Devil May Cry 4 / Arvostelut / pelaaja.fi

Devil May Cry 4

1.02.2008 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
75

Pirun on aika itkeä jälleen. Devil May Cry -sarjan pelit lukeutuivat kakkososaa lukuun ottamatta Playstation 2:n parhaimpiin toimintaseikkailuihin. Nyt sarja jatkuu kahdella uuden sukupolven konsolilla, sillä Sonyn konsolien yksinoikeutena olleen pelisarjan neljäs osa ilmestyy myös Xbox 360:lle.

Pelisarjan kantava voima on alusta asti ollut ylimielinen demoninmetsästäjä Dante, jonka povattiin jättävän jäähyväiset sarjan neljännen osan myötä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan mies on ainoastaan siirtynyt taka-alalle. Pääroolissa on tällä kertaa Neroksi nimetty, kovasti nuorelta Dantelta näyttävä ja samanlaista vaatemuotia suosiva pojankoltiainen.

Aikaisemmat Devil May Cryt ovat olleet suhteellisen yksinkertaisella juonella varustettuja suoraviivaisia mätkintöjä, mutta nelososa yrittää uudistaa tuttua kaavaa muutamalla eri tavalla. Välianimaatioita on huomattavasti totuttua enemmän, ja juoni on sarjan perinteistä tasoa vivahteikkaampi ja mielenkiintoisempi, vaikka se ei kovin mullistava olekaan.

Tämänkertainen onnettomien sattumusten suma saa alkunsa, kun syrjäisellä saarella majaansa pitävän yhteisön päivittäinen jumalanpalvelus keskeytyy ikävästi. Ystävämme Dante hyppää kesken seremonian paikalle, pistää paikallisen pastorin lihoiksi ja meinaa tehdä saman myös johtajaansa puolustamaan saapuville ritareille. Uusi sankarimme Nero keskeyttää kuitenkin punanuttuisen kostajan touhut, ja Dante joutuu perääntymään.

Tämä on vasta alkua, sillä kaupunki joutuu demonien hyökkäyksen kohteeksi, ja Neron on sekä puolustettava kotiaan että löydettävä Dante. Kuka on demoni-invaasion takana, ja mikä sai tavallisesti demoneihin vihansa kohdistavan Danten syyllistymään veritekoon? Kaikki tämä ja paljon muutakin selviää pelin kahdenkymmenen tehtävän mittaisen tarinan aikana.

Nero työssään

Koska sankarin ulkonäkö ei varsinaisesti ole muuttunut, vanhat DMC-veteraanit tottuvat suhteellisen helposti uuteen sankariin. Nero kuitenkin eroaa Dantesta, sillä hänellä on suppeampi aseistus, ilmapainotteiset taisteluliikkeet ja demoninen käsi, joka on uudistuksista selkeästi mielenkiintoisin. Tämä treenaamalla yhä pidemmäksi ja pidemmäksi venyvä apuväline on tarpeen sekä kiipeilyssä että useissa pomotaisteluissa.

Kädellä voi retuuttaa myös tavallisia vihollisia, mutta normaalissa taistelutilanteessa se on kaksiteräinen miekka. Hyökkäysanimaatiot ovat nimittäin sen verran pitkiä, että käden käyttäminen varsinkin suurempia vihollisjoukkoja vastaan tekee Nerosta puolustuskyvyttömän aivan liian pitkäksi aikaa.

Olen aina pitänyt Devil May Cry -peleistä sen takia, että sarja on keskittynyt hyvin toteutettuihin ja sopivan haastaviin taisteluihin sekä hyvän fiiliksen luomiseen. Devil May Cry 4 uudistaa tätä tuttua tiukkojen taisteluiden ja kevyen ongelmanratkaisun kaavaa tavalla, jonka toimivuudesta en ole aivan varma. Neron Dantea parempi liikkuvuus ja ruoskan lailla toimiva demonikäsi nimittäin saavat seikkailut muistuttamaan aivan liikaa Belmontin suvun hommia. Vaikka pidänkin Castlevanioista, niistä lainatut pelilliset elementit tuntuvat pääasiassa turhilta, väkinäisiltä ja pahimmillaan pelaajan kiusaamiselta. Onneksi noin puolivälissä peliä tekijät ovat tajunneet mokansa, ja sekä meiningin että pelaamisen laatu päihittää parhaimmillaan jopa kolmososan.

Tasoloikkaosuuksissakin pääpaino on taistelussa, ja se on toteutettu esimerkillisesti. Vihollistyypit ovat vaihtelevia ja kekseliäitä, ja erityisesti pomotaistelut ovat vakuuttavia. Vaikka pomotaisteluita on selkeästi enemmän kuin kolmosessa, osassa niistä taistellaan samoja pomoja vastaan.

