Dominions 3: The Awakening

Pelissä on syvyyttä, joka saa sanan massiivinen tuntumaan ylikäytetyltä ja kevyeltä.

4.2.2013 09:37

Vanha ylijumala on kaatunut, ja hetki on koittanut. Valitun kansan on aika murskata pakanoiden armeijat tulella ja raudalla, ja käännyttää selviytyjät sapelin alla.

Dominions-sarja on fantasiastrategioiden parissa täysin omaa luokkaansa, ja oiva esimerkki siitä mitä indie-pelit voivat parhaimmillaan tarjota. Pelaajan valittu kansa pyrkii nostamaan jumalansa taivaan ja maan valtiaaksi. Kunnian kentällä mitellään lähetystyön, magian, diplomatian ja tietysti raan sotilaallisen voiman keinoin. Lopussa voi seistä vain yksi! Sotiminen on hieman toisenlaista kuin mihin tosiaikastrategiapelien pelaaja on tottunut. Pelaaja kasaa armeijansa haluttuihin muodostelmiin ja antaa käskyt sotilailleen ja upseereilleen. Armeijat marssitetaan haluttuun paikkaan, ja tässä vaiheessa pelaajan suora mahdollisuus vaikuttaa tapahtumiin päättyy. Taistelut käydään vuorojen välillä, ja seuraavan vuoron alussa nähdään mitä tapahtui. Pelaaja voi halutessaan vilkaista pelkän raportin joka kertoo voittajan, ja tiedot kaatuneista, mutta voitto ja tappio jäävät mysteereiksi jos taisteluiden yksityiskohtiin ei uppoudu. Ja yksityiskohtia todella riittää. Upseerit ja sotilaat pyrkivät toteuttamaan käskyt jotka pelaaja antoi näkemättä vihollisensa joukkojen sijoittelua ja käskyjä. Jalkaväki rynnäköi eteenpäin nuolikuurossa, ja ratsuväki pyrkii koukkaamaan selustaan. Jokainen ruudulla näkyvä yksikkö on roolipelimäisesti mallinnettu yksilö, jonka taitoja, väsymystä, haavoja ja moraalia peli seuraa tarkasti. Taistelut eroavat melkoisesti tosiaikastrategioiden kasvottomista teurastuksista, ja ratkeavat useammin joukkojen ailahtelevan moraalin ja taktisten temppujen, kuin lukumääräisen ylivoiman seurauksena. Dominionsissa jumala ei ole suurempien pataljoonien tai zergling-ryntäysten puolella…

Jumalainen näytelmä

Dominions varasti arvostelijan sydämen jo pian ensimmäisen osan ilmestyttyä vuosituhannen alussa. Pelisarjassa on syvyyttä, joka saa sanan massiivinen tuntumaan ylikäytetyltä ja kevyeltä. Sarjan tekijän Cristoffer Östermanin kiinnostus sotahistoriaan, mytologiaan ja roolipeleihin on johtanut sotapeliin, jonka maailmaan uppoutuu syvemmin kuin varsinaisten tietokoneroolipelien vastaaviin. Dominionsin laajuus ja uudelleenpelattavuus käyvät ilmi heti ensikosketuksesta. Kolmessa eri maailmanajassa on valittavana yhteensä viisikymmentä pelattavaa kansaa. Jumalan fyysiselle olemukselle on kymmeniä vaihtoehtoja, ja useilla kansoilla on vielä joitakin ainutlaatuisia valintoja. Pelikokemus ja perspektiivi muuttuvat heti, jos kantotuolissa liikkuvan arkkimaagin sijasta valitsee jumalakseen lohikäärmeen tai titaanin, joka pystyy valloittamaan provinsseja vaikka yksin. Maaginen voima jakautuu kahdeksaan eri polkuun; klassiseen neljään elementtin, astraaliin, luontoon, kuolemaan ja verimagiaan. Pelin yli kuusisataa loitsua sijoittuvat vielä kahdeksan tutkimussuunnan alle. Loitsut ovat hyvin erilaisia ja niillä kaikilla on käyttönsä. Tärkein inspiraatio on Ars Magica -pöytäroolipeli, mutta myös Magic the Gathering -kultistit kokevat olonsa kotoisaksi. Sama eeppinen skaala näkyy läpi koko pelin. Yli kolmesataa maagista esinettä, ja 1 500 erilaista sotilasta, komentajaa, velhoa ja kutsuttua olentoa takaavat ettei peli toista itseään. Jokainen pelikerta kansoittaa provinssit, ja sijoittaa maagiset salaisuudet satunnaisesti, joten yllätyksiä on aina luvassa.

