Kuolema korjaa
Blizzardin vuonna 2012 julkaisema Diablo III oli todella kova peli. Firma otti useita rohkeita askeleita uudistaessaan kunnolla legendaarista peliään, joka oli vuosien varrella viihdyttänyt miljoonia ja jota lukemattomat pelasivat yhä, 12 vuotta julkaisun jälkeen.
Kuten arvata saattaa, poruunhan se päättyi. Minä pidin uudistuksista suuresti, mutta moni veteraani ei. Pölyn laskeuduttua kävi ilmi, että Diablo III:ssa oli ihan oikeita ongelmiakin, joita ei oikein voinut selitellä pelkillä makuasioilla.
Moni ehti jo epäillä, että Blizzardia ei kiinnostanut – että peli saisi jäädä ongelmalliseksi ja muutoksia ei olisi tulossa. Toisin kävi. Muutoksia vain saatiin odottaa pari vuotta, ja osa niistä on maksullisen päivityksen takana. Mutta vain osa, joten onko 40 euron ostos oikeastaan perusteltu?
Starcraft II: Heart of the Swarmin tavoin Reaper of Souls on lisälevy siinä vanhan koulukunnan muotissa. Se ottaa Diablo III:n ja tuunailee sitä useilla pienillä ja suuremmilla tavoilla. Tarjolla on sekä uutta sisältöä että tuunauksia siihen, miten koko peliä – lisälevyä tai alkuperäistä seikkailua – pelataan. Jotta homma ei olisi liian helppo, osa näistä uudistuksista ja parannuksista tarjoillaan ilmaisena päivityksenä, jonka herkuista pelaajat saivat nauttia jo kauan ennen Reaper of Soulsin julkaisua.
Aloitetaan siitä perinteisimmästä osiosta eli tarinasta. Reaper of Souls sisältää uuden näytöksen, joka tapahtuu ajallisesti Taivaan ja Helvetin välisen sodan päätyttyä. Hirvittävään tuhoon kyllästynyt Diablo-maailman Kuolema päättää ratkaista väkivallan kierteen tuhoamalla maan päältä kaikki enkelien ja demonien kaukaiset sukulaisetkin. Ei enkeleitä ja demoneita, ei ongelmia? No muuten hyvä, mutta tämä käsite sisältää tietenkin myös ihmiset.
Kun Kuolema saapuu ovelle kolkuttamaan, itsensä Paholaisen kellistäneet sankarimme tietenkin vastaavat haasteeseen. Alkaa uusi, noin reilun iltapäivän mittainen seikkailu, jonka juonikuvioita tai muita yksityiskohtia en tietenkään spoilaa. Diablo-veteraanit tietävät jo, että tarjolla on kunnon Scooby Doo -meininkiä: ”yllättäviä” käänteitä, elämää suurempia pahiksia ja kunnon yliampuvaa dramatiikkaa.
Minulle tarinatila ei kuitenkaan ollut se pääasiallinen houkutus. Ei lähellekään.
Tähän yllättävään lausuntoon on parikin syytä. Ensinnäkin tarjolla on jotain vielä parempaa, mutta lisäksi ilman lisälevyn mukanaan tuomia uudistuksia tarinatilakin olisi jäänyt hieman vaisummaksi kokemukseksi.
Diablo III:n suurin ongelma oli se, että peli oli suunniteltu huutokauppa mielessä. Oikea raha ja virtuaalikulta vaihtoivat omistajaa pelaajien käydessä kauppaa esineistä ja aseista. Sinne huutokauppaan täytyi tietenkin saada jotenkin sisältöä, ja niinpä koko pelin loottisysteemi oli vähän vinksallaan. Vain harvat hahmojen löytämistä varusteista olivat oikeasti hyödyllisiä, ja loput olivat joko toisia hahmoluokkia varten tai sisälsivät täysin idioottimaisia ominaisuusyhdistelmiä.
Ongelma on nyt historiaa, sillä Reaper of Soulsin kylkiäisenä julkaistu päivitys sisältää Loot 2.0:na tunnetun järjestelmän. Se leikkaa hirviöiden pudottaman lootin määrän selvästi aiempaa niukemmaksi, mutta samalla huolehtii siitä, että leijonanosa kamasta on paitsi juuri pelaajalle tarkoitettua, myös ominaisuuksiltaan hyödyllisempää. Siinä sivussa huutokauppakin on suljettu tarpeettomana.
