Nälkämaan laulu
Älä kuole nälkään. Ihan hyvä neuvo, mutta kurniva masu ei ole heti suurin huolenaiheesi. Nopeammin heität veivisi, jos jäät hetkeksikin yksin pimeään. Tai suututat possut ja pihvelot ja tappajamehiläiset. Tai tulet masennut sateessa ja koriset alitajunnasta pursuavien lonkeroiden kuristuksessa. Jos kaikki menee putkeen, tyhjä masu tappaa vasta ensimmäisen talven tullessa. Vihdoinkin Kainuu on simuloitu täydellisesti pelissä!
Saatanalta näyttävä Maxwell viskaa keksijä Wilsonin tai yhden muista myöhemmin avattavista hahmoista käymättömään korpimaahan, jossa kuoleman voi voittaa vain askartelemalla selviytymistukikohdan, joka saisi McGyverinkin vihertämään kateudesta. Normaalille pelaajalle kaikki on kuitenkin vain väistämättömän lykkäämistä parhaimmillaan välinpitämättömässä ja pahimmillaan murhanhimoisessa maailmassa. Don’t Starve on siis aika yllättävä valinta PS4:n vuoden ensimmäiseksi Plus-ilmaispeliksi. Sen kestäminen vaatii tietynlaista mielenlaatua.
Don’t Starven pelaaminen on loputonta ajan pelaamista ja takaraivossa kolisevaa ahdistusta. Joka sekunti on käytettävä tulevien katastrofien torjumiseen. Evästä ja tulentekotarpeita kuluu jatkuvasti, ja koska talvella ei ole ruokaa, on kesällä kuivattava lihaa. Koska pimeällä iskevät murhanhimoiset aaveet, on pidettävä huoli, että uusi valonlähde on aina saatavilla. Tavaratila on vähissä, ja pelaaminen vaatii ennen kaikkea rautaista organisointikykyä. Silti peli on aloitettava alusta yhä uudestaan ja uudestaan, sillä kaikkialle on kätketty tappavia ylläreitä. Mistä voisi esimerkiksi arvata, että lannoitetta tuottavat beefalo-biisonit menevät tasaisin väliajoin kiimaraivoon?
Tyylillisesti Don’t Starve on täysosuma. Okkultismi, outo tiede ja söpöt hirviöt on ikuistettu omaperäisillä piirroksilla kautta linjan. Ohjaus on PS4:llä hieman eri juttu. Valikkojen ja tavaroiden hallinta ei tunnu luontevalta, ja ohjaus täytyy liki pakottaa uppoamaan selkärankaan.
Kaikki opitaan kantapään eli game over -ruudun kautta, mutta aloittaminen on turhauttavampaa kuin useimmissa ns. roguelike-peleissä: vaikka pelimaailma on satunnainen, pelaajalle ei jää uuden elämän alussa tilaisuutta sooloiluun tai leikkimiseen, vaan selviytymisen loputon oravanpyörä on saatava heti uuteen vauhtiin. Jos Don’t Starvelle kuitenkin antaa tilaisuuden, se palkitsee kuin vanhan ajan pelit eli loputtomilla salaisuuksilla ja onnistumisen tunteella. Älä siis näänny nälkään, mutta älä myöskään lue netin oppaita: Don’t Starven syvempien mysteerien saloja ei kannata laimentaa.