Dragon Age: Origins -roolipelin yllä häilyy menneisyyden painolasti, jonka ymmärtäminen vaatii paluuta pc-pelaamisen kulta-aikoihin. BioWare-studio teki silloin Baldur’s Gate -suureepokset, joita länsimaisen roolipelaamisen ystävät kaihoilevat edelleen. Sen jälkeen alkoi konsolien aikakausi, ja Knights of the Old Republicin, Jade Empiren ja jopa Mass Effectin kaltaisia BioWare-pelejä on katsottu kieroon tyhmennettynä konsolitauhkana. Nyt Dragon Agesta aiottiin paluuta Baldurien aikaan. Pitävätkö lupaukset?

Dragon Age sitoo pelaajan oman pelihahmon pelimaailmaansa yhdellä kuudesta parin tunnin mittaisesta taustarinasta, jolla valotetaan pelaajalle Fereldenin fantasiamaailman arkea. Hahmojen alkuperät ovat miellyttävästi elämän ääripäistä. On mahdollista olla esimerkiksi linnanherran perillinen tai polttomerkitty kääpiögangsteri. Jokaisessa tarinassa ikävät kohtalot johtavat hahmon värväytymään Grey Wardeneihin, eräänlaiseen muukalaislegioonaan, joka taistelee Darkspawn-mutantteja vastaan erämaissa. Lopulta tarkoitus on nostattaa suurarmeija, jolla örkit tungetaan takaisin maan alle.

Synkkä ja myrskyinen yö

Kaikki tämä kuulostaa fantasiapelien perustarina numero kolmoselta, mutta Dragon Agella on siihen oma erikoinen otteensa. K18-lätkällä ja verenroiskeilla koristeltu peli haluaa laajentaa roolipelaamisen kohdeyleisöä ja hakea GTA– ja Halo-sukupolven hyväksyntää. Fereldenissä ei ole kenelläkään koskaan helppoa, sankarit ovat jatkuvasti veren peitossa ja seksiä on enemmän kuin BioWaren edellisissä peleissä yhteensä. Dark fantasy -synkistely heiluu hienouden ja hölmöyden rajoilla, ja karkaa väärälle puolelle onneksi vain ajoittain. Ihan tarpeeksi aikuisesti pelissä käsitellään Dragon Agen kahta pääaihetta, uskontoa ja politiikkaa.

Dragon Age: Originsissa pelihahmon taistelutoverit ovat BioWarelle tyypilliseen tapaan tärkeässä osassa oman pelaamisen ja tarinan kannalta. Mukaan tarttuu joukko kovanaamoja, joilla on tietenkin joko henkisiä ongelmia tai todella synkeä menneisyys. Jos keskusteluissa valitsee heille mieleisiä aiheita, arvostusmittari kasvaa ja apurit saattavat ryhtyä vaikka romanssiin. Tämä on melkein liiankin tuttua BioWaren aiemmista peleistä, mutta tällä kertaa apureihin on panostettu toden teolla. Jopa vakiohahmo ”sarkastinen mutta oikeamielinen sotilas”, tällä kertaa ritari Alistair, on kiinnostava.

Rapatessa roiskuu

Kaverit ovat tärkeitä tietenkin myös tappelussa, sillä yksinäinen kostaja ei todellakaan jyllää Dragon Agessa. Hupaisaa on, että vaikka BioWare ei käytä enää Baldur’s Gaten tavoin Dungeons & Dragons roolipelin sääntöjä, Dragon Age on hakenut inspiraatiota samasta aiheesta kuin viimeisin D&D-pöytäroolipeli eli World of Warcraftista.

Pelin taistelu on kolmannen persoonan mättöä, jossa voiton määrittää massiiviroolipelien pyhä kolminaisuus: tankki, tappaja ja parantaja. Neljän hengen joukkueessa yksi raskaasti aseistettu hahmo kerää viholliset sopivaan paikkaan, jonka jälkeen kaverit loitsivat, ampuvat ja puukottavat niitä selkään. Parantaja pitää kaverit pystyssä, sillä parannusjuomiin luottamalla pääsee nopeasti henkilökohtaiseen konkurssiin. Taistossa on mukavasti tekemistä, varsinkin jos joka ukkoa jaksaa käskeä yksi kerrallaan.

Ennen taistelua sankareille voi kuitenkin antaa komentosarjoja, joita tekoäly noudattaa tarkalleen. Siihen on syytä, sillä loitsijoiden mana ja erityisesti lähitaistelijoiden kunto ovat kortilla. Erikoiskykyjen käyttöä voi säädellä esimerkiksi käskemällä moukarimiestä runnomaan vain raskaasti aseistettujen vihollisten pellit pilalle, mutta superiskuja ei voi lyödä kuin muutaman ennen energian loppumista.

Tässä suhteessa Dragon Age kehittyy todella hienosti. Alussa taktikointi on liian vähäistä, mutta loppuvaiheessa on mahdollista ketjuttaa erikoishyökkäysten ja loitsujen sarjoja, kun ukot eivät väsähdä hetkessä. Hahmonkehitys on lisäksi miellyttävästi sekä vapaata että rajattua, sillä joka ukko ei osaa kaikkea. Pelaajan on koulutettava erikoisosaajia, sillä perusvarkaasta ei saa samaan aikaan puukkojen ja jousen mestaria.

Koska pelin pc-versio saapui toimitukseen konsolipeliä huomattavasti aiemmin, saimme myös poikkeuksellisen hyvän tilaisuuden vertailla niiden eroja. Mielenkiintoista on, että BioWaren konsoli- ja pc-versioiden käyttöliittymät on säädetty sekä koneiden että kohdeyleisöjen ehdoilla. Konsoleilla katsellaan koko ajan samaa kolmannen persoonan kuvakulmaa Mass Effectin tapaan, kun taas pc:llä kameraa ja ryhmää voi ohjailla kauempaa juuri Baldur’s Gaten tapaan.

Ilmeisesti konsoliohjaimen rajoitusten takia Xbox 360:n ja PS3:n Dragon Age onkin taistelujensa osalta helpompi. Omat sankarit kestävät huomattavasti enemmän vahinkoa, ja pääsin Xboxilla heittämällä läpi taistelut, joissa sama ryhmä puri nurmea kymmeneen kertaan pc:llä. Jokainen voi itse suhteuttaa oman pelimakunsa kautta sen, onko julman vaikeustason lasku konsoleilla hyvä vai huono asia. Ehkä se on pakollinen valinta, sillä konsoliversion ympyrävalikkoon perustuva toimintavalikko ei ole huono, mutta se ei myöskään yllä hiiren ja näppäimistön nopeuteen ja tarkkuuteen. Ei konsoliversio kehno ole, mutta jos valinnanvaraa on, pc on pelin oikea alusta.

Pelin massiivinen koko ja pitkä kehitysaika näkyvät valitettavasti jonkin verran ulkoasussa. Ulkomaisemat näyttävät hirveiltä kaupunkiin ja luoliin verrattuna. Mass Effectin latailurumbaa ei onneksi tarvitse kestää, sillä kentät vaihtuvat hetkessä. Oma pelihahmo ei puhu ääneen, mutta muu ääninäyttely on sen vastapainoksi erinomaista.

Suuri matka, suuri loppu

Pelkästä pelimekaniikasta ja teknisestä toteutuksesta puhuminen on kuitenkin lopulta toissijaista, kun kyseessä on kuitenkin suuri länsimainen roolipeli BioWarelta. Yhtiön fanit tietävät mitä haluavat, ja se on eeppinen tarina, jossa pelaajan päätöksillä on arvoa.

Käsikirjoituksensa osalta Dragon Age onkin monin tavoin juuri sitä mitä toivottiin. Pelin fantasiamaailma hyödyntää kliseitä ja rikkoo niitä tarvittaessa. Erityisen onnistuneita ovat esimerkiksi kääpiöt, joiden hienoon kuvaukseen mahtuu kännääjä-gimlien lisäksi runsaasti poliittista juonittelua ja pitkää historiaa. Gettohaltian taustatarinassa taas koetaan Kill Bill -kostohetkiä, kun sikailevat ihmiset saapuvat häihin raiskaamaan pelaajan ohjaamaa morsianta. Hyvä- ja pahamittarit on aiheestakin hylätty, sillä nyt tehdään vain huonoja tai huonompia valintoja.

Pelin juoni on jaettu useisiin suurempiin seikkailuihin, joissa matkataan ympäri mannerta värväämässä kansoja Darkspawnien löylyttämiseen. Eri osiot eivät toista itseään, vaan tarjolla on esimerkiksi muodonmuuttamista taikurien tornissa, piiritetyn kylän puolustamista ja perinteisempää luolastojen koluamista vuorten alla.

Monia sivutehtäviä välttäenkin seikkailua kertyi pelikellooni 55 tunnin verran ensimmäisellä läpipeluulla. Verta ja seksiä -mainoslauseiden huijaamat toimintapelaajat ovat todennäköisesti jo simahtaneet ennen puoliväliä, sillä keskusteluja ja päiväkirjamerkintöjä kahlataan läpi parin romaanin verran.

Mikä parasta, Dragon Age ei petä monen suureepoksen tavoin loppumetreillä. Viimeinen suurtaistelu tuo taistelukentälle pelaajan työn tulokset ja pelin aikana tutuksi tulleet henkilöhahmot, eikä loppupomon kukistaminen tunnu irralliselta tappelulta. Sen jälkeenkään pelaajaa ei tiputeta onnittelutekstin kera alkuruutuun, vaan liittolaiset hyvästellään kaikessa rauhassa, minkä jälkeen pelimaailman tulevia tapahtumia käydään vielä läpi juurta jaksain. Eipä tule mieleen toista roolipeliä, joka olisi lopeteltu näin tyylikkäästi. Fereldenin pelastaminen tuntuu lopulta joltain, sillä maan kohtaloon on saanut vaikuttaa niin runsaasti.

Kukapa olisi uskonut, että vielä 2009 nähtäisiin pitkä, haastava ja runsaasti tekstiä sisältävä ison budjetin roolipeli, jossa saa vieläpä roolipelata omaa hahmoaan. Lohikäärmeiden aika ei kai lopu koskaan.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:18]

Eeppisten rooliseikkailujen ystäville on luvassa kissanpäivät, sillä BioWaren todella pitkään odotettu Dragon Age tuntuu lunastavan lupauksensa. Ja mikä kivointa, vanhan polven roolipelikokemus on täysin pelattavissa myös Xbox 360:llä.

Jep, juuri näin. Vanhan polven. Dragon Age ei ainakaan konsoliversiossaan niinkään uudista roolipelielämystä kuin tarjoilee sen tyylikkäästi hiottuna ja toimivana konseptina myös uudelle sukupolvelle. Peli ammentaa selvästi 1980- ja 1990-luvun RPG-aineksista, mutta yhdistää ne näyttävään nykytekniikkaan ja hiottuun kokonaisuuteen.

JRPG-seikkailujen keskellä onkin ilahduttavaa nähdä, miten hyvin raskaan pc-tyylisen roolipelin toteuttaminen konsoleille on onnistunut. Käyttöliittymä toimii padilla mainiosti, ja esimerkiksi taistelujärjestelmässä useiden eri hyökkäysten ja taikojen käyttäminen sujuu ongelmitta.

Peli vakuuttaa myös seikkailullisesti. Tarina on heti alusta alkaen mielenkiintoinen ja pistää pelaajan miettimään valintojaan, joilla on selkeästi peliä muuttavia vaikutuksia. Tarinassa on jo alkuvaiheessa niin monta haarautumiskohtaa, että pieni pelaajarassukka on jo aivan pulassa. Montako kertaa tämä täytyy pelata läpi, että kaiken ehtii kokea? Rahalle ainakin löytyy vastinetta.

Laatuseikkailujen ystävät voivatkin odottaa lumentuloa rauhallisin mielin. Tekemisestä ei tule pulaa tänäkään talvena.

9/10
Lisää luettavaa