Tarkoituksena on ollut, että pelaajat kokevat koko ajan voiton hetkiä, kun varusteet oikeasti parantavat hahmoa ja tuntuvat saamisen arvoisilta. Ja kyllähän se toimii: jo puolen tunnin pelaamisen jälkeen kaikki hahmoni kamat olivat vaihtuneet selvästi parempiin ja peli kulki.
Peruspelaaminen on siis hauskempaa kuin ennen, ja siitä voi mainiosti ottaa hyödyn irti uuden pelitilan ja hahmoluokan avulla. Ristiritari on taivaallinen soturi, joka tuo etäisesti mieleen World of Warcraftin paladiinin, joskin toiseen potenssiin nostettuna. Oletusarvoistesti kilvellä ja raskaalla levyhaarniskalla suojattu ristiritari räjäyttelee ja sulattaa vihollisia taivaallisilla voimillaan samalla itseään ja liittolaisiaan buffaillen ja parannellen.
Ristiritarin kyvyt ovat todella hauskoja ja näyttäviä. Oma suosikkini on hyökkäys, jolla ritari singahtaa taivaaseen valopilarina ja iskeytyy hetken kuluttua haluttuun paikkaan kuin taivaallinen tykistökeskitys.
Kaikesta näkee, että ristiritari on suunniteltu hahmoluokkana selvästi muita myöhemmin ja että operaatiossa on ammennettu parin vuoden kokemuksia siitä, miten ihmiset oikeasti Diablo III:a pelaavat. Mutta mitä jos pelaat vanhaa hahmoluokkaa? Ei silti kannata itkeä, sillä niitäkin on tuunattu. Uusia kykyjä on lisätty, vanhoja muokattu ja niin edelleen. Kivaa siis kaikille.
Uusi pelitila taas on niin Diabloa, niin Diabloa, että. Perinteisestihän tarinatila pelataan läpi kerran sormien läpi hihitellen, ja sen jälkeen ketään ei kiinnosta enää tippaakaan se, mikä Helvetin pahislegioonan jäsen on omaksunut prinssin roolin ja korruptoi nyt aavikon heimoja. Ehei, silloin kiinnostaa vain lootti. Ja sen ympärille keskittyy koko uusi pelitila.
Se torppaa pelistä pois kaikenlaisen juonellisen etenemisen ja avaa koko Diablo III:n maailman seikkailijoille. Tarinan tilalle on ympätty dynaamisia minitehtäviä: tapa 50 hirviötä tällä alueella ja kellistä nämä kolme nimettyä hirviötä, niin saat pinon loottia ja muuta mukavaa.
Siinä sivussa maailmaan aukeilee portteja miniluolastoihin ja haastekenttiin, saalista lentää joka ovesta ja ikkunasta ja pelikokemus tiivistyy äärimmäisen tyydyttäväksi. Kaverit mukaan ja paholaista pataan. Hups, joko nyt on ilta? Juuri äskenhän minä kalsarit jalassa kömmin sängystä tietokoneen ääreen…
Arvostelu voi vaikuttaa hieman sillisalaatilta, mutta se johtuu siitä, että koko Reaper of Souls on itsekin sitä. Paikka tänne, kromia tuonne, kiillotusta tänne, vähän lisää rautaa tuonne – klassinen lisälevy, todellakin. Täten on vielä todella hankala arvioida kokonaisvaikutusten yhteistulosta, sillä eiväthän Diablo III:n ongelmatkaan valjenneet vasta kuin viikkojen pelailun jälkeen. Siihen ei tällä kertaa ollut mahdollisuutta, joten en uskalla hehkuttaa ihan niin täysillä kuin mieli ehkä tekisi.
Pitkien betapelisessioiden ja lopullisen pelin myötä voin kuitenkin sanoa, että Diablo III on lisälevynsä myötä parempi peli kuin aiemmin. Siitä huolehtivat pienet ja suuremmat tuunaukset tai jopa yksistään loottisysteemin uudistus. Lisäksi tarjolla on uusi ja hauska hahmoluokka sekä minut täysin hurmannut Adventure-pelitila, joka taitaa olla se minun Diablo III -pelitilani jatkossa.
Vaikka kaikki saavat ihan ilmaiseksi kaikenlaista kivaa, kuten uusitun loottisysteemin, parhaat uudistukset eli ristiritari ja Adventure-tila vaativat lisälevyn oston. Ja kyllähän se kannattaa, sillä kokonaisuutena Reaper of Souls tuntuu tekevän Diablo III:sta sen pelin, joka sen aina pitikin olla.