Digimon Survive / Arvostelut / pelaaja.fi

Digimon Survive

31.10.2022 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 237.

Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!

Tunnetko omat hirviösi?

En miellä itseäni Digimon-faniksi, mutta huomaan aina silloin tällöin kiinnostuvani varsinkin vuosien varrella tehdyistä animesarjoista. Vetonauloina niissä toimivat tietysti lukuisiin eri muotoihin kehittyvät hirviöt, jotka pokémoneista poiketen tapaavat voimistua ja heikentyä dramaattisesti sosiaalisten muuttujien kautta. Siksi sarjan toisen kiehtovan puolen muodostaa tietynlainen ihmisläheisyys, sillä hirviötoiminnan ja kokonaistarinan ytimessä on lopulta yllättävänkin inhimillinen taso.

Näistä samaisista syistä Digimon Survive on pitkästä aikaa Digimon-aiheinen peli, joka on herättänyt kiinnostukseni. Tähän asti lähinnä tukikehittäjänä tunnetun japanilaisstudio Hyden luomus kiinnitti aluksi huomiota taktiikkaroolipelien muotoon sovitetulla toiminnalla. Tarina kuulosti sitäkin erikoisemmalta, sillä taustaroolin sijaan se on pidemmän kaavan kerrontaan nojaava visual novel -tyylinen kokonaisuus.

Digimon Survive on erittäin tarinavetoinen peli. Tarina kertoo mystiseen rinnakkaismaailmaan luokkaretkellä päätyvistä teineistä ja heidän hirviökumppaneistaan. Se vie keskusteluineen suurimman osan peliajasta, mikä tehdään selväksi jo varhaisessa vaiheessa. Puhtaasti taktista hirviömanagerointia odottaville luvassa on todennäköisesti pettymys.

Tarinavetoisena taktikointina Digimon Survive ei ole missään nimessä täydellinen. Sen juoni on pääsääntöisesti mukaansatempaava mysteerikertomus, mutta kerronnan verkkaisuus ja erinäisten yksityiskohtien väkinäinen avaaminen vievät siltä paljon tehoa. Hahmoista olisi samalla toivonut asteen verran moniulotteisempia, kun taas taistelujärjestelmä huokuu halpuutta varsinkin käytettävyydellään.

Samalla täytyy korostaa, että peli on ollut minulle yksi tämän vuoden mieleenpainuneimpia tapauksia. Ensimmäisenä ihastusta herättää visuaalinen toteutus, joka on yksinkertainen vähäisine animaatioineen, mutta värikkyys, ilmeikkäät hahmopotretit ja luontevasti keskustelijasta toiseen lipuva kamera luovat keskustelutilanteista ihastuttavan eloisia. Paria tarkoituksellista poikkeusta lukuun ottamatta hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaankin niin miellyttäviä, että niiden vuorovaikuttamisesta ja pärjäämisestä on vaikea olla välittämättä. Muutamilla synkillä käänteillään peli ilmaisee vieläpä vahvasti, ettei se pelkää vetää mattoa pelaajan alta odottamattomin seurauksin.

Keskustelun lomassa pelaamista pidetään aktiivisena hajanaisilla valintatilanteilla. Yhdet niistä auttavat hiomaan hahmojen välisiä suhteita, toiset taas kerryttävät niin sanottuja karmapisteitä. Valinnoilla on harvemmin välitöntä vaikutusta tarinan kulkusuuntaan, mutta pidemmän päälle ne määrittelevät, mitkä päätöspolut ovat lopulta pelaajan saatavilla.

Samaan aikaan päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten hyviä hirviöevoluutioita käyttöönsä voi saada. Eri evoluutiotasot onkin sisällytetty taisteluihin mukaan hauskalla tavalla, sillä ne heijastavat hyvin animaatiosarjasta tuttuja voimaeroja ja energiavaatimuksia sekä hahmojen henkistä kasvua. Taistellessa ei voinut välttyä nostalgisilta muistoilta lapsuuden ajan Digimon-katseluista.

Yleisellä tasolla Digimon Survive on kelvollinen yhdistelmä visual novel -seikkailemista ja taktista roolipelaamista. Nimenomaan Digimon-pelinä se kuitenkin ymmärtää, soveltaa ja paikoin jopa venyttää lähdemateriaalin erityisyyksiä erityisen kunnioitettavalla tavalla. Toivon suuresti, ettei se jää sarjansa sisällä silkaksi tähdenlennoksi vaan auttaa näyttämään suuntaa yhä kunnianhimoisempien Digimon-pelien maailmaan.

7/10

Kehittäjä: 
Hyde
Julkaisija: 
Bandai Namco
Peligenre: 
Visual novel, Taktiikka
Julkaisualustat: 
Nintendo Switch, Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta