Osasivatkohan Square Enixin pukumiehet itsekään odottaa Final Fantasy -roolipelisarjan 20-vuotisjuhlapalaveriin mennessään, että he kävelisivät päivän päätteeksi ulos Final Fantasy taistelupelikonsepti takataskussaan? Niin tai näin, reaaliaikaisiin kaksinkamppailuihin keskittyvä Dissidia: Final Fantasy ei suinkaan ole pelkkä sarjan nimellä ja hahmoilla ratsastava rahastusyritys.
Dissidiassa isketään kymmenen ensimmäisen Final Fantasyn pääsankarit ja -konnat vastakkain jumalten välisessä sodassa, jossa vaakalaudalla on luonnollisesti koko maailmankaikkeuden kohtalo. Kamppailuja käydään niin perinteisemmässä arcade-moodissa kuin mittavassa tarinamoodissakin. Jälkimmäisessä jokaisella sankarihahmolla on pelityylistä riippuen jopa tunteihin venähtävät kampanjansa, minkä lisäksi edetessä avautuu muutamia uusia haasteita.
Heti alkuun käy ilmi, että koneessa pyörivä peli todella on Final Fantasy. Sen sijaan, että Dissidia olisi tavanomainen taistelupelikopio, kehittäjät ovat luoneet mainion yhdistelmän areenapohjaisia kahakoita ja roolipelielementtejä, jotka takaavat pelaajille kasapäin näperreltävää hahmokehityksen parissa. Yhteenottojen kauneus piileekin osittain perinteisillä varuste- ja kykysäädöillä, joilla hahmoista saa irti uusia hyökkäyksiä ja ominaisuuksia sallittujen rajojen puitteissa. Sankareiden väkevöityminen todella näkyy ja kuuluu, kuten Final Fantasyssa on usein tapana.
Uutta, vanhaa ja lainattua
Vapaasti koluttavilla areenoilla tärkein muistisääntö on erottaa bravery- ja HP-hyökkäykset toisistaan. Bravery-iskuilla varastetaan riitapukarin hyökkäysvoimaa, joka näkyy ruudulla konkreettisena lukuna. Kyseinen summa kuvastaa, kuinka paljon onnistunut HP-hyökkäys tyhjentää vastapuolen varsinaista energiamittaria. Näin syntyy nautinnollinen kissa ja hiiri -leikki, jossa vastapuolet mätkivät toisiltaan hyökkäysvoimaa lopullista armoniskua varten.
Vauhdikkuutta kahakoihin saadaan viemällä taistelut ilmaan, jolloin hahmot pyrähtelevät pitkin ja poikin kenttiä kuin Final Fantasy VII: Advent Children -elokuvan näyttävissä toimintakohtauksissa. Lentoon pyrähtäminen on oleellinen taito, sillä kentät ovat usein hajanaisia ilmassa leijuvia tasanteita. Sokkelomaisimmissa kentissä pasmat kieltämättä menevät sekaisin hahmojen sinkoillessa eri puolilla areenaa, mutta pelin tahdista ja mekaniikasta jyvälle päästyään itse toiminta on sulavaa ja nautittavaa.
Tapahtumia terästetään vielä EX-hyökkäyksillä, jotka jäljittelevät taisteluiden huumassa onnistuneesti tuttuja erikoishyökkäyksiä, kuten Cloudin Limit Breakia tai Zidanen Trance-tilaa. Klassisista peleistä repäistyjen kenttien ja musiikkiteemojen ohella tätä voisi pitää osoituksena siitä, että Square Enix tietää, miten FF-fanit saadaan tuntemaan olonsa kotoisaksi jopa tappelupelissä.
Dissidia: Final Fantasy on hieman erilainen, mutta vetoava taistelupeli. Alun tutoriaaliryppään aiheuttamasta järkytyksestä huolimatta mätkinnän makuun päästään jo perusteet sisäistämällä, mutta pelikokemus rikastuu entisestään tutustumalla omatoimisesti valikoihin ja niihin sisältyviin manuaaleihin.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:14]
Jos etsii kevyttä taistelupeliä PSP:lle, kannattaa Dissidia: Final Fantasy ohittaa suosiolla. Peli nimittäin lyö heti kättelyssä pelaajan opittavaksi niin monta asiaa, että tietää pelaavansa aitoa Final Fantasy -peliä. Muun muassa hahmonkehitys sekä varusteiden ja taitojen hallinta muusta puhumattakaan ovat niin monimutkaista puuhaa, että moni isompi FF-peli jää niiden varjoon. Toisaalta alku on sarjalle ominaisesti myös melko verkkainen. Pelaaja voittaa taistelut napin painalluksella tajuamatta ehkä sen enempää, miksi. Kun peli kuitenkin etenee tästä, alkaa taisteluihin tulla selkeästi enemmän monipuolisuutta, joka myös nostaa vaikeustasoa. Taisteluissa on paljon varaa kikkailuun, vaikka välillä se onkin hankalaa. Kun peli kuitenkin lopulta aukeaa pelaajalle, on tämän käsissä huikean monipuolisella roolipelimäisellä hahmonkehityksellä varustettu taistelupeli, jossa riittää tekemistä kymmeniksi tunneiksi, kiitos kymmenen pelihahmon omien tarinoiden.
Sanomattakin on lisäksi selvää, että FF-faneille peli on silkkaa namia, sillä mukana on tietenkin myös paljon näyttäviä välianimaatioita, joissa kymmenen FF-pelin päähahmot vuorovaikuttavat keskenään. Ja jos nyt sattuu vihaamaan vaikka Tidusta, voi nauttia tämän lahtaamisesta pikataisteluissa kerta toisensa jälkeen.