Ei liene mikään suuri salaisuus, että monet pelaajat kaipailevat kipeästi uusia ja laadukkaita pelisarjoja Nintendon tuoreimmalle kotikonsolille – ovathan Wiin tämänhetkisistä julkaisuista nimekkäimmät etupäässä satunnaispelaajille suunnattuja minipelikokoelmia tai ison N:n klassikkosarjojen ainaisia uusio-osia.
Niinpä kahden vuoden takaisilla E3-messuilla julkistettu Disaster: Day of Crisis oli yksi niistä nimistä, jonka vaihtelua kaivanneet Wiin omistajat laittoivat toiveikkaina korviensa taakse muhimaan. Japanilaisen Monolith Softin luonnonkatastrofien ympärille kasaamaa toimintapeliä kuitenkin pidettiin visusti pimennossa lähes koko kehityskaarensa ajan, joten mistä Disasterissa on oikeastaan edes kyse?
Ray täällä, kuuleeko Snake?
Seikkailu lähtee käyntiin hollywoodmaisten katastrofielokuvien elkein, kun purkautuvalle Aguilas-tulivuorelle lähetettyjen pelastusjoukkojen evakuointioperaatio menee pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen. Tapaus traumatisoi joka kodin pelastusmies Raymond Brycen vuoden ajaksi, kunnes hän sotkeutuu aivan toisen kaliiperin pelastuspuuhiin.
Terroristiryhmä Surgen kaapatessa kasan ydinaseita ja kaksi panttivankia jättimäisten lunnasvaatimusten toivossa, toimistopuuhiin siirtynyt Ray kutsutaan jälleen toiminnan keskipisteeseen. Suoraan Metal Gear Solidista repäistystä alkuasetelmasta huolimatta Disaster ei ole mikään agenttihiiviskely, saati sitten tavanomainen pelastustehtävä, sillä Surgen joukot ovat ajoittaneet operaationsa salakavalasti lukuisten luonnonmullistusten yhteyteen.
Pelaajat pääsevät testaamaan selviytymistaitojaan kaiken maailman maanjäristyksissä ja tsunameissa. Siinä sivussa autetaan katastrofitilanteissa loukkaantuneita ihmisiä ja yritetään pysyä hengissä vihollislaumojen väsymättömiltä väijytyksiltä. Mikäli asetelma ei vielä kuulosta tarpeeksi dramaattiselta, mainittakoon toisen panttivangin olevan Rayn entisen työkaverin sisko!
Paperilla mehevältä kuulostava katastrofiketju venyy ja paukkuu suorastaan naurettaviin mittoihin, minkä takia vähänkään vakavamielisten on vaikea niellä käänteitä kokonaisina. Ray selviää sen verran tiheään tahtiin lähes varmoilta kuolemilta, että itse käsikirjoittajatkin ihmettelevät dialogin kautta miehen hannuhanhimaista tuuria. Pääasia kuitenkin lienee, että tapahtumia ja vaarallisia tilanteita riittää.
Luonnon armoilla
Disaster: Day of Crisis on siitä mielenkiintoinen ilmestys, että sitä on vaikea luokitella mihinkään tiettyyn lokeroon. Enimmäkseen pelissä keskitytään peliympäristön tutkimiseen kuin tarkasti käsikirjoitetussa japanilaisroolipelissä konsanaan. Tällöin Rayta ohjataan rajoittunein kontrollein suoraviivaisilla katastrofialueilla hahmoja jututtaen sekä tarvikelaatikoita rikkoen.
Ensivaikutelma on monessa mielessä hieman harhaanjohtava, sillä roolipelimäisten elementtien lisäksi Disasteriin sisältyy paljon muutakin. Esimerkiksi keskustelut luonnonvoimien hellässä huomassa loukkaantuneiden hahmojen kanssa laukaisevat erilaisia ensiapu- ja pelastusaiheisia minipelejä, joissa Wiin liikkeentunnistusta sekä pelaajan omaa ajoituskykyä hyödynnetään vaihtelevalla menestyksellä.
Onnistuneimmat minipelit pohjautuvat joko toistuviin tai jatkuviin heilautuksiin, sillä niissä liikkeentunnistus ei ole aivan yhtä pikkutarkkaa kuin nopeita kädenliikkeitä vaativissa askareissa. Siinä missä elvyttäminen on hauskaa ohjainkapulan rummuttamista sydämenlyöntien tahtiin, erilaiset nostot ja väistöt menevät turhan usein mönkään silkasta äkkiliikkeiden epätarkkuudesta. Sekoitukseen mahtuu myös kantotehtävien kaltaisia ilmestyksiä, jotka kaikessa pitkävetisyydessään vain hidastavat pelin kulkua.
Päivän hyvät työt saatetaan palkita etenemisen kannalta tärkeillä esineillä, joten pelialueet on syytä haravoida huolella loukkaantuneiden varalta. Edestakaiselta ravaamiselta ei kuitenkaan voi välttyä pelkällä tarkkasilmäisyydellä, koska Ray suostuu keräämään aiemmin havaittuja esineitä vasta niiden osoittauduttua tarpeellisiksi.