Mitä uutta länsirintamalta?

Sarjan veteraaneille kolmososaan sisäänpääseminen ei tuota ongelmia. Dominions 3 on oikeastaan Dominions, versio 3.0. Peliä on virtaviivaistettu ja hiottu monelta osin, mutta perusmekanismeihin ei ole kajottu. Rahaa, resursseja ja ruokaa on enemmän kuin aiemmissa versioissa, ja upseerien kyky johtaa armeijoita on suunnilleen tuplaantunut. Tämä tarkoittaa että armeijoita saa kasattua nopeammin, ja taisteluista voi pian kehittyä todella massiivisia. Uutena piirteenä peli osaa luoda satunnaiskarttoja, jotka ovat oikein näppäriä sekä pelattavuuden että ulkonäkönsä puolesta. Tasapaino tuntuu myös muuttuneen jonkin verran. Itsenäisten provinssien parista ei tunnu löytyvän velhoja aivan niin paljon kuin ennen, joten pelaaja joutuu pääosin nojaamaan oman kansansa maagisiin traditioihin. Pelin tekoäly on kehittynyt huimasti. Aiempien osien nälkään nääntyvät halpojen yksiköiden laumat ovat kadonneet, ja jo vaikean vaikeustason tekoäly marssii pelaajan kimppuun brutaalilla tehokkuudella. Tekoäly suosii todella pelottavan vahvoja jumaluuksia, ja käyttää niitä myös tehokkaasti taistelukentällä. Liian rennosti ottava pelaaja huomaa tekoälyn joukkojen voittavan taistelut ihan puhtaasti paremmalla taktisella sijoittelulla ja käskytyksellä. Merkittävänä muutoksena yksiköiden ikävuodet karttuvat pelin kuluessa. Enää ei mahtavimpien velhojen ongelmana ole pelkkä hinta, kun harmaaparta voi hurahtaa seniiliksi muutaman kuukauden päästä palkkaamisesta. Tekoälyn suosima globaaliloitsu ”Burden of Time”, joka kiihdyttää vanhenemista koko maailmassa, saa aikaan hysteeristä huutoa.

Ei aivan virheetöntä

Ei niin kaunista ruusua, ettei mukaan mahtuisi risujakin. Dominionsin äänimaailmaa voi kuvata ystävällisimmin sanalla funktionaalinen. Matkaan singahtavat nuolikuurot pörähtävät ”sproing”, miekka suhahtaa ilmassa ja kuolevat sanovat ”urgh”. Naispuoliset kaatuneet päästävät korviavihlovan kirkaisun. Ääniefektit auttavat hahmottamaan taistelun tapahtumia, mutta ne pitää mielellään mahdollisimman hiljaisella. Itseasiassa suurin osa ääniefekteistä on tunnistettavissa aivan samoiksi kopsahduksiksi ja suhahduksiksi jotka tulivat tutuksi jo ensimmäisen Dominionsin myötä. Taisteluissa saisi olla äänimaailma joka antaisi kuvaa siitä miten omilla joukoilla menee. Käskyt hyökkäyksistä ja perääntymisestä, hätääntyvien sotilaiden huudot tai edes tilanteen mukaan kiihtyvä rumpumusiikki auttaisivat hahmottamaan pelissä niin tärkeän moraalin heilahtelua suuntaan ja toiseen. Tekoälyn kehittymisellä on myös hintansa. Kone miettii tekemisiään pitkään, ja yksityiskohtaisten taisteluiden laskeminen kestää aikansa. Testipelissä päästiin pisteeseen, jossa palvelin laski uutta vuoroa useita minuutteja. Odotus tuntuu pitkältä, varsinkin koska peliin ei ole rakennettu chat-kanavaa näihin tilanteisiin. Indie-peliksi pelin suhteellisen korkea hinta (noin 45 euroa) on herättänyt ihmetystä, mutta mukana tuleva kolmesataasivuinen manuaali on erinomainen ja hyvinkin pienen lisämaksun arvoinen.

