Diddy Kong Racing DS

DS-lisäykset tuntuvat pakotetuilta ja niistä on lopulta enemmän riesaa kuin riemua.

14.9.2011 21:45

Kyllä viidakossa olisi mukavaa. Voisi lökötellä rannalla, syödä banaaneja puusta tai vaikka ajaa kilpaa eläinkaverien kanssa karting-autoilla, ilmatyynyaluksilla ja lentokoneilla. Toisaalta, jos se kisailu on tällaista hampaiden kiskomista, taidan silti valita kaupungin pakokaasuineen ja ihmisruuhkineen.

Eipä ole Diddy Kong Racing enää entisensä. Aikanaan Nintendo 64:llä hurmannut värikäs ja mukava apinaralli on puristettu väkisin käsikonsolimuotoon. Samalla reunojen yli on loiskunut kaikki ilo, vauhti ja meininki. Näillä eväilläkö Mario Kart DS muka haastetaan?

Diddy Kong Racing yrittää piristää vanhaa ja hyväksihavaittua Kart-pelien perusideaa lisäämällä siihen seikkailua. Pelaaja huristelee ympäri saarta etsien kultaisia ilmapalloja, jotka avaavat itse kisojen portteja.

Kun näiden kautta on kerätty vielä enemmän palloja, pääsee haastamaan kunkin alueen pomon suoraan vauhtikisaan, minkä jälkeen homma toistetaan joko uudella ajoneuvolla tai uusia esineitä keräten. Mukana on myös rataeditori, joka tosin pitää avata palloja keräämällä, sekä pino varta vasten DS:ään lisättyjä ominaisuuksia.

Apinakolari

Diddy Kong Racingin DS-lisäykset tuntuvat pakotetuilta ja niistä on lopulta enemmän riesaa kuin riemua. Ennen kisaa voi kärryään yrittää potkia tiukempaan vauhtiin joko rassaamalla ruudulla näkyvää rengasta tai puhaltamalla lentsikan propelliin vauhtia mikrofonin kautta. Samalla pitäisi kuitenkin olla valmis ohjaamaan ja kiihdyttämään autoaan. Mustekaloilleko peli on tehty?

Vielä kamalampia ovat lintuperspektiivistä kuvatut pomomatsit, joissa pitäisi samaan aikaan piirtää kartalle ajoneuvon reittiä, pyörittää sille renkaalla lisää vauhtia, väistellä esteitä ja ohittaa täydellisesti ajeleva pomo. Siinä on jo DS:n ilmalento lähellä.

Jos nämä väkipakolla väännetyt osuudet jättää omaan arvoonsa, ajelu on mukavaa, joskin turhan simppeliä puuhaa. Useimmissa kisoissa voitto aukeaa vain ajamalla hana auki ja räiskimällä välillä turhan lähelle pääseviä kilpakumppaneita. Haaste ja oppimiskäyrä puuttuvat kokonaan.

Vertailu Mario Kartiin on ikävää, mutta väistämätöntä. Se on kuin oppikirjaesimerkki viimeisen päälle hiotusta huristelupelistä, tämä taas vasurilla väännetty opiskelijaprojekti. Pahuksenmoinen harmi, koska alkuperäinen Diddy Kong Racing oli miltei Mario Kartin veroinen viihdepläjäys. Jos apinaralli kiinnostaa, kannattaa siis kaivaa Nintendo 64 kaapista ja jättää tämä tekele hyllyyn.

5/10
Lisää luettavaa