DiRT Showdown

Codemastersin Colin McRae -rallipelien perinnettä jatkanut DiRT-sarja on kolmen ensimmäisen osansa ajan ollut varsin perinteistä, alkuperäisen nimensä lahjoittanutta rallikuningasta kunnioittavaa kaasuttelua.

31.5.2012 11:50

Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: PlayStation 3, Xbox 360
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–6

Codemastersin Colin McRae -rallipelien perinnettä jatkanut DiRT-sarja on kolmen ensimmäisen osansa ajan ollut varsin perinteistä, alkuperäisen nimensä lahjoittanutta rallikuningasta kunnioittavaa kaasuttelua. Noin niin kuin pääasiassa. Sarjalle on ollut ominaista myös lajityypin rajojen rikkominen, eikä valitettavasti aina hyvällä tavalla. Pahaenteisesti nimetty DiRT Showdown ei ole varsinaisesti sarjan seuraava osa, vaan ilmeisesti suunniteltu jonkinlaiseksi rennoksi spinoffiksi.

Ja rentoa se onkin, mikäli rennoksi voi käsittää Destruction Derby -henkisen romurallin. Showdown nimittäin hylkää erikoiskokeet, pitkät etapit ja rehdin urheiluhengen ja korvaa tämän kaiken ruttaantuneella pellillä, tuliefekteillä ja ahtaudella. Voi kuulkaa, ralli on jotain aivan muuta.

Ilman sen kummempia taustatarinoita DiRT Showdown paiskaa pelaajan ajelemaan kilpaa ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa sijoitettuja ratoja, jotka tosin rakenteensa vuoksi ovat enemmänkin areenoita. Varsinaista vauhdin tuntua ei juuri pääse syntymään, sillä ratasuunnittelu on tiukkaa kaasuttelua ja jarruttelua vaativien jyrkkien mutkien ja lyhyiden suorien hallitsemaa sekamelskaa.

Oman rattonsa ralliin tuovat luonnollisesti muut siellä kisaavat autot. Monissa pelitiloissa kanssakisaajien runnomisesta saa lisäpisteitä, ja ahtailla radoilla pelti kolisee tuon tuosta. Jotain kolareiden väistämättömyydestä kertonee sekin, että DiRT Showdown sisältää autopeleille tätä nykyä varsin harvinaisen ilmiön: terveysmittarin. Hieman kisan tyypistä riippuu, kuinka tärkeässä osassa kyseinen terveysmittari on, mutta hyvänä nyrkkisääntönä voinee sanoa, että DiRT Showdown on parhaimmillaan romurallipainotteisissa pelitiloissa. Suurin osa muista pelitiloista tuntuu turhalta ja jopa suoranaisesti pelaajan kiusaamiselta.

Yksinpelin sydän on uratila, jossa alati pahenevista haasteista palkitaan rahapalkinnoin, joita voi sitten käyttää sekä olemassa olevien autojen päivittämiseen että kisojen myötä avautuvien uusien autojen ostamiseen. Lisäksi tarjolla on erilaisia vapaita ajotiloja ja tietenkin RaceNet-nimellä kutsuttu moninpelikeskus.

Miehet rumissa autoissaan

Autojen ulkonäköön vaikuttaa huomattavan paljon se, minkä tyyppisiä kisoja ajetaan. Stunttikisailijat saavat erilaisia muokattuja ralliautoja, kilpa-ajajat vikkeliä kilpureita ja romurällääjät vähän ronskimpia menopelejä. Yhteistä niille on kuitenkin lähes poikkeuksetta se, että ne ovat rumia ja vielä rumemmiksi maalattavia. Kisojen voitosta saadulla rahalla omia suosikkiautoja voi päivittää käsiteltävyyden, kestävyyden ja törmäysvoiman osalta.

Kuten yllä jo todettiin, kisan tyyppi vaikuttaa pelikokemuksen mielekkyyteen olennaisesti. Parhaimmillaan Showdown on romurallitiloissa, joita ihailtavasti onkin tarjolla reilusti. Rampage on perinteistä romurallia, jossa kilpailijoiden romuttamisesta mitä moninaisimmin tavoin saadaan pistepalkintoja, ja pistemäärä määrittää sijan kisailussa.