Pyyhi kyyneleet

Pidin itse sarjan edellisestä osasta kuin hullu puurosta, mutta monet pitivät peliä liian vaikeana tai Danten persoonaa liian vastenmielisenä. Danten asenteessa ei onneksi ole tapahtunut mainittavaa muutosta, mutta vaikeustasoltaan peli on huomattavasti tasapainoisempi. Pehmeähkön alun jälkeen meininki jatkuu koko pelin ajan reiluna, kunhan kärsivällisyys riittää pomojen hyökkäyskuvioiden opettelemiseen, niihin sopeutumiseen ja kaikkien apuvälineiden käyttämiseen. Mitään todellisia ongelmia ei tule vastaan, ja loppupomo on toisin kuin kolmosessa oikeasti eikä vain leikisti haastava.

Ihan täyttä synninpäästöä peli ei kuitenkaan saa. Turhat tasohyppelyvaiheet saivat jo huutia, mutta ei siinä kaikki. Peli alkaa käsittämättömän fiilistelevällä alkudemolla, joka limaisuudessaan vetää vertoja mille tahansa uuden dramaattisen ajan japsiropelle. Kun Neron ilmeet ja toimet vielä tuovat tuon tuosta mieleen Tiduksen, pelaaja alkaa pian kaivata manaajaa, krusifiksia ja raamattua. Vaikka JRPG-mieltymykseni ovatkin surullisen kuuluisia, en halua japsiropea Devil May Cryhin. Pidetään ne lajityypit erillään, kiitos.

Muita ongelmia ei ole paljon. Ilmapainotteisempi taistelu johtaa erityisesti tiukoissa pomotaisteluissa pieniin hahmotusongelmiin, etenkin kun DMC-sarjan kamerajärjestelmä ei tuttuun tapaan ole pelaajaystävällisemmästä päästä. Nyt kameraa voi tosin käännellä tietyissä paikoissa haluamaansa suuntaan, mutta se onnistuu harvoin oikeaan aikaan. Kamerakulman spontaani vaihdos aiheuttaa satunnaisia liikkumisongelmia: yhtäkkinen suunnanvaihdos voi aiheuttaa esimerkiksi tulosuunnan muuttumisen menosuunnaksi ja paluun edelliseen ruutuun.

PS3-pelien latausaikoja on haukuttu paljon, mutta ainakin arvosteluversio kopioi itsensä pleikan kiintolevylle. Noin tunnin mittainen operaatio palkittiin lähes olemattomilla lataustauoilla, mikä on pelkästään hyvä asia.

Synninpäästö

Pienestä kitinästä huolimatta Devil May Cry 4 ei missään tapauksessa ole huono peli. Yritys on vain toisinaan liian kova, ja se kostautuu. Peli aiheutti joitain harmaita hiuksia, mutta se onnistui siitä huolimatta naulitsemaan todella tiukasti penkkiin ja oli suurimman osan ajasta erittäin viihdyttävä. Kameramokat ovat lajityypin helmasynti, eikä niistä juuri kannata huolestua.
DMC4:n suurin synti on yksinkertaisesti se, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta uuden sukupolven laitteiden ominaisuuksia ei hyödynnetä täysin. Odotin enemmän pelin tekniseltä puolelta. Sama industrial-hevi pauhaa edelleen taustalla, ja peli näyttää lähinnä silotellulta versiolta kolmosesta.

Lajityyppinsä edustajana peli on kuitenkin ensiluokkainen, varsinkin jos ei anna tasoloikkaelementtien häiritä. Lähes missä tahansa muussa pelissä ohittaisin nelosen mokat olankohautuksella, mutta odotin Capcomilta hieman enemmän.

DMC on pelisarja, joka ei välttämättä edes olisi kaivannut uudistamista. Nyt tuntuu siltä, että uudistusten lähtökohdat ovat väärät ja että ne on tehty väärällä tavalla. Devil May Cry 4 on Ninja Gaiden Sigman ja Lost Planetin ohella uuden konsolisukupolven parhaita toimintaseikkailuja, mutta korkeat odotukset eivät täyty täysin.

 

Kevyempi vaihtoehto

Tasapainoisemman vaikeustason lisäksi Devil May Cry 4:ssä on muita uudistuksia, jotka tekevät siitä helpomman uusille pelaajille. Uusi Automatic-tila tekee monimutkaisistakin yhdistelmähyökkäyksistä pääsääntöisesti yhden näppäimen rytmiliikkeitä, jolloin liikkeet sujuvat hyvin nakkisormillakin. Helpotettu Human-vaikeustaso on käytössä alusta alkaen, ja tehtävissä on runsaasti jatkopisteitä, kun kolmosessa niitä oli yleensä yksi.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Templar kuva
Templar

Demon perusteella loistava!

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82
Käyttäjän Atezki kuva
Atezki

Normia mättöä uusilla konsoleilla

Käyttäjän Tomsson kuva
Tomsson

Hyvä peli, 8½

Käyttäjän VRSV kuva
VRSV

(PS3) Aivan kybä mättöä! Nero on cool tulokas.

Käyttäjän Pilipali kuva
Pilipali
Käyttäjän Circle kuva
Circle

Hyvä peli. Paras juoni DMC:stä, pelattavuus hyv

Käyttäjän zamboss kuva
zamboss

Loisto peli!

Käyttäjän joonasball kuva
joonasball
Käyttäjän Rikutsa kuva
Rikutsa

Loisto viihdettä!

Nostoja