EA Sportsin Fight Night on ollut jo pitkään nyrkkeilypelien kruunaamaton kuningas kaikessa realismissaan. Nyt mukaan rinkiin astuu 2K Sports legendaarisen nyrkkeilypromoottori Don Kingin nimellä varustetulla Prizefighterillaan. Valitettavasti peli keskittyy enemmän nyrkkeilyyn kuin herra Kingin elämään, mistä olisi saanut kirjoitettua mainion manageripelieepoksen. Nyt käteen jää vain nyrkkeilypeli, jossa on ideaa, mutta jonka toteutus pätkii.
Saippuaoopperaa
Prizefighterissa on kieltämättä monia hyviä ideoita. Uramoodi aloitetaan totta kai pohjamudista, ja pelaaja nostaa pikkuhiljaa nyrkkeilijänsä kykyjä erilaisten harjoitteiden avulla. Harjoitteet voi onneksi hyppiä yli, sillä nämä nappuloiden hakkaamiseen pohjautuvat pikkupelit ovat tylsiä. Harmittavasti ne ohittamalla harjoittelusta on vähemmän hyötyä kuin silloin, jos ne pelaisi itse läpi.
Sen sijaan uratilan kerrontatapa on hauska: eräänlaisessa dokumentissa kerrotaan, miten pelaajan nyrkkeilijän ura etenee. Mukana puhumassa ja näyttelemässä on tuttuja hahmoja näyttelijä-ohjaaja Mario Van Peeblesistä lähtien. Nyrkkeilijällään voi käydä myös ulkona ja tehdä esimerkiksi mainossopimuksia. Kun näistä deittailukutsuista ja muista uraan liittymättömistä tilpehööreistä ei ole oikeastaan mitään hyötyä tai haittaa pelin kannalta, jää idea kuitenkin puolivillaiseksi.
Rämpyttämällä turpaan
Pelimekaniikka on kuitenkin se asia, mikä tekee hyvän nyrkkeilypelin. Valitettavasti vain tämä on jäänyt Don Kings Prizefighterissa ikävästi puolitiehen.
Ensinnäkin pelissä on 31 erilaista liikettä, jotka voi tehdä kehässä. Tämä antaa toki mahdollisuuksia, mutta tekee alusta melko vaikeaa. Harjoittelun kautta mätkimisen kuitenkin oppii. Harmi vain, että kyse ei olekaan sitten oikeastaan muusta kuin mätkimisestä. Siinä missä Fight Nighteissa lyöminen on intuitiivista analogisilla tikuilla nekkaamista, Prizefighterissa iskut tehdään nappien avulla. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei käytännössä toimi, vaan homma tuntuu koko ajan jotenkin sekavalta. Joskus nyrkkeilijä ei edes suorita iskuja, vaikka kuinka nappia painaa.
Kaiken lisäksi siinä missä Fight Nightissa iskuissa tuntui olevan aidosti voimaa, jäävät ne Prizefightereissa oudon löysiksi. Kun välillä vielä lyönnin ääniefektit tulevat myöhässä, ei oikeastaan missään vaiheessa tunnu siltä, että on isolla karjulla jakamassa kunnon läimäisyjä. Pahinta kuitenkin on, että välillä iskut, jotka näyttävät menevän roppakaupalla ohi, yllättäen kalahtavatkin pugilistia suoraan ohimoon. Välillä taas selkeät osumat lävähtävät ohi. Yritä siinä sitten laatia tappelustrategiaa.
Nekkuun tulee
Prizefighterissa on hyviä ideoita: esimerkiksi sen kerrontatapa tarinatilassa on hauska. Harmi vain, että pelin nyrkkeilyosuudet tuntuvat voimattomilta ja liian sekavilta.
Prizefighterin tehnyt Venom Games teki myös muutama vuosi takaperin aikanaan mainot Rocky– ja Rocky Legends -nyrkkeilypelit, joten kokemusta heillä lajista kyllä on. Harmi vain, ettei kehitystä oikein ole tapahtunut.
2K Sportsin koripallo- ja jääkiekkopelit ovat yleensä olleet tasaisen varmoja ja hyviä paketteja. Nyt mennään kuitenkin metsään. Fight Night on yhä realististen nyrkkeilypelien mestari. Mikäli Prizefighter olisi lähtenyt iloisesti pyllyilemään ja heittänyt kaiken läskiksi ja omituiseksi Don Kingin uran tapaan, lopputulos olisi voinut olla parempi.
Don King – todellinen bisnesmies
Pelille nimensä antanut Don King on maailman kuuluisin urheilupromoottori, jonka ansiosta nyrkkeily oli hetken enemmän sirkushuveja kuin oikeaa urheilua. Mike Tyson oli miehen kuuluisin myyntiartikkeli. Mies on edustanut urallaan niin Muhammed Alia, George Foremania kuin Evander Holyfieldiäkin.
King on istunut kahteen otteeseen vankilassa: kerran hän ampui ryöstäjää selkään ja toisen kerran hakkasi velkaisen asiakkaansa kuoliaaksi. Amerikka on todellakin mahdollisuuksien maa.