Monimutkaisempaa romurallia on Hard Target, jossa on välteltävä romutetuksi tulemista tietty ennalta määrätty aika ja sijan määrittävät aikarajat on etukäteen laskettu. Knock-Out taas on korkealla tasanteella ajettavaa kukkulan kuningasta, jossa kanssakilpailijat pyritään tönimään tasanteelta pois. Tässäkin pelitilassa romuttamisesta saa pisteitä, mutta helpoiten ja parhaiten pisteitä saa tönimisestä.

 

Romurallipuolella mielenkiintoisimmaksi tuttavuudeksi osoittautui Knock Out, sillä se asettaa auton hallinnan, riskinoton ja pelisilmän mainioon tasapainoon keskenään. Hard Target on konseptinsa puolesta lupaavan kuuloinen moninpelinä, mutta tätä ei päästä arvosteluaikana testaamaan.

Ikävä kyllä valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Mainiosti toimivien ja viihdyttävien romurallitilojen lisäksi joku neropatti on keksinyt lisätä peliin myös muita pelityyppejä. Puhtaat kilpa-ajot kärsivät ahtaista ja mielenkiinnottomista radoista, joskin aina kisan peränpitäjän hieman alle kahdenkymmenen sekunnin välein pudottava Eliminator sopii romurallihenkeen erinomaisesti.

Hoonigan-stunttiajoissa mennään totaalisesti metsään. Näitä on muutamaa eri tyyppiä, mutta pääsääntöisesti niissä on ideana suorittaa annettu temppurata mahdollisimman nopeasti. Donitsien ajelu sun muu ei ole ainakaan sitä, mitä tällaiselta peliltä odotan, ja ajotuntumalta tämä sekä varsinainen kilpa-ajo on toteutettu huomattavasti paremmin esimerkiksi Bugbearin Ridge Racer Unboundedissa.

Teknoa ja tekniikkaa

Teknisesti DiRT Showdownissa on puitteet kunnossa. Aiemmin muun muassa Bodycountia ja Operation Flashpointia vauhdittanut EGO-pelimoottori selviää kisojen pyörittämisestä kunnialla, ja autot ottavat ihan kiitettävällä tyylillä vahinkoa. Ikävä kyllä vahingon vaikutukset näyttäisivät olevan ainoastaan kosmeettisia. Jopa sen kuuluisan viimeisen mutterin varassa sinnittelevä ajopeli nimittäin tottelee ohjausta täydellisesti.

Audiopuolella moottorien ulvonnan ja yhdentekevän kuuluttajan sijasta pääosassa on musiikki, joka pysyy uskollisena romuralliteemalle: ääniraidalle on päässyt rokkia, metallia, punkia ja jopa jotain rankemman puoleista konemusiikkiakin. Vaikka noin yleisesti ottaen äänimaailma on asiankuuluva, eivät biisivalinnat puhtaasti kappaletasolla ole aivan onnistuneita. Makuasioista tietenkin saa ja pitää kiistellä.

Yksinpelaajalle Showdownin anti jää suorastaan olemattomaksi. Kasvottomia tietokonepelaajia vastaan kisaaminen toimii lähinnä harjoituksena, ja osa uratilaan niputetuista radoista on pelitilojensa puolesta puhdasta pelaajan kiusaamista. DiRT Showdownin suurin anti piileekin moninpelissä, johon Codemasters ainakin ennakkotietojen perusteella on panostamassa asianmukaisesti. Moninpeli ei tietenkään synny ilman moninpelaajia, mikä jääkööt varaukseksi.

Perinteisen rallipelin sivuosana DiRT Showdown on ihan tyydyttävää romurallia, muttei ole mitenkään suurenmoinen, loistava tai erinomainen. Romurallista kutsumuksensa löytäville kyseessä on tietenkin mainio ja tällä hetkellä kaiketi jopa ainoa vaihtoehto, mutta käytännössä monet Showdownin moninpelitiloista ovat käytännössä Ragen moninpelistä ilman aseita. Näillä eväillä onkin hyvä miettiä, kannattaako Showdowniin panostaa vai ei. Itse sanoisin, että ei.

6/10
Lisää luettavaa