Käyttäjäystävällinen

Dominions on säilyttänyt viehätyksensä, ja sen pintaan on tullut viimeistellyn tuotteen kiilto. Peli ei ole koskaan kärsinyt pahasti mikromanageroinnista, mutta verotuksen säätelyn harmillisuuden huomasi oikeastaan vasta kun se poistui. Verojen laskeminen saa kansalaiset rauhoittumaan, joka on välillä tarpeen, mutta luonnollisestikin laskee tuloja. Kymmenien provinssien valtakunnassa on harmillista käydä tarkistelemassa jokohan veroja voisi taas nostaa. Dominions 3 säätää verotuksen automaattisesti jos pelaaja ei sitä erikseen kiellä. Käyttäjäystävällisyys on muutenkin noussut. Peli pyrkii tuomaan informaatiota helposti saataville. Pienet kuvakkeet antavat yleiskuvaa, ja yleensä pelkkä hiiren kuvakkeelle siirtäminen kertoo tarkemmin mistä on kyse. Kuten ennenkin, Dominions 3 pyörii Windows, Mac ja Linux -koneissa. Moninpelissä palvelin laskee tapahtumat kun kaikki pelaajat ovat ehtineet tehdä oman vuoronsa. Testipeliä on pelattu niin että serverikone on päällä yötä päivää ja ihmiset kirjautuvat sisään pelaamaan vuoronsa kun ehtivät. Tämä tarkoittaa että peli etenee pari vuoroa niinäkin päivinä, kun ihmiset eivät ehdi yhtä-aikaa verkkoon. Näin lyhyt arvostelu ei voi tehdä tälle pelille oikeutta. Pelattava demo löytyy julkaisijan sivulta, jota kehotamme testaamaan jos peli alkoi kiinnostaa.

Punastelematta ja anteeksipyytämättä

Dominions on kahden henkilön käsialaa, eikä sen sisältöä ole sensuroinut mikään komitea. Peli käsittelee nekromantiaa, demonologiaa ja erityisesti verimagiaa täysin kainostelematta. Yksi kokonainen magianlaji vaatii että pelaaja käyttää resursseja neitsyiden etsimiseen oman väestönsä parista. Neitsyet huumataan ja pistetään odottamaan tulevaa kohtaloaan veriuhrina. Erityisesti atsteekkien inspiroima Mictlan ei ole mitään ilman veriuhrejaan, mutta myös viikinkimyyttien Vanheim kunnostautuu tällä saralla. Veriuhrit kelpaavat myös hyvin epäilyttävästi lahjukseksi vanhoille tietäjävelhoille, joita pelistä silloin tällöin löytyy. Uskottavaa, mutta tuskin menisi läpi vaikkapa Biowaren sensuurista. Kuten arvata saattaa, ei veriuhrien metsästys ole pelissä kansan suosiossa.

Luuttu ei rokkaa

Pelin taustamusiikki on keskiaikapäiville sopivaa akustista tunnelmointia, joka vaihtuu hieman energisempään poljentoon taisteluita katseltaessa. Julkaisijan keskustelupalstasta päätellen jotkut pelaajat pitävät musiikista kovastikin, mutta omassa peliporukassani kukaan ei ole jaksanut sitä muutamaa minuuttia pidempään. Pelissä ei ole mahdollisuutta oman MP3-kirjaston käyttämiseen, mutta toisaalta iTunes soi taustalla oikein mukavasti pelin ääniefektien siitä häiriintymättä. Tässä olisi kuitenkin selvästi parantamisen varaa.

Alkuperäinen pistemäärä: 94/100

9/10
JulkaisijaShrapnel Games
PeligenretStrategia
Lisää luettavaa