Siksi onkin erityisen masentavaa, että luonnonkatastrofien riepottelemat kentät ovat melkoisen tyhjiä ja suoraviivaisia, ellei jopa tuskastuttavan putkimaisia. Edes Äiti Maan järjestämillä katastrofispektaakkeleilla ei ole erityisen suurta vaikutusta valmiiksi vaurioituneiden alueiden rakenteisiin, ellei kyseessä ole visusti käsikirjoitettu tapahtuma, jossa pelaajan on paettava henkensä edestä aikarajaa vastaan. Mistä siis pelin varsinainen toiminta irtoaa?
Monessa sopassa keitetty
Kuten todettua, Ray on saapunut hätätila-alueille etupäässä terroristijahdissa. Surgen joukkoihin ei suinkaan törmätä vahingossa, vaan yhteenotot tapahtuvat nekin ennalta määrätyissä paikoissa. Aseellisten konfliktien aikana pelimekaniikka muuttuu kertaheitolla Time Crisis- ja Virtua Cop henkiseksi valopistooliammuskeluksi, jossa paukkurautana toimii luonnollisesti Wiin infrapunatähtäin.
Disasterin tulitaistelut edustavat genren tyypillisintä kaavaa. Pelaaja tähtää, ampuu, lataa sekä suojautuu pelin huolehtiessa Rayn etenemisestä vihollisaaltojen välissä. Vaikka kahakat eivät ole monipuolisuudella pilattuja, osuuksien kontrollit sekä tekninen toteutus ovat päällisin puolin kohdillaan. Ainoastaan energiamittarit käyvät pidemmän päälle hermoille, pitäisihän vihollisen kuin vihollisen kuolla yhdestä pääosumasta.
Jotta vaihtelunpuute ei pääsisi iskemään, peliin on ympätty kaiken muun lisäksi liikkeentunnistusautoilua. Harmi vain, että kaahailutehtävät ovat ehdottomasti Disasterin heikointa antia. Poikittain käännettyä kauko-ohjainta kallistellessa raivohulluus ei ole kaukana, sillä pienimmätkin virheet johtavat kohtalokkaisiin seurauksiin.
Disaster: Day of Crisis on mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen Wii-julkaisu, joka esittelee itsestään uusia piirteitä alusta loppuun asti. Jo tämän takia kyseessä ei ole täysin turha julkaisu. Seikkailun lukuisten pelityyppien laatutaso kuitenkin heittelehtii sen verran tiheään tahtiin, etteivät edes pelin parhaimmat osa-alueet pääse loistamaan täydellä kirkkaudella.
Elävä ihminen
Olosuhteet luonnonmullistusten keskipisteissä ovat melkoiset, ja ne vaativat veronsa myös ihmisruumiilta. Kylmyys, kuumuus ja kosteus ovat muutamia asioita, jotka jättävät jälkensä sankarimme kestävyyteen. Siinä missä paksu savunkatku tukkii miehen keuhkot, liiallinen juoksuttaminen saa hänet hengästymään.
Kehittävää toimintaa
Ray kerää kokemuspisteitä siviilien pelastamisesta ja taistelupisteitä vihollisten listimisestä. Kokemuksella parannellaan hahmon ominaisuuksia ampumataidoista kestävyyteen, kun taas aseita lunastetaan sekä päivitetään taistelupisteitä vastaan. Tarjonta ei kenties ole järin monipuolinen, mutta se kattaa Disasterin sotatantereiden vaatimukset.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:6]
Teknisesti Disaster: Day of Crisisin laatu heittelee ylhäältä alas kuin pikkuauto tsunamissa, vaikka aivan pohjalle ei vajotakaan. Peli onnistui viihdyttämään minua silti yllättävän paljon, ja sen salaisuus on siinä että mukavakavaa katastrofitarinaa tekevät Monolithin heput ovat olleet pelinsä kanssa aivan hukassa.
Köyhän miehen Jack Bauer –sankari sekä kaikki maailman luonnonkatastrofit ja terrori-iskun yhteen päivään upottava juoni yhdistyvät täysin aidoksi ”suoraan videolle” –hölmöilyksi, jota pelatessa naureskelin maha kippurassa ja kehittelin lopulta erilaisia juomapelejä. Parantavia jättikinkkuja, liekehtiviä tornadoja ja rekat tieltään tönäiseviä pikkuautoja: jopa Disasterin tekniset hölmöydet onnistuvat lisäämään huvin määrää.
Ensiapuosuudet ovat luku sinänsä – haavoja parannellaan vesiruiskulla, ja viimeisiään vetelevä siviili saattaa selvitä vain, jos pelaaja etsii evääksi herkullista keksiä. Huonojen elokuvien ystäville Disasterin tahaton komiikka iskee varmasti jo introssa: onnenkaluaan esittelevä ja rakasta siskoaan ylistävä työkaveri syöksyy laavaan viiden minuutin kuluttua innolla, jota voi luonehtia melkein itsemurhahakuiseksi. ”It’s one hell of a day!”, sanoo Disasterin sankari. Olen samaa mieltä.