemassa, mutta painotus on selkeästi nyt varsinaisten tehtävien puolella, joita riittää paljon tarinatehtävien ulkopuolellakin. Vanha sisältö on muutettu uuteen tehtäväjärjestelmään, joten uudet pelaajatkin pääsevät hyvin mukaan ja veteraanit voivat halutessaan myös pelata ne uudestaan.
Tervetullut uudistus on niin ikään kosmeettisten esineiden, kuten shaderien, emblemien ja alusten, siirtyminen omaan keräilykirjastoon, josta niitä voi tarpeen mukaan ottaa käyttöön. Näin ne poistuvat viemästä tilaa tavaraluettelosta tai varastoholvista, jonka säilytystilaa on myös lisätty tuntuvasti.
Varsinainen uusi sisältö löytyy kuitenkin The Taken Kingin puolelta. Destinyn kevyesti heikoin lenkki on ollut sen tarina, ja tätä osa-aluetta laajennus korjaa tuntuvasti. Välianimaatioita käytetään runsaasti alusta pitäen, ja hommassa on selkeä juoni. Hive-jumala Oryx eli pelaajien surmaaman Crotan isukki saapuu kostamaan poikansa kuoleman, ja pelaajien pitää pysäyttää hänet, ennen kuin pimeys nielaisee koko Maan. Tarinassa saavat hyvin tilaa myös entuudestaan lähinnä nimeltä tutut hahmot Tornista.
Show’n varastaa Nathan Fillionin esittämä Cayde-6, joka kuittailullaan keventää itsensä ja varsinkin dialoginsa usein liian vakavasti ottavaa peliä juuri sopivasti. Vaihtelua räiskintään tuovat Oryxin Taken-kätyrit. Ne saattavat näyttää vain vääristyneiltä versioilta olemassa olevista vihollisista, mutta niillä on kuitenkin kaikilla omat erikoisuutensa, mikä tekee niistä kokonaan uudenlaisia vihollisia.
Oryx kohdataan lopulta varsin nopeasti, sillä pääjuonen tehtävät on pelattu läpi parissa illassa. Verkkoroolipelien tavoin Destinyn varsinainen pihvi on loppupelissä, jota on tällä kertaa hyvin runsaasti. Tarinan jälkeen aukeaa valtaosa lisätehtävistä, kuten myös Oryxin valtava emäalus, joka on kokonaan oma alueensa salaisuuksineen ja aarteineen, sekä tietenkin raid-tehtävä, jossa Oryx päihitetään lopullisesti.
Oryxin Saturnuksen renkaissa sijaitseva emäalus on mielenkiintoinen lisä peliin. Se tarjoaa valtavasti tutkittavaa ja löydettävää sinne sijoittuvien tehtävien ja partioiden lisäksi. Näistä Bungie on tapansa mukaan ollut hiljaa, joten jääkin täysin pelaajien harteille löytää kaikki mahdollinen sinne piilotetuista salaisuuksista. Emäalukselta löytyy myös Court of Oryx -niminen alue, jossa pelaajat voivat luoda omia avoimia pomotaisteluitaan riimukivien avulla. Nähtäväksi jää, kuinka nopeasti emäaluksen kaikki salaisuudet löydetään.
Muita kokonaan uusia alueita emoaluksen lisäksi on vain Cabalin päämaja Marsin Phobos-kuussa, joten vanhoja maisemia nähdään edelleen runsaasti, ja sijoittuvatpa jotkut tehtävät jopa aiempien raidien ympäristöihin. Tämä on lievä pettymys, sillä vanhoja alueita on tuijotettu jo vuoden ajan. Toisaalta alusta asti pelanneet saavat Taken-invaasion myötä tunteen siitä, että pelimaailma elää, kiitos useiden aiempiin tapahtumiin tehtyjen viittausten.
The Taken Kingin sisältö on kauttaaltaan erittäin laadukasta. Kaikki tehtävät raidia ja strikeja myöten ovat kiinnostavia ja hyvin suunniteltuja, ja ne jättävät vanhemmat auttamatta varjoonsa. Etenkin Kings Fall -raid on huikea kokemus, joka vetää kevyesti vertoja emopelin Vault of Glassille, Crota’s Endistä puhumattakaan. Erityisen hyvän siitä tekee se, että kaikille raidin jäsenille on tekemistä, eikä kaikki ole kiinni vain yhden tai kahden pelaajan suorittamisesta. Kings Fall vaatii hyvää yhteistyötä ja tarjoaa siihen myös hyvin suunnitellut mahdollisuudet.
The Taken King ei siis ole pelkkä suuri laajennus, vaan monella tapaa koko pelin uusi alku. Kyynisimmät voisivat todeta, että peli on nyt siinä kunnossa, jossa sen alun perinkin olisi pitänyt olla. Joka tapauksessa se korvaa samalla myös kaupoista saatavan pelin, joten kaikki uudet pelaajat lähtevät nyt mukaan samalta viivalta – monien veteraanipelaajien mielestä jopa liiankin helposti. Niin tai näin, se on hyvä lähtökohta myös uusille pelaajille, mikä on taatusti ollut yksi The Taken Kingin tavoitteista.
Vaikka sisältöä on nyt runsaasti ja huomattavasti moninaisemmassa muodossa, on Destiny edelleen moninpelattava verkkopeli. Se tarkoittaa sitä, että tarinallista pelattavaa ei ole tarkoituskaan olla loputtomasti, eikä pelistä voi nauttia täysillä ilman säännöllistä peliseuraa. Bungie on joka tapauksessa nyt löytänyt selkeän suunnan pelilleen, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sen alati elävä kehitys tuo seuraavaksi tullessaan. Pelaajat tunnetusti kuluttavat pelien sisältöä heinäsirkkalauman tavoin, joten on pakko jo kysellä, milloin on luvassa lisää.