Parempi konsoleilla?
Kun Blizzard ilmoitti tuovansa toimintaroolipelien esikuvan Diablon tietokoneilta myös nykyisille pelikonsoleille, monet suhtautuivat asiaan varsin epäillen. Onhan konsoleilla toki nähty vuosien varrella harvakseltaan Diabloista mallia ottaneita toimintaroolipelejä, kuten Baldur’s Gate: Dark Alliancet, mutta kuinka hyvin nopeatempoinen, hiiri ja näppäimistö -ohjaukseen perustuva Diablo voisi toimia pelkällä konsoliohjaimella?
Peli heittää pelaajan sankarin heti alussa keskelle tapahtumaketjua, jossa suuri pahuus uhkaa Sanctuaryn maailmaa. Mukana on toki tuttuja hahmoja sarjan aiemmista osista, mutta niiden tunteminen ei ole pakollista. Itse tarina on melkoista b-luokan fantasiaa eikä sinänsä innosta, mutta ainakin se tarjoilee tarpeeksi vaihtelevia ympäristöjä erilaisten hirviöiden hakkaamiseen ja niiden raatojen taskujen rullaamiseen – sekä Blizzardille ominaisia häikäisevän komeita välianimaatioita.
Pelata voi viidellä, kyvyiltään hyvin erilaisella hahmolla. Esimerkiksi noitatohtori on erikoistunut vihollisia heikentäviin kirouksiin ja erilaisten olentojen apuun manaukseen, kun taas barbaari panostaa raakaan voimaan ja pieksee vihollisia kumoon hirveällä tahdilla lähietäisyydeltä. Kykyjärjestelmää on pakko kehua siitä, että samastakin hahmosta saa rakennettua kykyvalinnoilla varsin erilaisia. Kyvyt on jaettu viiteen luokkaan, joista jokaisesta voi valita yhden kerrallaan aktiiviseen käyttöön. Lisäksi joka kykyä voi hieman muokata niiden ominaisuuksiin vaikuttavilla riimuilla. Parasta on, että kykyjä ja riimuja voi vaihdella mielensä mukaan, joten kaikkea voi kokeilla etsiessään omaan pelityyliin täydellistä kyky-yhdistelmää – tai sitten vain vaihtelun vuoksi. Joka tapauksessa kykyjärjestelmä tarjoaa hämmästyttävää syvyyttä ja jatkuvaa vaihtelua.
Pelaaminen konsoliohjaimella sujuu kuten toimintaroolipelissä pitkääkin. Itse jopa unohdin, että tätähän pelattiin alun perin hiirellä ja näppäimistöllä. Kyvyt ja hyökkäykset on sijoiteltu nappien ja liipaisinten taakse järkevästi, ja uutta on mahdollisuus pieneen väistöliikkeeseen oikealla ohjaintikulla. Tähdättävissä hyökkäyksissä ja erikoiskyvyissä on apuna pieni automaattitähtäys, joka tasapainottaa niiden käyttöä hiirtä epätarkemmalla peliohjaimella. Olen jopa valmis sanomaan, että hahmon suora ohjaus konsolilla toimii paremmin kuin alkuperäinen ohjausmalli tietokoneella, mutta se on toki makuasia. Varusteluettelo on vedetty uusiksi ja paremmin konsolipelaajille tutuksi, joskaan se ei toimi läheskään yhtä juohevasti kuin tietokoneilla.
Diablo III keräsi pc-version julkaisun aikoihin paljon kritiikkiä verkkopakkonsa ja oikealla rahalla toimivan esinehuutokauppansa vuoksi. Jälkimmäinen etenkin tuhosi pelin mielekkyyttä, kun muutamalla eurolla sai hahmolleen varusteet, joiden eteen sai lahdata pelissä hirviöitä kymmeniä tai jopa satoja tunteja – kyseenalainen ratkaisu pelissä, joka nimenomaan perustuu tavarankeräämiseen.
Konsolipelaajien riemuksi heidän versiossaan on mukana kaikki pelin viimeisimmät päivitykset, muttei verkkopakkoa tai huutokauppaa. Lisäksi taikaesineitä putoaa nyt hieman vähemmän, mutta yleensä parempilaatuisena ja pelihahmon luokan sekä kyvyt paremmin huomioiden. Konsoli-Diablon ehdoton valtti pc-versioon nähden on kuitenkin mahdollisuus yhteispeliin samalla koneella neljän pelaajan voimin. Toki se onnistuu myös verkon välityksellä, mutta yhteispeli samalla sohvalla ja ruudulla on tunnelmaltaan jotain aivan muuta. Tämä ei olisi mahdollista tietokoneella.
Pahimmat pc-fanaatikot voivat nähdä salaliittoja siinä, että Diablo III uudisti sarjaa tavoilla, joiden ansiosta se toimii erinomaisesti myös pelikonsolilla. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on laadukas, sisältörikas ja monipuolinen toimintaroolipeli, joka on kuin kotonaan pelikonsoleilla.